Hampurissa pidetyssä Euroopan perunatutkijain kongressissa päätettiin, että ensi heinäkuussa perunajalostajain tutkijakokous pidetään Oulussa. Kongressissa tuli esiin, että perunalla on mahtavia tulevaisuuden näkymiä Kauko-Idässä, kertoo kokoukseen osallistunut toimitusjohtaja EERO PISILÄ Pohjoisen Kantaperuna Oy:stä.
Euroopan perunatutkijain eli EAPR:n kongressi kokoontui heinäkuun 14.-19. päivinä Hampurissa. Jalostussektorin kokous pidetään ensi heinäkuun 26.-29 päivinä Oulussa eli juuri maatalousnäyttelyjä ennen. – Se tietää liki sataa perunatutkijaa Euroopan eri puolilta Suomeen, kertoo tutkimusassistentti ELINA VIRTANEN MTT:n Ruukin tutkimusyksiköstä.
– Oulun valintaan vaikutti se, että tällä seudulla olevilla siemenperunayrityksillä on vahva yhteistyö eurooppalaisiin jalostajiin, arvioi Virtanen.
– Suomen koordinaattorina tulee toimimaan professori Jari Valkonen Helsingin ja Uppsalan yliopistoista, toteaa Virtanen.
Kongressissa tuli esiin, että perunalla on mahtavia tulevaisuuden näkymiä Kauko-Idässä, kertoo kokoukseen osallistunut toimitusjohtaja Eero Pisilä Pohjoisen Kantaperuna Oy:stä.
– Perunan kuiva-ainetuotos pinta-alayksikköä kohden on kaikkien paras. Peruna on siten kehitysmaille tärkeä ravinnonlähde. Kiinassa sitä käytetään nuudeleina. Peruna on myös hyvä lähtökohta moninaisille prosesseille, iloitsee Pisilä.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Maatiainen ry. on valinnut vuoden 2016 maatiaiskasviksi euroopanpähkinäpensaan. Pähkinäpensas (Corylus avellana, ruots. hassel), josta toisinaan käytetään väärää ja harhaanjohtavaa nimeä ”hasselpähkinä”, on meillä Keski-Suomeen asti luontaisena ja harvinaisena kasvava pensas. Pähkinäpensaasta kelpaavat pähkinät syötäviksi, oksat tynnyrinvanteiksi ja koreiksi ja vanhat rungot hienoihin puusepäntöihin. Pähkinöitä on Suomessa kerätty aina. Pensaita pitäisi istuttaa jokaiseen puistoon ja kotipuutarhaankin
Euroopanlehtikuusen neulaset ovat puutarhan myöhäisimmän ruskan runollinen yksityiskohta. Tämä havukasviksi poikkeava kesävihanta puu on kotoisin keskisen Euroopan vuorilta. Kultaneulaskimput säteilevät puun oksilla tähtimäisesti ja pysyvät yleensä osin kiinni vielä lumentulon jälkeenkin. Alas varistuaan ne muodostavat valoisan katteen puun alle. Keväällä uusien lehtikuusenneulasten sävy lukeutuu puutarhan raikkaimpiin vihreisiin. Lehtikuuset ovat nopeakasvuisia ja vanhemmiten järeitä puita. Kuvien
Viime viikolla torstain ja perjantain välisenä yönä riehunutAsta-myrsky oli poikkeuksellisen raju. Kovat myrskytuuletulottuivat Kaakkois-Suomen yli aina Keski-Pohjanmaalle saakka.Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan on mahdollista, ettäAsta-myrsky on saattanut kuljettaa koloradonkuoriaisia Suomeen.Evira pyytääkin kaikkia perunan ammatti- ja kotitarveviljelijöitätarkkailemaan perunakasvustojaan koko Asta-myrskyrintamanalueella. Vuonna 2002 riehunut Unto-myrsky toi mukanaankoloradonkuoriaisia erityisesti Kaakkois- ja Itä-Suomen alueelle n.350 perunapellolle. Ajankohta oli tuolloin kuoriaisen luontaisenleviämisvietin
Halloweenkurpitsan korjuu alkaa tyrväntöläisellä Markkasen tilalla viikonsisällä. Pyöreä, oranssi kurpitsa kuuluu kiinteästi pohjoisamerikkalaiseenHalloweenin eli Pyhäinpäivän viettoon ja on muutaman viime vuoden aikanasaanut jalansijaa Suomessakin. Kurpitsoista koverretaan lyhtyjätervehtimään tai karkottamaan pyhien miesten henkiä, jotka kansanperinteenmukaan nousevat Pyhäinpäivän aattona ihmisten keskelle. Kurpitsan lihastapuolestaan valmistuu herkkuja Pyhäinpäivän juhlapöytään, joka tänä vuonnakatetaan marraskuun 1. päivänä. Koristeeksi sopivia kurpitsoita tuodaan
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.