Moni tuntee benediktiinien hengellisen perinnön, mutta harva tietää, kuinka syvästi nämä munkit vaikuttivat Euroopan maatalouteen ja työn tekemiseen.
Benediktiinimunkkien päivää rytmittivät rukoukset, mutta niiden välissä kaikuivat sirpin viuhunta ja kuokan iskut. Tunnuslauseena oli ora et labora, rukoile ja tee työtä.
Järjestön perustajana pidetään Benedictus Nursialaista. Hän perusti 500-luvulla useita munkkiyhteisöjä ja Monte Cassinon luostarin Italiaan. Vuonna 529 hän kirjoitti säännön, jonka mukaisesti luostareissa elettiin. Tuossa säännössä korostetaan myös työn merkitystä: ”Joutilaisuus on sielun vihollinen, siksi veljien pitää tiettyinä hetkinä olla toimeliaina ruumiillisen työn ja tiettyinä tunteina taas hengellisen lukemisen parissa.”
Benediktiinejä on usein kutsuttu Euroopan isiksi ja Benedictus on nimetty Euroopan suojeluspyhimykseksi. Benediktiinien kukoistuskaudella 1300-luvulla Euroopassa oli 37 000 benediktiiniluostaria. Niiden vaikutus eurooppalaiseen kulttuuriin, työntekoon ja hengellisyyteen on valtavan suuri.
Nykyistä edellinen paavi, Benedictus XVI, otti paavillisen nimensä juuri Benedictuksen kunniaksi ja korostaakseen Euroopan hengellisiä ja kulttuurisia juuria. Paavi Benedictus XVI on todennut: ”Luostarit eivät omineet pelkästään sanan kulttuuria, vaan myös työn kulttuurin. Ilman tätä on Euroopan nousua, sen eetosta ja vaikutusta maailmaan mahdotonta ymmärtää.”
400–500-luvulla Länsi-Rooman valtakunta rapautui ja tuhoutui. Maatalous ajautui retuperälle ja aliarvostettuun asemaan. Benediktiiniluostareissa ei jääty murehtimaan menneitä, vaan alettiin muokata maata, kaivaa ojia ja viljellä.
Benediktiinit kehittivät maanviljelyä ja hoitivat karjaa. He keksivät muun muassa samppanjan, heistä tuli oluen panijoita ja tietysti viinintekijöitä – pitihän kirkolla olla ehtoollisviiniä. He kehittivät tekniikoita maataloustöiden tehostamiseen. Peltotöiden lisäksi he keskittyivät antiikin kirjallisuuden jäljentämiseen ja säilyttämiseen.
Henry Goodell, arvostettu agronomi 1900-luvun alusta, on todennut, että 1500 vuoden ajanjaksolla nämä vanhat munkit ”pelastivat maanviljelyn, kun kukaan muu ei pystynyt sitä pelastamaan. He harrastivat maanviljelyä uutena elämäntapana ja uudessa ympäristössä, kun kukaan muu ei uskaltanut ryhtyä maanviljelijäksi.”
Suuressa osassa Eurooppaa maanviljely koki uuden nousukauden juuri munkkien ansiosta. Minne vain he menivät, he perustivat viljelyksiä. He toivat mukanaan viljelykasveja, elinkeinoja tai tuotantotapoja, joita kansa ei vielä tuntenut. Thomas E. Woods kirjoittaa benediktiinien vaikutuksesta näin: ”On vaikea löytää toista ryhmää maailmassa, jonka antama apu on ollut yhtä monipuolista, merkittävää ja periksiantamatonta kuin katolisten munkkien toiminta lännessä aikana, jota leimasi yleinen sekasorto ja toivottomuus.” Eräs toinen tutkija toteaa: ”Nämä luostarit olivat taloudellisesti tehokkaimpia yksiköitä, joita oli ollut Euroopassa ja ehkä jopa koko maailmassa ennen tuota aikaa.”
Keskiajalle sijoittuvan tarinan mukaan paavi Gregorius Suuri (590–604) lähetti kerran kirjeen Equitiukselle, luostarin apotille. Paavin lähettiläs etsi apottia ensin luostarin kirjoitussalista, koska oletti tämän olevan jäljentämässä kirjoituksia. Equitius ei kuitenkaan ollut kirjojen parissa. ”Hän on alhaalla laaksossa niittämässä heinää”, kerrottiin paavin lähettiläälle.
Benediktiinit näkivät työn myös ruumiillisena parannuksen tekona, minkä vuoksi munkit saattoivat ottaa raskaimmat työt vastaan mielellään. Parannusta tekevät munkit raivasivat arvottomina pidettyjä, vaarallisia ryteikköjä ja perustivat sinne viljelymaita. Hoitamattomat ryteiköt olivat olleet kaikenlaisen saastan ja sairauksien lähteitä, joita ihmiset yrittivät välttää. Nyt niistä tuli viljavia maita.
Benediktiinit ostivat usein asumattomia erämaa-alueita, jotka olivat vaikeiden kulkuyhteyksien päässä ja joissa maa vaati erityisen paljon työtä. Syrjäiset seudut takasivat sen, että munkit saivat elää omassa rauhassaan, ja toisaalta maanomistajat myivät heille mielellään kaukaisia joutomaita. Keskiajalla benediktiinit omistivat viidesosan Englannin maa-alasta. Huomattakoon, että vaikka munkit raivasivat metsiä pelloiksi, he myös istuttivat paljon metsää.
Kun tavalliset ihmiset näkivät munkkien tulevan kappelistaan kaivamaan ojaa, into työstää maata tarttui myös heihin.
