Oli maa musta tai valkea, alkaa tammikuussa puutarhurin mieli kääntyä kevääseen. Jospa jostain pilkistäisi edes ihan vähän vihreää!
Luonnon heräämistä odotellessa voi vihreyttä houkutella esiin kotona ikkunalaudalla. Valkosipulinkynsissä näkyvä piippa lähtee kasvamaan, kun kynnen laittaa vesilasiin. Sipulikin alkaa heräillä päästessään ruukkuun multaan. Kun vihreät lehdet kasvavat, niitä voi lisätä ruokien päälle. Maku ei tietenkään ole sama kuin ulkona auringossa kasvaneilla, mutta kelpaa tähän hätään.
Muutakin voi kokeilla. Eräs ystäväni laittoi bataatin kasvamaan, ja kohta se kiersi ikkunanpokia pitkin. Itse kokeilin kerran perunaa. Harvemmin sitä tulee seurattua perunan varsien kasvua yhtä suurella innolla kuin talvella ikkunalaudalla!
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Talvipuutarhan kesäistutuksesta (ks. edellinen postaukseni) löytyy myös ihmeköynnös (Bougainvillea). Tämän brasilialaisen kasvuihmeen värikkyys perustuu aniliininpunaisiin ylälehtiin. Varsinainen kukka näkyy niiden keskellä valkoisena tähtenä. Piikkeihinsä tukeutuva köynnös on tutumpi huonekasvina, mutta viihtyy kesän ajan uloskin istutettuna. Kuvan väri on tavallisin, jota näkee myös esimerkiksi Välimeren maissa kiipeilemässä upeankokoisina, elävinä kransseina ovenpielissä.
Aaloeta ei turhaan kutsuta ihmekasviksi. Jokainen joka on päässyt kokeilemaan pieneen palovammaan kasvin lehden sisältä suoraan puristettua tai kaavittua kirkasta geeliä, on varmasti vaikuttunut sen tehosta. Joskus keittiössä kokkaillessa tulee vahingossa poltettua näppinsä, nopea apu on onneksi lähellä. Kipu loppuu välittömästi, iho tuntuu suorastaan viilenevän ja palovammakohtaan ei jää muutaman minuutin kuluttua jälkeäkään tapahtuneesta. Aaloe
Tämä syksy on ollut mukava ja pitkä, vaikka alkoikin viileällä elokuulla. Lokakuun lopulla kuvasin tämän komean alppiruusukasvuston Tapiolassa Espoossa. Olin kyllä kuullut, että alppiruusu (Rhododendron) voi tehdä joitakin kukintoja syksylläkin, mutta että koko pensasryhmä olisi lähes täydessä kukassa! Ihan ihme. Täytyy seurata, miten tämä vaikuttaa ensi kevään kukintaan. Toivottavasti näemme kauniit kukinnot taas puolen vuoden
Oma Piha-lehden numerossa 1/2010 kerroin sanoin ja kuvin naapurin rouvan komeista idänliljoista. Tänä kesänä ilmeisesti vain muutama nuppu avautuu kauniiksi ja isokokoiseksi kukaksi, koska liljakukot vahingoittivat nuppuja pahoin. Samoin kävi jo aiemmin kesällä kukkineille keisarinkruunuille eli ruskoliljoille. Tämä on ensimmäinen kesä, kun sekä liljakukot että lehtokotilot ilmestyivät sankoin joukoin naapurin kukkamaahan. Pääasiassa Etelä- ja Keski-Suomessa
Kauniisti kukkiva kasvimaa piristää mieltä ja kutsuu tärkeät pölyttäjät kylään. Siistit kukkapenkit osoittavat kasvimaan rajat, mutta kesäkukkia voi lisätä väriläiskiksi myös vihannesten joukkoon.
Kirsikaluumu (Prunus cerasifera) hurmaa runsalla kukinnallaan toukokuussa. Loppukesällä kypsyvät makeat pienet luumarjat, eli luumut, ovat kuin mehevää, makeaa karkkia.
Ailahtelevainen kevätsää on taas osoittanut, kuinka korvaamaton apu kasvihuoneesta on tähän aikaan vuodesta. Jo varhain keväällä auringonsäteet lämmittävät kasvihuoneen niin lämpimäksi, että itäminen lähtee hyvin käyntiin. Toukokuussa kasvu on hyvässä vauhdissa ja satoakin saa jo korjata.
Yrttien taimia voi ostaa torilta tai kaupan vihannestiskiltä, mutta miksi jättää käyttämättä tämäkin tilaisuus puuhailla siementen ja mullan kanssa. Itsekasvattaminen on lisäksi ainoa konsti saada harvinaisempia yrttejä tuoreina keittiöön.
Innokkaan kotiviljelijän puutarhakevät alkaa jo maalis–huhtikuussa, kunhan vain rohkaisee mielensä ja lähtee kasvihuoneelle ja lavojen ääreen kylvöpuuhiin. Oikeilla kasvivalinnoilla saat venytettyä kasvukautta maaliskuulta marraskuulle.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.