Kesäkuumalla kasvimaan ja kukkapenkin kastelu on jokapäiväistä puuhaa. Rutiinia helpottaa uusi, sulavalinjainen Ebert Ergo-kastelukannu, joka on helppo täyttää ja käyttää. Ebert Ergo-kastelukannu on nimensä ansainnut, todetaan Fiskarsin kuluttajapalvelusta.
Ebert Ergo-kastelukannu on muotoiltu ennen kaikkea helpoksi ja käteväksi käyttää. Siinä on kaksi kahvaa, joista toinen liikkuu. Liikkuvan kahvan ansiosta käsien otetta kahvoissa ei tarvitse siirtää, vaikka veden määrän vähentyminen muuttaa kannun painopistettä. Liikkuvan kahvan voi tarvittaessa myös irroittaa.
Ebert Ergo-kastelukannun täyttäminen onnistuu roiskeitta, koska täyttöaukko on kannun sivulla eikä hankalasti kahvan alla. Pyöritettävässä suuttimessa on kaksi kaatoasentoa. Kun siivilä on ylöspäin, voit kaataa vettä yhtenäisenä norona. Kun siivilä on alaspäin, kannu toimii suihkuna. Siivilän voi irrottaa puhdistusta varten.
Ergo-kannun värit ovat tummanvihreä ja -sininen.Vetoisuus 10 litraa.Kuluttajahinta noin 13 euroa.Myynti: tavaratalot ja puutarhamyymälät
Saksalaiset Ebert-muovituotteet ovat kuuluneet 1990-luvun lopulta lähtien Fiskars-konserniin.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Lyhyt, keskimittainen tai pitkä käyttäjä – silti sama lapio ja aina ergonominen työasento! Fiskars kehitti helposti säädettävän teleskooppivarren puutarhan kaivuutöissä ja maanmuokkauksessa tarvittaviin välineisiin: pistolapioon, suorateräiseen lapioon ja talikkoon. Fiskarsin suunnittelijoiden Aaro Huttusen ja Olavi Lindénin kehittämä teleskooppilapioiden sarja voitti kansainvälisessä iF-muotoilukilpailussa kultamitalin. Kilpailu on yksi Euroopan arvostetuimmista, johon tänä vuonna osallistui n. 1500 tuotetta
Ensimmäiset syyskylmät muistuttavat tänään tulevasta talvesta. Lehtien haravoinnit ja kompostoinnit ovat vielä edessä. Talvella komposti tarvitsee erityisen paljon energiaa ja ravinteita hajotustoiminnan ylläpitämiseksi. Biolanilta on tullut uutuustuotteena Talvikuivike. Siihen on lisätty kompostoitumista nopeuttavaa typpeä. Typen lähteenä on kasviperäinen rypsirouhe. Biolan Talvikuivike on valmistettu suomalaisista raaka-aineista, kuituhampusta, havupuun kuoresta ja turpeesta. Kuivikkeessa hamppu ja turve imevät
Tulikiven syksyn sisustuskiviuutuus on jokikivimosaiikki. Pienkivet ovat säilyttäneet mosaiikissa luonnolliset muotonsa ja värinsä. Tuloksena on elävä pinta, joka tuo mieleen kesäiset rannat. Luonnollisen harmaat värisävyt ja luonnonmukaiset muodot ovat sisustuskiviuutuuden valtteja. Muiden Tulikiven sisustuskivimalliston mosaiikkien tavoin kivet ovat kiinni verkossa, joten ne on helppo kiinnittää. Mosaiikista on myynnissä kaksi eri muotoa: suorareunainen ja aaltoreunainen. Jokikivimosaiikki
Talvella harva huonekasvi innostuu kukkimaan. Väriä ikkunalaudalle tuo raflaava uutuuskasvi Chlorophytum lajike Green Orange, jolle ennustetaan melkoista suosiota. Kasvin lehtivarret ovat syvän oranssit. Eksoottisesta ulkonäöstään huolimatta kasvi on helppohoitoinen ja pärjää kotioloissa siinä missä tuttu rönsyliljakin. Huonekasvimarkkinoiden uutuuksiin lukeutuu tämä villi kasvi, jonka lehtien tyviosat saavat appelsiinitkin kalpenemaan. Tummanvihreiden lehtilapojen ja oranssien ruotien liitto takaa
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.