Siirry sisältöön

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) Laukaan tutkimus- javaliotaimiasemalle kerättiin 1990-luvulla perennatutkimusta varten Suomessahyvin menestyneitä päivänliljoja. Päivänliljat (Hemerocallis sp.) ovatluotettavia viherrakentamisen perennoja Suomen oloissa. Niiden parhaitaominaisuuksia ovat helppohoitoisuus ja hyvä kilpailukykyrikkakasvillisuutta vastaan.

Tutkimuksen tavoitteena oli valita Suomen ilmastoon sopeutunut,monipuolinen päivänliljan lisäysaineisto ja käynnistää niiden terveidenemokasvien tuotanto. Aineiston valinnassa kiinnitettiin huomiotaterveyteen, kukintaan, kasvutapaan ja lehtien koristeellisuuteenkukinta-ajan ulkopuolella.

Työn tuloksena on toistaiseksi nimetty kolmeuutta päivänliljalajiketta: keltakukkainen päivänlilja ¤Aino¤,sitruunankeltainen syyspäivänlilja ¤Mirja¤ ja oranssinkeltainenrusopäivänlilja ¤Sirkku¤. Nyt tähän joukkoon liittyy tummanpunainenpäivänlilja ¤Kartano¤.

Hemerocallis ¤Kartano¤

Tummanpunaiset syyskesällä kukkivat päivänliljat tunnetaan Suomessa yleensälajikenimellä ¤Sammy Russel¤. Lajikkeesta esiintyy useita, toisistaanhiukan poikkeavia kantoja. Tutkimukseen saatiin tällä nimellä aineistoasekä Oulun yliopiston Kasvitieteellisestä puutarhasta että MTT:n Jokioistenkartanon puistosta.

Jokioisten päivänliljakannan kukat ovat voimakkaan ruskehtavan punaiset jateriön keskusta on keltainen. Kannan pääkukinta-aika on elokuu. Lehdetovat kapean ruohomaiset, tumman vihreät, sävyltään hiukan sinertävänharmaat. Kannalle on annettu lajikenimi ¤Kartano¤. Tämän päivänliljakannantoimitti Laukaan tutkimus- ja valio-taimiaseman perennatutkimukseen MTT:nkiinteistöpäällikkö Inkeri Koskela, joka toimii lajikkeen kummina.

Päivänlilja ¤Kartano¤ osoittautui kokeissa erittäin runsaasti kukkivaksi,voimakaskasvuiseksi ja tautitestauksissa terveeksi. Se menestyy myösaurinkoisilla ja kuivahkoilla kasvupaikoilla. Lajike on erittäinmonikäyttöinen ja on oiva lisä syksyllä kukkivien perennojen ryhmään. Sesopii puutarhojen ja puistojen kukkaryhmiin tai yksit-täisperennaksi.

Mainos – sisältö jatkuu alla

Pihakalenteri 2027

Pihakalenteri on täällä taas!

Koko puutarhavuosi samoissa kansissa – ajankohtaiset vinkit, tärkeät puutarhatyöt ja omat suunnitelmat kuukaudesta toiseen.

Pihakalenteri on 224-sivuinen, A5-kokoinen pihatarhurin apu, jossa on kierreselkä ja paljon tilaa muistiinpanoille ja piirroksille.

Pihakalenterin ennakkohinta 15.11. asti on 21 €.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *