
Tiedotusvälineet (Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat ym.) kertoivat vajaa pari kuukautta sitten (22.7.) leppäkerttujen eli seitsenpistepirkkojen puna-armeijan tehneen maihinnousun Suomeen. Venäjällä kuuma kesä oli moninkertaistanut hyönteiskannan, minkä vuoksi hyönteisten ruoka oli käynyt vähiin. Leppäkertut tekivät maihinnousunsa etelärannikollemme Venäjältä tulleen lämpimän ilmavirtauksen mukana.
Jo pari päivää ennen kuin lehdet kertoivat leppäkerttujen suuresta määrästä, ihmettelin niitä pihallamme. Leppäkerttuja oli kasvien lehdillä ja kukilla, nurmikolla ja puolitoista metrisessä riippuhernepuussakin niin, että pudottelin niitä kämmenelleni parissa minuutissa kourallisen. Ja on niitä ”leppiksiä” vieläkin, joskin ei läheskään siinä määrin kuin heinäkuun lopulla. Oheisista kuvista kolme ensimmäistä ts. leppäkertut siniviuhkassa sekä viimeinen kuva kertusta komeamaksaruohossa on otettu sunnuntaina 11.9., muut jo heinäkuussa.
Erikoiskylmän alkutalven takaa muistuu mieleen kuvia hieman selatessa, että syyskuuhan oli taas erikoisen lämmin. Tämä komean siniliila yrtti-iiso (Agastache foeniculum) puhkesi kukkaan vielä lokakuussa, ilmeisesti aiemman syyslämmön avittamana. Yrtti-iisot […]
Kotimaisten kielten keskus kertoo vanhajuurisen ’marras’ -sanan viittaavan sekä luonnon kuihtumisen että edesmenneiden muistamisen aikaan. Ollaan jo lepokaudella, jonka myötä kuitenkin tapahtuu vielä paljon, mutta hienoviritteisesti. Maatumisen tärkeä prosessi esime
Me Oma PIHA -lehden tekijät teemme lehteä suurella sydämellä ja toivomme, että se näkyy. Aitous ja jonkinlainen kotikutoisuus näkyvät varmaan parhaiten kuvissa. Olemme ylpeitä siitä, että emme osta kuvia kuvapankeista, […]
Alppikärhön (Clematis alpina) liilansininen kukinta ilahduttaa, myös lokakuun viimeisinä päivinä! Hopeanhohtoiset siemenystöt hauskuuttavat vieressä pörheällä ”beatlestukka”-muodollaan. Räntää on viuhunut nyt etelässäkin ympärillä, mutta herkkämuotoiset
Vuodenaikaiset värikävelyt ovat hauska tapa olla kartalla lähiympäristön muutoksista. Teemaväri voi olla vaikkapa punainen ja havaintokysymys, missä kaikissa muodoissa sitä kävellessä tai puutarhaa kiertäessä kohtaa. Talvella luonnon punaiset yksityiskohdat olivat [&hellip