Tyrni on paitsi helppohoitoinen, myös kaunis pensas. Sen parasta antia ovat kuitenkin oranssit marjat, jotka ovat varsinaisia vitamiinipillereitä. Viime vuosina tyrnin taimet olleet kysyttyä tavaraa, ja monella kotipihalla odotellaankin lähivuosina ensimmäisten marjasatojen kypsymistä. Satoa syntyy jo nuoriin pensaisiin, mutta mikä neuvoksi, jos marjoista saa nähdä vain unta? Syy marjattomuuteen saattaa löytyä pensaiden sukupuolesta tai kevään hallaöistä.
Tyrnin kasvatus on helppoa ja palkitsevaa. Erityistä hoitoa tyrni ei vaadi, kunhan kasvupaikka on sopiva. Tyrni viihtyy avoimella ja valoisalla paikalla, mieluiten hiekansekaisessa maassa. Maan tulee olla hyvin kalkittua, sillä sen pH:n tulisi olla keskimääräistä suomalaista pihamaata korkeampi, noin 6,5. Onnistuneen kasvupaikan lisäksi on pensaita osattava istuttaa vähintään kaksi, jotta syntyisi myös marjoja. Tyrni nimittäin on kaksikotinen, mikä tarkoittaa, että hede- ja emikukat avautuvat eri pensaisiin. Hyvä tyrniryhmä syntyy kahdesta emipensaasta (tyttöpensasta) ja yhdestä hedepensaasta (poika), joiden välille jätetään istutettaessa noin pari metriä välimatkaa.
Tänä vuonna kevään hallayöt nipistivät myös tyrnin satoa. Kukinnan aikaan osui muutama kylmä yö, jolloin kukkia paleltui monissa maakunnissa. Mikäli kukat selvisivät hallasta, ovat marjat kypsyneet syyskuun alkupuolella. Nyt eletään aikaa, jolloin niiden vitamiinipitoisuus on korkeimmillaan. Parhaimmillaan tummat oksat ovat kokonaan oranssien marjojen peitossa, ja kaikkien marjojen keräämiseksi saa tyrnipensaiden äärellä viettää päivän jos toisenkin. Tiukasti piikkisiin oksiin kiinnittyneiden marjojen keräämiseen ei kannatakaan asettaa liian totisia tavoitteita.
Kärsivällisyyttä testaavien tyrninmarjojen poiminnasta järjestetään vuosittain suomenmestaruuskilpailut. Tänä syksynä voittajaksi selviytyi Pauli Kauppila, joka poimi puolessa tunnissa huimat 1,309 kiloa tyrniä. Ammattiviljelmillä on kokeiltu poiminnan nopeuttamiseksi niin marjojen imurointia kuin kokonaisten oksien pakastusta, josta Ruotsissa on saatu hyviä kokemuksia. Jäisinä marjat irtoavat oksista helpommin. Tästä vinkistä on iloa myös kotipuutarhurille, sillä marjat säilyvät pensaissa keräyskelpoisina talveen saakka, elleivät linnut ehdi napsia marjoja parempiin suihin. Lintuparvien uhatessa voi pensaiden suojaksi siirtää työkautensa mansikkamaalla päättyneet pelätit.
Tyrnistä lyhyesti
Tyrni on uusimpia marjapensaita pihoilla ja viljelmillä, vaikka sen marjoja on vuosikymmenten ajan kerätty karuilla merenrannoilla kasvavista luonnonpensaista. Marjoissa on erityisen runsaasti C-vitamiinia (100 grammassa 300-1400 mg) sekä muun muassa A-vitamiinin esiasteita eli karotenoideja. Marjoista voi valmistaa esimerkiksi mehuja, hilloja ja jäädykkeitä.
Tyrniä on viljelty pitkään Kiinassa ja Venäjällä, josta meille on löytynyt monia erittäin satoisia lajikkeita. Venäjältä tuotujen lajikkeiden on kuitenkin havaittu altistuvan tyrninversolaikkutaudille, joka tuhoaa pensaista oksia. Luonnonvaraiset ja kotimaassa jalostetut lajikkeet ovat melko kestäviä tautia vastaan. Jalostetuissa lajikkeissa on kiinnitetty erityistä huomiota keräämisen helpottamiseen ja niissä piikkejä on yleensä vähän tai ei lainkaan.
Tyrnilajikkeita Raisa: rotevakasvuinen emilajike Rudolf: hentokasvuinen hedelajike Piehinki: satoisa ja talvenkestävä emilajike, myös koristekasvatuskäyttöön Oliver: hedelajike Ljubitelskaya ja Prozrachnaya: suosittuja ja terveitä venäläisiä emilajikkeita
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Suomeen on saapunut uusi tulokaslaji, tyrnikärpänen. Kelju tuholainen jättää jälkeensä vain tyhjät marjan kuoret. Luonnonvarakeskus pyytää havainnoista yhteydenottoja, jotta torjuntamenetelmiä päästäisiin testaamaan mahdollisimman pian. Tyrnikärpäshavaintoja on tähän mennessä tehty kahdesta kotipuutarhasta, toinen Kaarinasta ja toinen Eurajoelta. – Mitä todennäköisimmin kärpänen on saapunut Suomeen omin siivin, vähitellen luonnon tyrnikasvustoissa leviten. Ruotsista ei ole vielä kantautunut havaintotietoja,…
Tyrnistä saadaan tänä kesänä erittäin hyvä sato. Tyrni kypsyi reilut kaksiviikkoa aikaisemmin kuin viime vuonna. -Hehtaarisato yltää keskimäärin5000 kiloon, arvioi Suupohjan Marjasosuuskunnan toiminnanjohtaja SEPPOKOIVUMÄKI Kauhajoelta. Parhaimmillaan tyrni voi tuottaa jopa 20 000 kiloahehtaarilta. -Tyrni tuottaa satoa suhteellisen varmasti, oli sitten lämmin tai sateinenkesä. Kaikki riippuu siitä, miten pölytys onnistuu toukokuussa, Koivumäkisanoo. Hänellä on viiden vuoden…
Suomalaisen erikoismarja kuten tyrni, lakka, pensasmustikka ja marjatuomipihlaja eli saskatoon pystyisivät kilpailemaan ulkomaisten hedelmien kanssa vitamiinipitoisuuksilla mennen tullen. Erikoismarjojen viljelyä onkin kannustettu eri puolilla Suomea. Etelä-Pohjanmaalle on syntynyt varsinainen tyrnikeskittymä. Etelä-Pohjanmaan TE-Keskus on tukenut useampia tyrnihankkeita ja parhaillaan on käynnissä myös uusi tyrniverkostohanke. Tyrninviljelijät ovat Etelä-Pohjanmaalla myös muodostaneet osuuskunnan ja Kauhajoelle rakennetaan uutta tyrninjalostuslaitosta. Tyrnistä…
Auringon paahteessa viihtyvä tyrni on paitsi terveyttä edistävä marjakasvi myös hopealle välkehtivä koristepensas. Elokuun 2007 aikana tuodaan esille myös toistaiseksi tuntemattomampia ampiaisyrttejä. Nämä matalahkot, monivuotiset kukkakasvit viihtyvät tyrnin tavoin runsaassa valossa. Niiden siniset kukat houkuttelevat loppukesän päiväperhosia, ja kukinta voi kestää yli kaksi kuukautta. Monikäyttöinen tyrni Alkuperäiseen kasvillisuuteemme kuuluva tyrni (Hippophaë rhamnoides) on todellinen monikäyttöpensas,…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.