Lähes hellelukemiin nousevista päivälämpötiloista huolimatta ovat yöt olleet kylmiä. Puutarhoissa on aiheutunut herkille kasveille vahinkoja toistuvista yöhalloista. Halla on vikuuttanut perunanvarsia, marjojen kukkia ja ulos istutettuja kesäkukkia. Mansikan kukkia on harsojen alla monin paikoin paleltunut, mutta taloudellisia vaikutuksia ei voida yleisesti vielä arvioida, sanoo toiminnanjohtaja ILKKA VOUTILAINEN Suonenjoen Seudun Marjanviljelijäyhdistyksestä.
Voutilaisen mukaan Sisä-Savossa on ollut jo 5 – 6 hallayötä. – Viikko sitten perjantaina oli yllätysten yö, kun taivas oli illalla pilvessä ja sää oli sateinen. Yöllä taivas kuitenkin selkeni, ja halla yllätti viljelijät, jotka olivat nukkumassa luottaen harsokatteisiin. Sadetuksella hallan tuhot on pystytty estämään.
– Halla on vikuuttanut pahiten herukan kukkia. Myös vadelman ensimmäiset lehdet ovat tummuneet hallan johdosta. Mansikassa hallavioitus näkyy kukkien keskustan mustumisena, toteaa Voutilainen.
Voutilaisen mukaan taloudellisia seurauksia ei voi vielä arvioida. – Nyt paleltuneet kukat ovat ensimmäisiä, ja se myöhästyttää satoa. Toisaalta 4 -5 asteen pakkanen on tuhonnut myös kukkanuppuja. Pääosa kukkavanoista on kuitenkin vielä muodostumatta, joten satoa voi hyvinkin tulla riittävästi.
ESA VIGREN Valkealasta toteaa, että hallan kanssa on pärjätty, kunhan on jaksanut valvoa. – Hallan vaikutus on siinä, että se tasaa sadon alkamista eri puolilla maata niiltä, jotka eivät ole käyttäneet sadetusta. Kun jokainen tulee yhtä aikaa markkinoille, voi sillä olla markkinoita ruuhkauttava vaikutus.
– Toisaalta sadetuksella kasvustonsa suojanneet voivat hyötyä, kun osa tuotannosta viivästyy markkinoille tulossa.
HANNU SALO Hedelmän- ja Marjanviljeijälijäin Liitosta ei myöskään lähde arvelemaan taloudellisia vaikutuksia.
– Ratkaisevaa voi olla sadon alkamisen ja satohuippujen sijoittuminen viikonlopun myyntihuippuihin nähden.
– Länsi-Suomesta on raportoitu mansikan talvivaurioista, mutta niidenkien merkitys kokonaisuuden kannalta lienee vähäinen.
Salon mukaan harsolla onnistutaan suojaamaan vain lyhytkestoinen halla. Halla on vieraillut aivan Etelä-Suomea myöten ilmastollisesti suojaisellakin paikoilla.
PUUTARHA-Sanomat weblehden oikeassa palkissa on linkit säätietoihin.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Halla on purrut mustikan kukintoja Etelä- ja Keski-Suomen kuivissakangasmetsissä ja alavilla kasvupaikoilla. Toukokuun loppuun mennessätarkastetuista metsiköistä noin kolmanneksessa halla pudotti satonäkymäterittäin runsaasta tai runsaasta keskinkertaiseksi tai melko heikoksi.Tämä selviää Metsäntutkimuslaitos Metlan valtakunnallisen luonnonmarjojenja kauppasienten satotutkimuksesta. Alueilla, joita halla ei ole vaivannut tai joilla mustikat eivät olleetvielä ehtineet kukkaan ennen toukokuun hallaöitä, sadosta tulee Metlanennusteen mukaan
Päivät ovat jo hiljalleen pidentymässä, mutta vielä valoa ei ole tarjolla ylen määrin. Niinpä aamulla herätessä on alkajaisiksi hamuttava valokatkaisijaa. Sitten syttyvät valot kylpyhuoneeseen ja keittiöön. Aamupalasta nukkumaan menoon saakka siivittää elämistä jonkinlainen valaisin. Toisin on kasveilla. Keittiön katossa roikkuvasta hehkulampusta on niille iloa suurin piirtein yhtä paljon kuin tuikkukynttilästä lehdenluvussa. Aito auringonvalo on kasveille
Oravan piha on rakennettu perheen tarpeisiin. Luonnonkivet ja kukkaryhmät hallitsevat etupihalla näkymää, takapihalla on hyvin hoidettu hyötytarha. Lassi-pojalle on pelikenttä sekä sählyyn että jalkapalloon. Piha on selkeä, avara ja siisti. Katri ja Jyrki Oravan piha sijaitsee Oulun Kellossa, parikymmentä kilometriä kaupungin keskustasta pohjoiseen. Perintömaasta lohkaistu pihatontti on vanhaa peltoa, mutta silti tälle 6300 neliön tontille
Vihannestarjonta on vaihtunut yltäkylläisyydestä niukkuuteen. Elokuun viileät säät ja sateet tyrehdyttivät tarjontaa ja viime viikon hallat tekivät monien hallanarkojen vihannesten tarjonnasta lopun. Myös kasvihuoneen suojassa kasvaneiden vihannesten tarjonta on ollut niukkaa, ja kauppa on joutunut turvautumaan tuontiin. Viime viikon yöpakkaset palelluttivat tillin, avomaan kurkun, kesäkurpitsanja kurpitsan lehdistön suuressa osassa maata. Niiden satokausi oli jopäättymässä, joten
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.