Kauppakunnostetut, herkulliset syysadon juurekset ovat joulun ruokaa. Ehdottomia joulukuun suosikkeja ovat punajuuri, porkkana ja lanttu. Myös erikoisjuurekset kuten palsternakka, piparjuuri ja mustajuuri maistuvat joulukuussa. Juurekset värittävät, keventävät ja antavat makua joulupöytään. Ne ovat myös erinomaisia vitamiinien, kivennäisaineiden, kuitujen ja antioksidanttien lähteitä. Talven pimeimpään aikaan elimistö tarvitsee erityisen paljon näitä luonnollisessa muodossa olevia suojaravintoaineita.
Juuresten herkullisuus perustuu niiden makuaineisiin ja sopivaan makeuteen. Maut ja erityisesti makeus korostuvat, kun juureksia kypsennetään esimerkiksi hauduttamalla. Tämä on tuttua, kun valmistetaan esimerkiksi porkkanaruokia. Tutuimmat joulun juuresruoat ovat rosolli, erilaiset laatikot ja sosekeitot. Myös uunipaahdetut juurekset ovat helppoa ja herkullista modernin perheen jouluruokaa. Paahdetut juurekset sopivat tarjoiltaviksi erityisesti liharuokien kera. Monille juuresruoille on tyypillistä myös se, että niitä voidaan valmistaa etukäteen, jolloin joulun vietto helpottuu. Porkkanaa voi hyödyntää myös joulun leivonnassa.
Värikäs pyreepaletti joulupöytään
Perinteinen laatikko voidaan korvata joulupöydässä pyreellä. Pyreet sopivat erityisesti pienten perheiden ruokapöytiin ja ovat näyttäviä myös juhlakattauksissa. Erivärisistä pyreistä saa hauskan väripaletin. Pyreiden maut ja värit syntyvät punajuuresta, selleristä, palsternakasta, bataatista ja lantusta. Keitetyt juurekset soseutetaan ensin sauvasekoittimella ja maustetaan mm. jouluisilla mausteilla ja yrteillä. Makua voidaan lopuksi pyöristää kermalla.
Kukkoa joulupöytään
Tämän vuoden joulupöydän erikoisuus on juureskukko. Se valmistetaan pakastetusta ruistaikinasta ja täytetään sipulilla, punajuurella, porkkanalla ja sellerillä. Kukko maistuu hyvältä kinkun kanssa, mutta sopii kinkun sijasta esimerkiksi perheen kasvissyöjille.
Juuresfakta: Suomalaiset syövät reilut kymmenen kiloa juureksia vuodessa henkeä kohti. Tästä porkkanan osuus on kahdeksan kiloa. Selvää kakkossijaa pitää lanttu reilun kilon kulutuksella. Punajuurikkaita syödään vajaa kilo ja nelossijalle yltää mukulaselleri. Juuresten syönti on vähentynyt selvästi 1950 -luvulta lähtien. Tätä aikaisemmin terveellisten juuresten kulutus oli suurta. Niiden merkitys suomalaisten terveyden kannalta talvisaikana oli tärkeä, koska muuta tuoreravintoa oli heikosti saatavilla.
Kotimaiset Kasvikset ry:n arvion mukaan juuresten kulutus on joulukuussa kolminkertainen vuoden keskiarvokuukausiin verrattuna. Suhteessa eniten kulutustaan kasvattavat lanttu ja punajuuri. Viime vuosina joulukuun kulutuksesta yhä suurempi osa on ollut eineksiä ja ruoanlaittoa nopeuttavia juuressoseita, joista esimerkiksi joulunajan laatikoiden valmistaminen on helppoa.
