Floralia-puutarhanäyttely on avoinna yleisölle tulevana viikonloppuna 28.–29.3.2015 klo 10–17. Näyttelyyn odotetaan 5000–6000 kävijää. Tänä vuonna näyttelyn teemoina ovat aistit puutarhassa ja kivirakentaminen. Näyttelyhallissa on esillä visuaalisia elementtejä, joita voit katsoa, kosketella, kuunnella sekä tuntea tuoksuja. Opiskelijoiden ideoista rakennettu näyttely on oiva näyte puutarha-alan tunnepitoisesta voimasta.
Kivirakentaminen on ollut jo pitkään suosittua, koska kivi on kestävää ja helppohoitoista. Näyttelyyn on toteutettu erilaisia kivirakenteita: muureja erilaisista kivimateriaaleista, polkuja, käytäviä ja aidanteita.
Floraliaa on alettu suunnittelemaan ja rakentamaan viime syksynä. Kaikki OSAOn Kempeleen yksikön puutarha-alan opiskelijat ovat osallistuneet näyttelyn toteuttamiseen.
– Näyttely tarjoaa hyvän näyteikkunan kukka- ja puutarha-alan osaamiseen ja sen ammattikuviin, lehtori Pasi Kivilompolo kertoo.
Tapahtuman rakentamiseen on sisällytetty viherrakentamisen, viljelyn ja kukkasidonnan kokonaisuuksia.
– Opiskelijat oppivat todellisessa ympäristössä tekemään ammatillisesti korkeatasoisia töitä annetussa ajassa. Lisäksi näyttely on hyvä tilaisuus testata yritysideoita, Kivilompolo jatkaa.
Floralia on järjestetty vuodesta 1988 lähtien Kempeleessä Pirilän tilan alueella. Nähtävää on paljon eri puolella oppilaitosta. Varsinainen näyttely on rakennettu puistohalliin. Halli on tilana yksi Suomen suurimmista, jossa voidaan antaa talvisaikaan laadukasta viherrakentamisen käytännön opetusta.
Näyttelyssä on tarjolla asiantuntijaluentoja, näytteilleasettajia, kukka- ja yrttimyyntipisteitä, opiskelijoiden yritysideoita sekä vinkkejä puutarhaan. Lippu 5 e ja perhelippu 15 e.
Floralia-nimen alkuperä juontaa juurensa antiikin Roomaan ja se tarkoittaa kasvillisuuden ja sadonkorjuun jumalattaren kunniaksi pidettyä juhlaa kevään tulolle. OSAO on pohjoisin puutarha-alan kouluttaja
OSAOn Kempeleen yksikössä on reilu sata puutarha-alan opiskelijaa. Kempeleessä on hyvin monipuolinen oppimisympäristö, jossa voidaan opettaa kaikkia alaan kuuluvia osa-alueita: kukka- ja puutarhakauppaa, puutarhatuotantoa sekä viheralaa. OSAOlla on hyvä yhteistyöverkosto alueen yritysten kanssa.
Koulutusta järjestetään sekä nuorille että aikuisille. Tällä hetkellä on haku käynnissä syksyllä alkaviin aikuisten näyttötutkintoperusteisiin puutarhatalouden perustutkinnon ja floristin ammattitutkinnon valmistaviin koulutuksiin.
OSAOn Kempeleen yksikössä on kaikkiaan 610 opiskelijaa. Yksikössä voi opiskella puutarhatalouden lisäksi logistiikan sekä hotelli-, ravintola- ja cateringalan tutkintoihin. https://www.youtube.com/watch?v=zBejgD0iM9U&feature=youtu.be
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Esikot kuuluvat puutarhan kevääseen siinä kuin sipulikukatkin. Esikot sopivat pihassa kaikkialle: lehtipuiden alle pensasryhmien reunamille niitylle ruusutarhaan perennapenkkiin kivikkotarhaan sekä terassin tai kuistin ruukkuihin.
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Kevätesikot (Primula veris) ovat tulleet kukkaan. Tässä niitä kasvaa luonnostaan, olen lisäillyt niille kaveriksi narsisseja, keltavuokkoa, jouluruusuja ja varjoliljoja. On toinenkin kevätesikko, joka on ollut kukassa jo viikkokausia. Etelänkevätesikko nimittäin. Nimestään huolimatta se ei ole kevätesikkolaji, vaan aivan oma lajinsa, Primula elatior. Sille onkin otettu käyttöön toinen nimi, joka aiheuttaa varmaan jatkossa vähemmän sekaannuksia (tai…
Pelargonien pistokasaika on parhaimmillaan. Saatavilla on toinen toistaan houkuttelevampia pieniä pistokastaimia joiden avulla voit kätevästi kartuttaa rakasta pelargonikokoelmaa ja ehkä jopa paikata talven aikana tulleita menetyksiä. Erityisen houkuttelevia ja haluttuja ovat ruusunnuppupelargonit, tulppaanipelargonit, erilaiset kirjavalehtiset lajikkeet, sekä hennon vaaleanpunaiset ikiklassikot kuten ‘Mårbacka‘, ‘Gustav‘ ja ‘Prins Nikolaj‘. Koko talven 5-10 asteisessa yläkerrassa ikkunan edessä viettäneet viime…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Turun Messukeskuksessa nähdään keväinen puutarha-alan huipennus, kun alan alueellisten järjestöjen kanssa yhteistyössä järjestetty Piha & Puutarha -messut avautuu 31.3.-2.4. Piha & Puutarha -messut toteutetaan yhteistyössä Lounais-Suomen Puutarhayhdistyksen, Ammattiopisto Livian, Kauppapuutarhaliitto Varsinais-Suomen piirin ja Suomen Kukkakauppiasliitto Varsinais-Suomen piirin kanssa. −Näyttelyämme kehutaan usein Suomen kauneimmaksi. Korostaisin myös hyötynäkökulmaa, eli näiden messujen noin 80 luennosta ja puheenvuorosta saa…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.