Keskikesällä puutarhoja värittävät heinäkuun nimikkokasveiksi valitut kurtturuusut Rosa rugosa -ryhmä ja ketoneilikat, Dianthus deltoides. Upeimmillaan ne ovat suurissa ryhmissä laajoina istutuksina. Kovin krantuiksi näitä keskikesän kaunottaria ei myöskään voi moittia, sillä molemmat ovat hyvin kestäviä eivätkä vaadi kasvupaikaltaan paljoa.
Kurtturuusu supersuosittu
Tuuheaoksainen ja kestävä kurtturuusu on suosituin pensasruusumme. Se kukkii pitkään ja kasvattaa näyttävät kiulukat, jotka sopivat erinomaisesti myös syötäviksi. Kurtturuusu menestyy hyvin erilaisilla kasvupaikoilla. Pihoilla sitä voi istuttaa pieniin ryhmiin, aidanteiksi tai suuriksi alueiksi esimerkiksi vaikeasti kasvitettaviin rinteisiin.
Kurtturuusun perusmuodon kukan väri vaihtelee valkoisesta punaiseen. Siitä on jalostettu lukuisia lajikkeita, joilla on näyttävät kukat ja pitkä kukinta-aika. Tunnetuin näistä on kerrottukukkainen hansaruusu. Myös terhakka, pystykasvuinen neilikkaruusu on tuttu kasvi monilla kotipihoilla. Uusimpia tulokkaita kurtturuusujen ryhmässä ovat matalat Pavement-ruusut, jotka sopivat paikkoihin, joissa pensaat eivät saa peittää näkyvyyttä.
Kurtturuusut ovat saavuttaneet myös pysyvän sijan julkisessa viherrakentamisessa – eivätkä vähiten näyttävyytensä ja hyvän talvenkestävyytensä ansiosta. Erittäin kestäviä ovat esimerkiksi vaaleanpunakukkainen teresanruusu ¤Therese Bugnet¤ ja Pohjois-Suomesta löytynyt erikoisuus, sipinruusu, jonka versojen yläosat ovat piikittömiä.
Ketoneilikka viihtyy paahteessa
Ketoneilikka on talvenkestävä, luonnonvarainen ketokasvi. Se muodostaa matalan tummanvihreän lehtimättään, josta pienet kukat nousevat esiin. Ketoneilikan tyypillinen väri on liilanpunainen, mutta siitä on saatavissa myös valkoista lajiketta. Kukinta alkaa kesäkuun lopulla ja kestää elokuulle asti.
Ketoneilikat viihtyvät aurinkoisella kasvupaikalla. Multaa tarvitaan vain 10-20 sentin kerros. Näitä pieniä perennoja istutetaan 12 tainta neliölle.
Tarhaketoneilikka on kiinanneilikan ja ketoneilikan risteymä. Se talvehtii huonommin kuin ketoneilikka, mutta kukkii sitä näyttävämmin.
Kuukauden kasvit valitsee Taimistoviljelijät ry. Jokaiselle kuukaudelle nimetään puuvartis- ja perennalaji tai -suku. Valinnalla halutaan nostaa esiin kestäviä ja ajankohtaisia kasveja sekä muistuttaa, että puita, pensaita ja perennoja voi istuttaa koko kasvukauden ajan.
Lisätietoja: Taimistoviljelijät ry, puh. 09-5841 6550 tai 5841 6551
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Ruusujen keräämisestä voi saada mukavan harrastuksen. Kun sana harrastuksesta leviää laajemmalle, on ystävien ja sukulaisten helppo keksiä sopiva lahja. Ruusujen maailma nimittäin on täynnä uusia lajeja ja lajikkeita. Ruusupensas mahtuu pienellekin pihalle, ja ajan myötä sen kasvu on helppo pitää kurissa. Toisin käy joskus lahjaksi saaduille tammille ja pihdoille. Ravinteikkaassa puutarhamullassa ne kasvavat helposti tukkipuun…
Mausteneilikka Joulu ei tunnu oikealta ilman pipareita ja puuroa. Vaikka juhla on vuosien varrella kokenut monia muutoksia, tuoksuu joulu edelleen samalta kuin sata vuotta sitten. Kaneli ja neilikka kuuluvat joulun mausteista perinteisimpiin. Molemmat talven tuoksuista ovat peräisin suurista, trooppisista puista. Mausteneilikat ovat myrttikasveihin kuuluvan neilikkapuun (Syzygium aromaticum) kuivattuja kukkanuppuja. Laadukkaimmillaan kuivatussa neilikassa on pullea varsi…
”Heinäkuun nimikkokasvit, loistojasmike ja kurjenpolvien perennasuku hehkuvatpihoilla keskikesällä. Loistojasmike on yksi kestävimmistä ja kauneimmistajasmikepensaista. Kurjenpolvia puolestaan löytyy nykyään yhä useammanpuutarharakentajan pihasuunnitelmasta. Syynä suosioon ovat luonnonkasveilletyypilliset ominaisuudet: hyvä leviämis- ja peittokyky, terveys jakestävyys. Kuukauden kasvit valitsee Taimistoviljelijät ry. Jokaiselle kasvukaudenkuukaudelle toukokuusta syyskuuhun nimetään oma perenna tai perennasuku sekäpuuvartinen kasvi. Valinnalla halutaan nostaa esiin meillä hyvin kestäviä…
”Ruusukasvien heimossa on eniten merkittäviä hedelmä- ja marjakasveja, mutta itse ruusujen suku mielletään koristekasveihin kuuluvaksi. Ruusujen suuri ja laaja koristekäyttö on peittänyt alleen sen, että ruusut voivat olla monella muullakin tavalla hyödyllisiä. Ruusuista saa tuoksutuotteita, rohtoja mielen ja ruumiin virkistykseen sekä terveyttä edistävää ravintoakin. Ruususadot Tärkein ravintoa antava osa ruususta on sen kiulukat eli ruusunmarjat,…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.