Kasvinsuojeluainejäämiä esiintyi elintarvikkeissa vuonna 2011 aiempia vuosia vähemmän. Valtaosa tutkituista tuotteista oli määräystenmukaisia. Edellisvuosien tapaan näytteissä havaittiin monien eri aineiden jäämiä samanaikaisesti. Jos kuluttaja haluaa välttää kasvinsuojeluaineiden saantia, on suositeltavaa suosia kotimaisia ja EU:ssa viljeltyjä tuotteita.
Vuonna 2011 tutkittiin yli kahdesta tuhannesta elintarvikkeesta 310 eri kasvinsuojeluaineen jäämiä. Valtaosa näytteistä oli tuoreita hedelmiä ja kasviksia, viljaa ja prosessoituja elintarvikkeita. – Noin puolet tutkituista tuotteista sisälsi yhden tai useamman kasvinsuojeluaineen jäämiä. Pitoisuudet olivat kuitenkin pääosin matalia, toteaa ylitarkastaja Tomi Kekki Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta.
Tuotteista oli määräystenmukaisia peräti 98,7 prosenttia. Määräystenvastaisista tuotteista noin 64 prosenttia oli EU:n ulkopuolelta tuotuja elintarvikkeita.
Kaikista tutkituista tuotteista hieman yli puolet, ja kotimaisista tuotteista kolmannes sisälsi analyyseissä havaittavia määriä kasvinsuojeluaineiden jäämiä. Vain yhdessä kotimaisessa tuotteessa sallittu enimmäismäärä ylittyi, mutta kun menetelmän mittausepävarmuus otettiin huomioon, tuote todettiin määräystenmukaiseksi. Lisäksi kolmesta kotimaisesta tuotteesta löydettiin jäämiä aineista, joiden käyttöä ei ole hyväksytty Suomessa kyseessä oleville kasveille.
Käytössä on yhdistelmävalmisteita
Vaikka valtaosa havaituista kasvinsuojeluaineiden jäämistä oli määräystenmukaisia, sisälsi osa näytteistä samanaikaisesti useiden eri aineiden jäämiä. EU:ssa sallittujen tehoaineiden määrä on vähentynyt, mutta useita eri tehoaineita sisältäviä yhdistelmävalmisteita on tullut markkinoille aiempaa enemmän.
Kasvinsuojeluainejäämille ei ole määritetty sellaista sallittua enimmäismäärää, jossa näiden aineiden yhteenlaskettua määrää rajoitettaisiin. Jos yksittäiset jäämät tuotteessa ovat määräystenmukaisia, katsotaan tuote määräystenmukaiseksi, vaikka se sisältäisi useita eri jäämiä yhtäaikaisesti.
Näytteitä, joissa todettiin samanaikaisesti yli kymmentä eri kasvinsuojeluaineen jäämää, oli goji-marjoissa (13–17 jäämää), viinin lehdissä (17–27 jäämää), mansikoissa (10–14 jäämää) ja kuivatussa ruohosipulissa (19 jäämää). Myös palkoineen käytettävissä herneissä, vadelmissa, maustepaprikoissa ja viinirypäleissä löydettiin noin kymmenen eri aineen jäämää.
Kuluttaja voi vaikuttaa valinnoillaan
Kuluttajien kokonaisaltistumista kasvinsuojeluainejäämille on selvitetty Suomessa vuonna 2011 valmistuneessa kumulatiivisessa riskinarvioinnissa, jossa altistumisen ei todettu aiheuttavan terveyshaittaa väestötasolla. Jos kuluttaja kuitenkin haluaa välttää kasvinsuojeluaineiden saantia, on suositeltavaa suosia kotimaisia ja EU:ssa viljeltyjä tuotteita.