Pyree-paletti (vaihtoehdoksi laatikoille)
Palsternakkapyree 400 g palsternakkaa n. 2 dl vettä ripaus suolaa ripaus valkopippuria ripaus muskottia n. 0,5 dl kermaa
Lanttu-selleripyree 200 g lanttua 200 g selleriä n. 2 dl vettä ripaus suolaa 0,25 tl inkivääriä n. 0,5 dl kermaa
Punajuuripyree 400 g punajuuria n. 2 dl vettä ripaus suolaa ripaus mustapippuria 2 rkl silputtua tuoretta rakuunaa n. 0,5 dl kermaa
Bataattipyree 400 g bataattia n. 2 dl vettä ripaus suolaa 0,5 tl kuminansiemeniä 2 rkl silputtua kirveliä n. 0,5 dl kermaa
Valmista jokainen pyree omassa kattilassa, jotta maut ja värit eivät sekoittuisi. Kuori kasvikset ja kuutioi ne. Keitä suolalla maustetussa vedessä kypsiksi. Vettä tarvitaan vain sen verran että kasviskuutiot juuri ja juuri peittyvät. Kaada enin keitinvedestä pois (ne voi säästää keiton liemeksi tai sämpylätaikinan nesteeksi). Soseuta kasvikset sauvasekoittimella, survimella tai pusertamalla siivilän läpi. Mausta pyreet ja ohenna tarvittaessa haluamallasi kermalla tai maidottomassa ruokavaliossa keitinvedellä. Pidä pyreet lämpiminä tai kuumenna ne uudelleen juuri ennen tarjoilua ja tarjoa kinkku- tai kalkkunaviipaleiden kanssa esimerkiksi joulupöydässä.
Juureskukko 6–8 palaa
1 pkt (500 g) pakastettua ruistaikinaa 2 sipulia 3 punajuurta 2 porkkanaa 100 g selleriä 2 tl öljyä 0,5 tl rouhittua pippuria 0,5 dl silputtua tuoretta rakuunaa, kynteliä tai kirveliä 100–150 g vuohenjuustoa tai sinihomejuustoa (suolaa)
Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori kasvikset ja leikkaa tai raasta ne ohuiksi suikaleiksi. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota kasviksia siinä noin 10 minuuttia, kunnes ne hiukan pehmenevät. Mausta kasvikset pippurilla ja rakuunalla. Murustele juusto kasvisten sekaan ja anna seoksen jäähtyä kädenlämpöiseksi. Tarkista seoksen maku ja lisää suolaa tai muita mausteita tarvittaessa. Nipistele taikinalevyt yhteen ja kaaviloi ne leivinpaperin päällä ohueksi levyksi. Levitä kasvisseos keskelle taikinalevyä. Sivele taikinalevyn reunat vedellä ja nosta kasvisseoksen päälle. Nipistele taikinalevy kiinni, myös päädyistä. Varo ettei taikinaan tule reikiä. Voitele kukon pinta vedellä ja paista 200 asteisessa uunissa alimmalla ritilätasolla noin 30 minuuttia, kunnes kukon pinta on saanut hiukan väriä ja herkullinen tuoksu täyttää keittiön. Nosta kukko pois uunista ja anna jäähtyä hiukan. Tarjoa salaatin kanssa alkuruokana tai sellaisenaan iltateen seuraksi. Vinkki: Voit tehdä kukon kuoreksi myös sämpylätaikinan, johon käytät 0,5 l nestettä. Taikinan ohje löytyy esim. jauhopussin kyljestä.
