Jotta tulevaisuudessakin metsissä riittäisi sienestäjiä ja marjastajia,lapsiperheitä pitäisi innostaa näiden luonnonläheisten harrastusten pariin.Vaikka nykypäivän nuoret suhtautuvat myönteisesti luonnonmarjojen jasienten käyttöön, poiminta ei ole aivan yhtä mieluisaa. Näihin tuloksiinpäädyttiin kahdessa Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksessa tehdyssäopinnäytetyössä.
Pro gradujen yhteenvedossa todetaan, että luonnonmarjoista ja sienistätuotteita tekevien yritysten tulisi kehittää nykyistä pidemmällejalostettuja ja helpommin kotiruokailussa käyttöönotettavia tuotteita.Nuorten mielestä ruuan pitää olla helppoa valmistaa, terveellistä ja sen onmaistuttava hyvälle.
Arktiset Aromit ry teetti toimeksiantona Joensuun yliopiston Savonlinnanopettajankoulutuslaitoksessa kaksi gradua 16-25 -vuotiaitten marjojen jasienten talteenotosta ja käytöstä. Nuorten luonnonmarjojen ja siententalteenotto- ja käyttötottumuksia verrattiin aiemmin aikuisväestölletehtyihin tutkimuksiin ja tällä tavoin pyritään ennakoimaanluonnontuotteiden talteenoton ja käytön tulevaisuutta Suomessa. Otantanatehtyihin kyselyihin vastasi 581 opiskelijaa eri puolilta Suomea.
Metsäsienet maistuisivat
SUVI PAJU teki gradun nuorten opiskelijoiden metsäsienten keruusta jakäytöstä. Nuorista reilut 40 prosenttia ilmoitti poimivansa sieniä.Luonnosta nauttiminen, liikunta ja raaka-aineen ilmaisuus olivatkeskeisimmät keruuseen innostavat tekijät. Rajoittavina tekijöinä olivatajanpuute, huono sienituntemus ja sienten käsittelytaidon puute sekä se,ettei pitänyt metsäsienten mausta.
Sienten talteenotto- ja käyttöinnostukseen vaikutti eniten lapsuuskodinkokemukset. Koulun merkitys jäi kodista omaksuttua mallia vähäisemmäksi.Eniten käytetty sieni nuorten keskuudessa oli kantarelli. Sienikastike jamuhennos olivat mieluisimmat sieniruoat. Valtaosa vastaajista halusi syödämieluummin metsäsieniä kuin viljeltyjä sieniä.
Mustikassa oltiin ahkerimmin
Nuorten opiskelijoiden luonnonmarjojen poiminta ja käyttö gradun teki KIRSIKÄHKÖNEN. Luonnonmarjoja oli poiminut vuonna 2000 puolet kyselyynvastanneista nuorista. Yleisimmin oli poimittu mustikoita, sittenpuolukoita. Vastanneet söivät metsämarjoja keskimäärin reilut 3,5 kiloahenkeä kohti vuodessa. Luonnonmarjoja syötiin niiden terveellisyyden, hyvänmaun ja käyttötottumuksen vuoksi.
Tärkeimmät syyt poimia luonnonmarjoja olivat niiden ilmaisuus,terveellisyys sekä luonnosta nauttiminen. Rajoittavina tekijöinä olivatajanpuute, laiskuus ja säilöntätilojen puute. Valtaosa nuorista halusilisätä marjojen käyttöä. Peruskoulun opetuksesta marjat muistettiinparhaiten kotitalouden tunneilta. Teollisuudelta odotettiin etenkinterveellisiä, maukkaita ja marjaisia maitovalmisteita uusina tuotteina.(Finfood)
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Valtakunnallisen Innosuomi-palkinnon voittanut Oy Aurinkolehto Ltd tuottaakoivunmahlaa Tohmajärvellä. Palkinto myönnettiin innovaatiosta, jonkaansiosta mahla säilyy ilman pastörointia erittäin hyvälaatuisena japitkään. Yrittäjäpariskunta SUSANNA ja ARTO MAARANEN eivät paljasta, mikämenetelmä on kyseessä. – Olemme tehneet tutkimus- ja kehitystyötä pitkään,eikä ideaa ole patentoitu, joten haluamme pitää etulyöntiaseman.Teknologia on liikesalaisuus, jota emme edes raota, he sanovat. Maarasten idea ei perustu
Vuoden 2015 designteko -palkinnon saa tänä vuonna Useful Stuff Oy, joka valmistaa ergonomisia Drop-designaltaita. Suomalaisen Työn Liitto palkitsi kaarinalaisen yrityksen tänään Habitare-messujen yhteydessä. Palkinnon kriteerit ovat omaperäisyys, vastuullisuus ja design osana arkea. Vuonna 2009 perustetun yrityksen Drop-altaat ovat suomalaisen suunnittelijan Nikolai Ruolan käsialaa. Drop-altaissa on erityisesti kiinnitetty huomiota tyylikkääseen muotoiluun ja käyttäjälähtöisyyteen. Suomalaisen Työn Liitto
Esikot kuuluvat puutarhan kevääseen siinä kuin sipulikukatkin. Esikot sopivat pihassa kaikkialle: lehtipuiden alle pensasryhmien reunamille niitylle ruusutarhaan perennapenkkiin kivikkotarhaan sekä terassin tai kuistin ruukkuihin.
Vaikka mansikkakausi on lopuillaan, on muiden marjojen saatavuus nyt parhaimmillaan. Marjat ovat kotoista superfoodia, joilla kannattaa täyttää pakastin. Erityisesti vitamiinirikkaat marjat kuuluvat lapsiperheiden pöytään, mikä on hyvä muistaa näin koulujen alkaessa. Lasten ravinto ja syöminen on kuuma peruna niin mediassa kuin vanhempien kesken käytävässä keskustelussa. Etenkin lisäaineet, sokeri ja rasvojen laatu puhuttavat. Moni vanhempi on
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.