Joulu ei tunnu oikealta ilman pipareita ja puuroa. Vaikka juhla on vuosien varrella kokenut monia muutoksia, tuoksuu joulu edelleen samalta kuin sata vuotta sitten. Kaneli ja neilikka kuuluvat joulun mausteista perinteisimpiin. Molemmat talven tuoksuista ovat peräisin suurista, trooppisista puista.
Mausteneilikat ovat myrttikasveihin kuuluvan neilikkapuun (Syzygium aromaticum) kuivattuja kukkanuppuja. Laadukkaimmillaan kuivatussa neilikassa on pullea varsi ja sen päässä on jäljellä pyöreä nuppu. Avautuneet terälehdet kertovat liian myöhäisestä keruuajankohdasta.
Alun perin neilikkapuut ovat kotoisin Indonesiasta, ja 1600- 1700 -luvulla neilikan ympärillä pyörikin hollantilaisten valloittajien myyntimonopoli. 1800 -luvulla mausteneilikan viljely levisi myös ranskalaisten ja englantilaisten valloittamille alueille.
Kaneli
Kanelimauste on trooppisen kanelipuun (Cinnamon zeylanicum) kuorta. ”Oikean” kanelin lisäksi kanelia kerätään myös muiden Cinnamum-puiden rungoista, ja Suomessa myytävät, valmiiksi jauhetut mausteet ovatkin yleensä useammasta lajista kerättyjä sekoituksia.
Mausteena käytetään puun sisäkuorta. Kaneli ja ”villikaneli” eli kassia ovat maailman vanhimpia tunnettuja mausteita. Mitä ohuempaa ja tiiviimmin rullautunutta kanelitanko on, sitä laadukkaampaa kaneli on. Oikean kanelin tuntee siitä, että tanko on kiertynyt molemmilta reunoiltaan. Kassiasta valmistetut tangot eivät kierry yhtä voimakkaasti, ja voivat näyttää litteiltä puupaloilta.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Pakistanilaiset tutkijat ovat havainneet, että kaneli alentaadiabeetikoiden verensokeria sekä pienentää heidän rasva- jakolesterolipitoisuuksiaan. Päivittäin nautitut kanelia sisältävät kapselilaskivat sokeri-, trigyleridi- ja LDL-kolesteroliarvoja jopa kymmeniäprosentteja. Tutkimuksessa 60 diabeetikkoa, joilla oli todettu tyypin 2 eli aikuisiändiabetes, nauttivat neljänkymmenen päivän ajan joko yhden, kolmen taikuuden gramman kanelikapselin tai vastaavan verran lumevalmistettapäivittäin. Kanelikuurin päätyttyä tutkijat havaitsivat, että kanelia saaneidenpotilaiden
Keskikesällä puutarhoja värittävät heinäkuun nimikkokasveiksi valitut kurtturuusut Rosa rugosa -ryhmä ja ketoneilikat, Dianthus deltoides. Upeimmillaan ne ovat suurissa ryhmissä laajoina istutuksina. Kovin krantuiksi näitä keskikesän kaunottaria ei myöskään voi moittia, sillä molemmat ovat hyvin kestäviä eivätkä vaadi kasvupaikaltaan paljoa. Kurtturuusu supersuosittu Tuuheaoksainen ja kestävä kurtturuusu on suosituin pensasruusumme. Se kukkii pitkään ja kasvattaa näyttävät kiulukat,
Juuresten kysyntä moninkertaistuu joulun kynnyksellä. Perinteisiä jouluherkkuja valmistetaan kodeissa ja niitä tarjotaan valmiina myös kaupoissa. Joulun kasvisherkuista erilaiset juureksista valmistetut laatikot ovat kaikkein suosituimpia. Valmiit juuressoseet helpottavat ja nopeuttavat juureslaatikoiden valmistusta, vaikka helppoa se on käsittelemättömistäkin juureksista. Vaihtelua joulupöytään saadaan valmistamalla joitain aivan uusia jouluruokia. Rosollit ja juuresterriinit elävät uutta nousukautta ja niiden avulla luodaan
Loppiaisen mentyä siivotaan joulukoristeet hiljalleen varastokätköihin, mutta kaikki kauniit kukat eivät suinkaan ole vielä kuihtuneet. Joulutähdet, ardisia, skimmia ja atsalea ovat joulun kukista pitkäikäisimpiä. Amaryllistakin voi kukkavarsien lakastumisen jälkeen hoitaa muiden huonekasvien joukossa. Monet puutarhat piilottavat kukkakoreihin yllätykseksi myös pitkäikäisiä viherkasveja. Joulutähden kaverina voi olla sammalmainen mähkä, muratti tai värikästä tuuttia muistuttava timanttiananas. Joulutähti pitää
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.