Kuorrutus: 100 g maustamatonta tuorejuustoa n. 0,5 dl maitorahkaa 2 dl tomusokeria
Pinnalle: rouhittuja pähkinöitä tai suklaata
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Vuoraa n. 20 x 35 cm:n kokoinen vuoka leivinpaperilla tai voitele vuoka hyvin. Isommassa vuoassa kakusta, josta leikkaat leivokset tulee matalampi, pienemmässä korkeampi. Raasta porkkana hienoksi raasteeksi ja silppua aprikoosit porkkanaraasteen sekaan suikaleiksi esim. saksilla. Rouhi suklaa karkeaksi rouheeksi ja lisää porkkana-aprikoosiraasteen sekaan pähkinöiden ja kookoshiutaleiden kanssa. Sekoita porkkanaseokseen jauhot, (kaakaojauhe), leivinjauhe, kaneli ja sokeri. Vatkaa kananmunien rakenne kevyesti rikki ja sekoita joukkoon juokseva margariini. Kääntele munaseos porkkanaseokseen ja levitä taikina vuokaan. Kypsennä uunin keskiosassa noin 30 minuuttia, kunnes kakku on pinnalta kauniin ruskea ja tikulla koitettaessa ei tikkuun tartu enää taikinaa. Anna kakun jäähtyä vuoassa ja kumoa sitten leikkuulaudalle. Sekoita kuorrutuksen ainekset kulhossa voimakkaasti vatkaten. Levitä kuorrutus huolimattomasti täysin jäähtyneelle kakulle ja ripottele pinnalle pähkinä- tai suklaarouhetta. Leikkaa haluamasi kokoisiksi leivoksiksi ja tarjoa. Vinkki: Voit pakastaa ilman kuorrutusta olevan kakun. Levitä kuorrutus sulaneen kakun pinnalle.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Pihakalenteri 2025
Uusi piha- ja puutarhavuosi kutsuu odotuksineen ja suunnitelmineen!
Pihakalenterin seurassa kunkin viikon, kuukauden ja vuodenajan asiantuntevat vinkit, olennaiset ohjeet ja ihanat kasvi-ideat kulkevat mukana.
224-sivuisessakalenterissa on runsaasti tilaa omille muistiinpanoille.
Jouluvalojen syttyessä ruokalautasten kasvisosuus alkaa painottua selkeästi juureksiin. Tuttuun tapaan jo pikkujouluna maistellaan rosollia sekä porkkana- ja lanttulaatikoita. Perinneherkkujen lisäksi juureksista voi nauttia monin modernein tavoin. Tutustu juuresten koko kirjoon, ja kokeile oikopolkuina erilaisia juuresjalosteita ja työtä helpottavia, esikäsiteltyjä juureksia. Juurekset ovat kivunneet ruoan ammattilaisten ja ruokaharrastajien suosikeiksi. Juuressosekeitot, paahdetut juurekset ja juurespyreet ovat saaneet
Joulukuu on herkuttelijoiden juhlaa, silloin lantutkin karamellisoidaan. Jouluna suomalaiset syövät ennätysmäärän muun muassa kinkkua, juureksia, luumuja ja puuroriisiä. Juureksista kaikkein suosituimpia ovat lanttu ja punajuuri, joiden käyttö moninkertaistuu joulukuussa. Joulun alla juurespakkaamoilla käy samanlainen kuhina kuin tonttujen verstaissa. Myös melko tasaisen menekin juuresten, kuten porkkanan, piparjuuren ja palsternakan, kulutus kasvaa joulukuussa. Vuotuisesta juuresten kokonaiskulutusluvusta viidennes
Joulukuussa suomalaisten kasvisten käyttö painottuu juureksiin. Joulun juhlapöytäänkin juurekset kuuluvat. Rosollia, lanttu-, porkkana- ja perunalaatikkoa syö lähes jokainen. Makeista laatikkoruoista ja tutusta juuressalaatista ei ole mitään syytä luopua, vaikka lisäksi kokeilee jotain uuttakin. Lounaismurteissa laatikot ovat ruotsin låda-sanan mukaisesti looria, koska niitä on paistettu kulmikkaissa paistoastioissa. Jo ennen uunien aikakautta tehtiin puddinkeja eli vanukkaita. Ne
Juurekset puoltavat paikkaansa ruokalautasilla juuri nyt niin makunsa, ravintoarvonsa, saatavuutensa kuin ekologisuutensakin takia. Juuresten laajasta valikoimasta pystyy helposti valitsemaan kahden viikon jaksolla eri juureksen jokaiselle päivälle. Juurekset sopivat Pohjolan kylmään kauteen loistavasti, koska niistä saa lämpimän makuista, hellivää ruokaa. Juuresten pehmeisiin makuihin kannattaa tutustua vähin erin, yhteen kerrallaan. Porkkana ja palsternakka ovat sukulaiskasveja, käytöltäänkin samankaltaisia,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.