Ajattelin muistuttaa aiheesta, joka on varmasti monelle tuttu, mutta silti hyvin tärkeä. Eikä kertaus ole pahitteeksi itse kullekaan!

Koiranputki ja siperiankurjenmiekka ’Wealden Butterfly’, taustalla leinikkiä kosteikkopuutarhassa

Suosi luonnonkasveja osana kukkapenkkejä. Kun kävin Kodin Pellervon lukijamatkalla Englannissa reilu kuukausi sitten, silmiin pistivät monet pihat, jollaisia meillä harvemmin näkee. Englantilaisessa puutarhassa harrastetaan nykyään niittyjä, villejä kosteikkoalueita, kotoperäisiä lajeja. Voi, mikä lintujen laulu niissä puutarhoissa kuului!

Jostain syystä suomalaisista on tullut ylisiistien pihojen kansaa, vaikka tällaiset yleistykset ovat vaikeita – onhan Britanniassakin taloja, joiden koko etupiha on betonipintaa ja meiltä löytyy myös ryöppyäviä, villejä pihoja. Mutta meillä on myös yllättävän paljon pihoja, joista nypitään kaikki luonnonkukat pois.

Antaa kaikkien kukkien kukkia! Hyönteiset kiittävät, ja onhan tuo kaunista katsottavaakin.

Ukkolaukka ja tummakurjenpolvi

Suosi koristekasveissa sellaisia, joissa on paljon pieniä kukkia – ne ovat takuulla hyönteisten mieleen. Vaikka toki pionissakin käy kova hyörinä! Kuvan molemmat kukat ovat kovia leviämään ja ovatkin ihanteellinen pari yhteen varsin helppohoitoiseksi puolivarjon kukkapenkiksi. Minulla tämä duo kasvaa vaahteran alla, jossa moni laji ei pärjää.

Pikkuruinen niittyni

Jos mahdollista, järjestä johonkin kohtaan pihaa niitty. Koska oma pihani on varsin reheväkasvuista entistä merenpohjaa, toisin sanoen savea, laitoin niityn edesmenneen rakennuksen paikalle, sillä siinä on kuivaa ja kivikkoista.

Timjamipolku

Nurmikko on lajiköyhä: hyönteiset eivät löydä siitä oikein mitään syötävää. Paitsi jos suosit luonnonkukkanurmea! Sellainen onkin helppo perustaa: tasoita maa ja ala vain leikata ruohonleikkurilla sitä, mitä maasta nousee. Oman nurmikkoni olen toteuttanut näin, ja se onkin aika monilajinen kukkineen kaikkineen.

Osa nurmikosta kannattaa korvata edellä mainitulla niityllä tai kedolla. Jos se ei ole mahdollista, mieti muita vaihtoehtoja. Kapeaan kaistaleeseen, joka johtaa penkille, perustin timjamipolun. Ladoin kiviä suoraan maahan, jätin timjameille istutuskoloja ja laitoin polulle viittä eri timjamilaatua, kaikki matalakasvuisia. Ne kukkivat vähän eri aikoina, tällä hetkellä kukassa on kolme. Kukissa on jatkuva pörinä, ja kimalaisia varoen polku kestää hyvin askellusta. Kiviä enää tuskin näkyy!

Puutarhakomposti

Tee avokomposti ja muista keväällä, että se on hyvin monen hyönteisen talvehtimispaikka. Älä siis käännä kompostia ennen kuin ilmat ovat lämmenneet! Nyt sen palaneesta puoliskosta saa mainiota multaa, minkä jälkeen käännän uuden jätteen tyhjennetylle puolelle. Systeemi voi siis olla näin yksinkertainen, ilman väliseiniä.

Kompostimullan eli eloperäisen aineen lisääminen maahan vuosittain parantaa maan kasvukuntoa ja lisää maassa elävien hyönteisten määrää – ja niitä onkin terveessä puutarhassa valtavasti! Se on oikeastaan puutarhurin kaikkein tärkein virka: kompostoida ja parantaa sitä kautta maata. Maan lierot hoitavat puutarhan.

Lahopuuaita

Risuista tehty aita tai muu risukasa on pysyvämpi elementti, jota ei käännellä. Se kelpaa myös joidenkin lintujen pesäpaikaksi, oravia niiden on tosin syytä varoa.

Juotavaa!

Tämä tulee nyt vähän myöhään, kun kuivuus ja helle kurittivat jo toukokuussa, mutta luultavasti kuumaa ja kuivaa tulee vielä jossain vaiheessa kesää. Järjestä vesiaihe tai vesikippoja eri puolille pihaa. Niistä käy moni otus juomassa. Ilman vettä saattaa moni hyönteis- ja eläinlaji kuolla.

Kuvassa on myös lahoava kanto; sekin on erittäin tärkeä hyönteisille. Miksi poistaa kaadetun puun kanto, kun siitä tulee kaunis ja hyödyllinen?

Haluankin kannustaa mahdollisimman monia virittämään estetiikkaansa uusille taajuuksille, pois omaksutusta siisteysihanteesta. Luonnollisuus on kaunista, ei pois siivottava asia.

Jaa artikkeli