Suomessa tutkitaan vuosittain kasvinsuojeluainejäämiä Eviran, Tullin, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston Valviran ja kunnallisten elintarvikevalvontaviranomaisten yhteistyönä. Valvonta on keskittynyt perinteisesti sellaisiin kasviksiin, hedelmiin ja viljatuotteisiin, joiden osuus ruokavaliossa on merkittävä.
Kasvinsuojeluaineiden jäämiä tutkitaan myös eläimistä saatavista elintarvikkeista. Lisäksi valvontaa kohdistetaan tunnettujen jäämäongelmien perusteella muun muassa seuraamalla Euroopan komission nopeaan hälytysjärjestelmään (RASFF) tulevia ilmoituksia.
Lue Eviran julkaisu 6/2013: Kasvinsuojeluaineiden jäämävalvonta Suomessa – 2011 TÄSTÄ LINKISTÄ
Lue Eviran esite: Tiesitkö tämän kasvinsuojeluainejäämistä? TÄSTÄ LINKISTÄ
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Viime vuonna tutkituista kasviperäisistä elintarvikkeista lähes puolet sisälsi torjunta-ainejäämiä. Yli sallitun enimmäismäärän niitä oli kuitenkin vain viidessä prosentissa tutkittuja elintarvikkeita. Elintarvikeviraston mukaan enimmäismäärien ylityksistä ei aiheutunut akuuttia terveysvaaraa kuluttajille. Kaikkiaan viime vuonna tutkittiin 2171 kasviperäistä elintarviketta, joisa etsittiin 199 eri torjunta-aineen jäämiä. Valtaosa näytteistä oli tuoreita hedelmiä ja vihanneksia (1584 kpl), loput viljaa (137 kpl)
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kehottaa kasvinsuojeluaineiden käyttäjiä tarkkaavaisuuteen tuoteväärennösten varalta. Euroopan kasvinsuojelujärjestön ECPA:n (European Crop Protection Association) mukaan parin viime vuoden aikana EU:ssa ja lähialueilla on takavarikoitu satoja tonneja kasvinsuojeluaineiden tuoteväärennöksiä. Kasvinsuojeluaineita hankkivan pitää muistaa myös, että toisesta maasta ostettuja valmisteita ei saa käyttää Suomessa. Suomessa viranomaisten tietoon on tullut vain joitain tuoteväärennöstapauksia. Toisaalta ei
Kasvinsuojeluaineiden jäämävalvonnassa tehostettiin vuonna 2008erityisesti thaimaalaisten tuotteiden valvontaa. Kasvinsuojeluainejäämien esiintyminen kasviperäisissä elintarvikkeissa oli vuonna 2008 samaa tasoa kuin aiempina vuosina.Valtaosa (94 %) tutkituista tuotteista oli määräystenmukaisia. Erityisesti thaimaalaista alkuperää olevissa tuotteissa havaittiin sallitun enimmäismäärän ylittäviä jäämäpitoisuuksia.Pienet jäämäpitoisuudet ovat yleisiä Vuonna 2008 tutkittiin n. 2000 kasviperäisestä elintarvikkeesta 256eri kasvinsuojeluaineen jäämää. Valtaosa näytteistä oli tuoreitahedelmiä ja kasviksia,
”Kotimaisuudesta kertova Hyvää Suomesta -joutsenlippu ja Puhtaasti Kotimainen-sirkkalehtilippu eivät ole mikä tahansapakkausmerkkejä, vaan niiden käyttöä valvotaan tarkasti. Auditointikoulutuksensaaneet tarkastajat kiertävät yrityksissä ja valvovat, että joutsenlipun sääntöjä noudatetaan. Kasvisten merkin laatu valvotaan pistokokein tukkuliikkeissä. Joutsenlipun tarkastajienkoulutuksessa perehdytään muun muassa arviointiprosessiin ja erilaisiin laatustandardeihin. Koulutusta antaa esimerkiksi Laatukeskus. – Suomalaisissa elintarvikeyrityksissä ei esiinny systemaattisia puutoksiajousenlipun käytössä, kertoo
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.