Väriä ja muotoa talviseen puutarhaan
Talvella huomio kiinnittyy eri asioihin kuin kesällä, mutta se ei ole syy jättää puutarhaa talvikaudeksi uinumaan huomiotta. Kaunis, kiinnostava ja valaistu puutarha tuottaa iloa koko pitkän talven.
Opiskelin puutarhasuunnittelijaksi ja maisema-arkkitehdiksi, mutta veri veti kirjoittamisen pariin. Asun enimmäkseen Korppoossa, jossa kunnostan vanhaa talonrötisköä ja sen lähes umpeenkasvanutta pihaa hitaasti, rauhassa, kiinnostuksella paikan menneisyyttä kohtaan. Harrastan verkkaista löytöretkeilyä ja kasvien keräilyä; hurahduksen kohteina ovat ainakin varjohiipat, narsissit, vuokot ja koiranhampaat. Vastapainoksi kaupungissa käydessäni olen parvekepuutarhuri.
Talvella huomio kiinnittyy eri asioihin kuin kesällä, mutta se ei ole syy jättää puutarhaa talvikaudeksi uinumaan huomiotta. Kaunis, kiinnostava ja valaistu puutarha tuottaa iloa koko pitkän talven.
Suomen Paras Piha -kilpailun osallistujien joukossa on vuosien varrella ollut lukuisia haastavia rinnepihoja. Rinteitä on hyödynnetty monilla onnistuneilla tavoilla.
Hyviä pensaita ja puita, joihin tulee komean punainen ruskaväri, ovat useat pensasangervot, herukat, aroniat, tuhkapensaat, tuomipihlajat sekä kirsikat, kuten kuvan rusokirsikka. Tummalehtiset lajikkeet saavat usein kerrassaan upean syysvärin. Tässä otanta pensaista, perennoista ja maanpeittokasveista, joiden avulla saavutetaan monikerroksinen punainen ruska syyspihalle.
Hehkuva syksy syntyy sään vaikutuksesta, puutarhuri ei voi hallita kaikkea. Kannattaa silti yrittää!
Sipulikukkaostoksilla mietitään usein kukkien väriä ja kokoa. Keväällä herääville ja uutta sukupolvea valmisteleville pörriäisille tärkeintä on kuitenkin ravinto. Yhdet hyönteiset syövät mettä, toiset siitepölyä, kolmannet kantavat sitä toukkiensa ravinnoksi. Monta pientä kukkaa on aina parempi vaihtoehto kuin yksi suuri. Näyttävästä tulppaanista tai narsissista ei ole juuri muuta hyötyä hyönteisille kuin suoja keväiseltä sateelta.
Vanhan pihan ostaja perii kaikenlaista. Osa on iloisia yllätyksiä, osa riesoja. Kuten kenen tahansa kanssa, myös puutarhansa kanssa täytyy vain oppia elämään.
Puutarha on helppohoitoisin, kun se täytetään kasveilla, jotka kasvavat rehevästi, peittävät maan ja tulevat samalla toimeen toistensa kanssa. Mitä tehdä, jos sattuu pitämään myös hennoista ja pienistä kasveista?
Kenties maailman yleisimmät rikkakasvit ovat yllättäen ravintokasveja. Juolavehnän juuria voi jopa jauhaa ja käyttää leipätaikinaan.
Nurmes tunnetaan ehkä parhaiten paikkana, joka on kaukana kaikesta. Pohjois-Karjalan avarat vaaramaisemat ympäröivät Pielisen pohjoiskärkeä. Jylhältä niemeltä keskeltä erämaata löytyy hieno empirepuukaupunki.
Kenties maailman dramaattisimman näkymän äärellä kasvavat kaktukset uhmaavat lähes pystysuoraa kallionseinämää. Rinteeseen on kaiverrettu polut, joilla kulkija ei tohdi juurikaan vilkaista alaspäin. Suoraan alapuolella kuhisee Monacon taukoamaton liikenne.
Tässä on lisäpaloja, tunnelmia, pohdintoja, kasveja, salaisia näkymiä ja historiallisia lampaitakin täydentämään artikkeliani Heale Gardenista. Jos haluat lukea varsinaisen artikkelin ensin, sen linkki löytyy lopusta. Voit myös hyvin aloittaa tästä.
Ruusuja täytekakun päällä, kehäkukkia salaatissa… mutta entäpä kuunliljaa ja neilikkaa? Luonnossa ja puutarhassa on hurja määrä syötävää, jos kukkasatoa vain raaskii korjata.
Kirje tulee kunkin kuun lopulla ja tuo tullessaan pihaintoa ja tietoa.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.