Mistä kiinnostus maatöitä kohtaan syntyi? Jo Benedictuksen luostarisäännöstä löytyy ajatus, että joutilaisuus altistaa kiusauksille. Hengellinen laiskuus, velttous, oli suurimpia paheita. Niinpä benediktiinit olivat kovia touhuamaan kaikenlaista ja kannustivat myös tavallisia ihmisiä toimeliaisuuteen. Tekemisen lajilla sinänsä ei ollut paljon merkitystä, kunhan vain tehtiin. Kaikki työ nähtiin arvokkaana.
Sama ajatus löytyy laajasti eri kulttuureista. Englantilaisen sanonnan mukaan ”joutilaat kädet ovat paholaisen työkaluja” (idle hands are the devil's workshop). Ciceron kerrotaan todenneen, että ”laiskuus on jokaisen paheen alku.” Juha ”Watt” Vainio lauloi, mihin joutenolo johtaa: ”Tyhjän panttina mies alkoholisoituu.”
Suomessa puhutaan luterilaisesta työmoraalista. Olisi syytä mennä kauemmas historiaan ja puhua benediktiinien näkökulmasta työhön. Emme tee työtä vain siksi, että voisimme elää sitten kun työ on tehty, vaan työ sinänsä on osa täyttymystä. Työtä ei tehdä vain palkan vuoksi vaan työn itsensä vuoksi. Työn kautta syntyy hyviä asioita itselle ja toisille. Työn avulla voidaan käyttää omia lahjoja maailman parhaaksi.
Benediktiinit arvostivat maanviljelyä osittain myös siksi, että luotua maailmaa oli totuttu kristinuskon piirissä pitämään hyvänä. Luomiskertomuksessa toistetaan monta kertaa, että luomakunta on ”hyvä”. On oikein, että sitä viljellään ja varjellaan. Rooman valtakunnassa oli vaikuttanut myös toisenlainen uskomus ja filosofia, gnostilaisuus, jonka mukaan vain hengellinen todellisuus on hyvää, kun taas maallinen todellisuus on huonoa tai ainakin alempiarvoista. Raamatussa muistutettiin, että Luojan luomistyö on hyvää ja kaunista, säilyttämisen ja huolenpidon arvoista.
Me kaikki tiedämme, kuinka hienoa on nähdä työnsä tulokset. Omalla pihalla tehdyt istutukset kukoistavat, omenapuun taimet juurtuvat ja kasvavat, alkavat tuottaa omenoita. Siinä ollaan mukana luomakunnan hoidossa.
Varmasti keskiajan benediktiinit nauttivat työstään ja sen tuloksista. Työ oli myös hyvin yhteisöllistä. Nämä hengessään palavat työyhteisöt loivat kansainvälisen verkoston, jossa jaettiin neuvoja, uusia ideoita ja keksintöjä. Benediktiinejä voidaan hyvällä syyllä pitää Euroopan ensimmäisinä agronomeina.
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Puutarhasta nautitaan kaikilla aisteilla. Katse kiertää näkymissä, korva nauttii lintujen laulusta ja nenä nuuskii kukkien tuoksua. Syötävät kasvit kutkuttavat makuhermoja ja käsi koskettaa koristeheiniä tai puun runkoa. Vaisto lukee kasvien maailmasta, mitä tuleman pitää.
Kasvillisuuden joukkoon sijoitetut patsaat, uurnat, pajukoristeet ja muut esineet tuovat oman lisämausteensa istutuksille. Usein yksikin taitavasti valittu ja sijoitettu esine riittää piristämään kokonaisuutta.
Ikkuna yhdistää ulkotilat sisätiloihin, se rajaa ja kutsuu katsomaan. Parhaimmillaan ikkuna on kuin elävä taulu, joka muuttuu päivän mittaan sekä sään ja vuodenaikojen mukaan.
Elämme juuri nyt vuoden pimeintä aikaa, ja monille kaiketi ankeintakin, kun lumi ei vielä valaise maisemaa, taivas on paksussa pilvessä ja vettä vihmoo päivittäin. Säätiedotusten mukaan parempaa säätä ei ole luvassa päiväkausiin. Ilman lämpötila on tosin pysytellyt melko korkealla, päivällä jopa lähellä kymmentä astetta. Omaa mieltäni ainakin piristää katsella kuvia ja muistella tätä komeasti Hangon
Rousayn tuulisella saarella on yllättävän vehreä puutarha ja jopa pieni metsä, kun muualla Orkneyn saariryhmässä ei juuri puita näe. Trumland House on pieni viktoriaaninen helmi.
Kerrostalon pihapiiri Kuopiossa on Liisa Majurisen 30 vuoden elämäntyö. Pihan kukkaloisto ilahduttaa talon muitakin asukkaita ja heidän vieraitaan.
Kaikki alkoi lentävästä ruohonleikkurista. Nurmikko sai lähteä. Tilalle tulivat polut ja tiheät kasvustot.
Tachibana-tei Ohanan huvila puutarhoineen on nähnyt maailman muuttuvan pitkän historiansa aikana. Länsimaisia vaikutteita ja japanilaisuutta yhdistävä huvilapuutarha lumoaa säistä riippumatta – tai juuri niiden ansiosta.
Muun muassa kriinumia, valkotupsukkia tai keltakultakäpyä ei näy enää kukkakaupoissa, mutta onneksi vielä sentään harrastajien huomassa. Helsinkiläisen huonekasvikeräilijän kokoelma on vaikuttava.
