Kevätaurinko ja routa voivat olla pihan ikivihreille kasveille tappava yhdistelmä. Aurinkoisella säällä vihreät kasvinosat alkavat taas yhteyttää ja haihduttaa vettä, mutta juuret eivät saa jäisestä maasta uutta vettä tilalle. Havut, tuijat, alppiruusut ja mahoniat kannattaa varjostaa kankailla tai havuilla, jotta välttyy ikäviltä yllätyksiltä.
Kevätvauriot voivat olla havuille jopa vaarallisempia kuin talven paukkupakkaset. Kun maasta ei irtoa vettä, kasvi kuolee kuivuuteen. Kesällä amppeleiden ja monien perennojen vedentarpeen havaitsee nuokkuvista lehdistä. Havujen vedenpuutteen huomaa yleensä vasta liian myöhään, kun vahinko on jo tapahtunut ja neulaset ruskeita ja kuolleita.
Ikivihreiden kasvien ylle levitetty varjostava kangas estää liian varhaisen kasvuunlähdön. Havujen lisäksi kannattaa muistaa, että myös alppiruusut, mahoniat ja muut ikivihreät kasvit vaurioituvat auringossa. Hengittävä, mutta suoran auringonpaisteen estävän kankaan annetaan olla paikoillaan niin kauan, kunnes maa varmasti on sulaa. Myös katokseksi kasvien ylle asetellut havunoksat auttavat aurinkoisella paikalla kasvavia kasveja. Maan sulamista voi kevään edetessä nopeuttaa kastelemalla sitä lämpimällä vedellä.
Havukasvit uudistuvat hitaasti jos lainkaan, sillä kuolleen neulasen tilalle ei kasva korvaavaa. Oma Piha –lehden sivuillakin keskustelua aiheuttanut oksien ruskettuminen on niillä peruuttamatonta. Vaurioita syntyy vähemmän, kun ikivihreät kasvit istuttaa puolivarjoiselle tai varjoiselle paikalle.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Viranomaiset kannustavat suomalaisia aitojen ja alkuperäistenelintarvikkeiden EU-nimisuojan hakuun. Meillä on monia mielenkiintoisiaherkkuja, joiden markkinat voisivat olla kansainvälisiä, rohkaistaan maa-ja metsätalousministeriöstä.- Mämmin valmistajia on houkuteltu hakemaan suojausta, mutta kaupallista merkitystä ei ole nähty, kertoo ylitarkastaja SIRPA KARJALAINEN maa- jametsätalousministeriöstä. Suomen listalla ovat tällä hetkellä sahti, kalakukko, karjalanpiirakka jaLapin puikulaperuna. Kolme ensimmäistä tuotetta on suojattu reseptiikansuhteen. Lapin…
Tämän kevään tilannetta vaikeutttaa vielä viime kesän kuivuus. Maa on edelleen kuivaa, joten kasvit eivät saa roudan sulamisen jälkeenkään riittävästi vettä. Varsinkin viime kesänä istutetut taimet vaativat nyt tavallista enemmän huolenpitoa. Myös tavallisia lehtipensaita ja -puita on syytä varjella. Tärkeintä on suojata arat kasvit auringon paisteelta ja kuivilta kevättuulilta. Parhaiten suojaksi sopii perinteinen säkkikangas. Muitakin…
Talvi tuli kerralla koko Suomeen. Nyt puutarhakasveja koettelee pakkanen ja kuivattava tuuli. Myyrät, jänikset ja peurat voivat aiheuttaa lisätuhoja, kun niiden luontaiset ruokailupaikat vähenevät. Myöhemmin talvella myös lumen aiheuttama kuorma rasittaa puita ja pensaita. Jos kasvien talvisuojaus unohtui, nyt on viimeinen hetki estää vauriot. Arat monivuotiset kasvit, kuten jaloruusut ja monet kivikkokasvit, kannattaa suojata viimalta…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.