
Euroopanlehtikuusen neulaset ovat puutarhan myöhäisimmän ruskan runollinen yksityiskohta. Tämä havukasviksi poikkeava kesävihanta puu on kotoisin keskisen Euroopan vuorilta.
Kultaneulaskimput säteilevät puun oksilla tähtimäisesti ja pysyvät yleensä osin kiinni vielä lumentulon jälkeenkin. Alas varistuaan ne muodostavat valoisan katteen puun alle. Keväällä uusien lehtikuusenneulasten sävy lukeutuu puutarhan raikkaimpiin vihreisiin.

Lehtikuuset ovat nopeakasvuisia ja vanhemmiten järeitä puita. Kuvien euroopanlehtikuusentaimi muutti aikanaan puutarhaan Mustilasta. Arboretum mainitsee, että istuttamalla sekä euroopan- että siperianlehtikuusta voi neulasruskaa seurata vielä pidempään, sillä euroopanlehtikuusi syysvärjääntyy siperianlehtikuusta myöhemmin. Myös keltaisia syysvärisävyjä löytyy silloin puutarhasta laajempi skaala.
Euroopanlehtikuusesta on olemassa mielikuvituksellisia matalahkoiksi vartettuja pikkupuuversioita, jotka soveltuvat jopa ruukkuistutuksiin.

Sienille koittivat hyvät kasvuajat loppukesän ja alkusyksyn sateiden myötä. Ainakin eteläisessä Suomessa pihojen ja puutarhojenkin yllätyskoristeita on noussut esiin monimuotoinen joukkio. Sienet ovat keskeisiä eliöitä luonnon toiminnassa muun muassa lahottajina […]
Kotoisan luonnonpuumme harmaalepän hapsulehtiset muodot ovat hauskaa huomattavaa. Niitä voi kasvattaa esimerkiksi mielikuvituksekkaina yksittäispuina, joiden lehdistö tuo mieleen vehreän, keveän oloisen sulkapeitteen. Sulka- ja hapsuharmaalepät (Alnus incana f. laciniata
Jonkinlaista kesän yhteenvetoa tekee mieli tehdä, kun syksyä alkaa olla ilmassa. Monen kohdalla puntaroidaan kasvimaan satoa, mitä kannattaa ensi vuonna taas kylvää ja mitä ei. Mitä tekisi mieli kokeilla? Itse […]
Sinipallo-ohdakkeen (Echinops bannaticus) kukinnoissa on aika ainutlaatuinen sävy, jota on kuvattu esimerkiksi metallisen siniseksi. Mykeröpalloissa voi erottaa hohtelevan myös hopeaisuutta. Illan hämyssä ohdakkeen väri vain korostuu. Lajikkeiden sinisyyden syvyys vaihtelee [&he
Millaista värienergiaa jättikukkainen ryhmäruusu ’Peace’ hehkuukaan! Sen terälehtien sävytys elää kukan ikävaiheen mukaan, kuten ruusunkatselija voi kuvista huomata. Tämä alun perin ranskalainen, maailman eniten istutettuihin puutarharuusuihin lukeutuva ihmetys o