Samettikukkaistutukset (Tagetes) lämmittävät väri-ihmisen mieltä. Niiden mausteiset sävyt kantavat aurinkoista tunnelmaa näin syyskuun koittaessakin, aina halloihin saakka.
Kukinnot voivat olla yksinkertais- tai hyvin kerrattuterälehtisiä. Samettiruusuksikin on tätä kukkaihmettä kutsuttu terälehtien pehmeän tunnun ja ruusumaisen kerrannaisuuden vuoksi.
Matalampien ryhmäsamettikukkien ja pensasmaisten isosamettikukkien värikirjo on laaja: vaikkapa oranssista ja keltaisesta mahonginsävyiseen, limeen sekä vaniljaan. Nykylajikkeista löytyvät myös marjaisan punertavat sävyt.
Samettikukat ovat ravintolähteitä pölyttäjähyönteisille ja toimivat lisäksi kasvimaalle istutettuina tuholaistorjujina.
Samettikukan, kuten daaliankin, alkukoti on eksoottisessa Meksikossa. Meillä niitä on kasvatettu kuitenkin jo sellainen tovi, että ne voi nimetä isoäitien kukiksi. Minunkin isoäitini reunusti kukkamaansa joka kesä rivistöllä iloisia samettikukkia.
Intiassa samettikukka on adoptoitu uskonnollisiin rituaaleihin ja erilaisiin elämän merkkihetkiin. Sen kukinnoista pujotellaan energisen värisiä ketjuja, joita käytetään onnea toivottamaan sekä arvostuksenosoituksina.
Ensi kesän samettikukkaloiston voi kasvattaa syksyllä talteen korjatuista siemenistä.
Kirjoitan monipuolisesti kasvimaailmasta. Vuodenaikojen inspiroimat aiheet ovat peräisin niin puutarhastani saaristossa kuin vaikkapa kotimaan kasvikohteista sekä ulkomaisista puutarhatapahtumista. Biologitaustaisena freelancer-toimittajana on kiinnostavaa käsitellä esimerkiksi sitä, millaisilla tavoilla puutarhanhoitokin voi ylläpitää luontoyhteyttämme. Pidän paljon muun muassa niityistä, hyötykasveista, kasveihin liittyvästä perinnetiedosta, kukkapuista ja syysväreistä.
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Ollaan jo marraskuussa; lokakuu oli lämmin ja kaunis ainakin täällä Pohjois-Karjalassa. Ensilumi satoi jo viime viikolla, mutta suli pois viikonlopun aikana. Tänään saimme hyvin kevyen lumipeiton, joka todennäköisesti sekin sulaa pois. Jaksan ihmetellä orvokkien sitkeyttä, sieltä ne vaan ponnistavat lumipeitonkin alta. Luontokuvat on otettu Pielisjoen varrelta Joensuusta.
Ihanat syysvuokot (Anemone hupehensis tai A. x hybrida) kukkivat parasta aikaa. Nämä vuokkosuvun hujopit muodostavat noin metrin korkuisia kasvustoja, jotka laajenevat mukavasti ajan myötä. Syysvuokkojen suuret valkeat tai pinkinsävyiset kukat houkuttelevat hyönteisiä. Kuvan lajikkeella nuput ovat kukkia tummemmat, mikä luo hyvää sävyvaihtelua vuokkomereen. Syysvuokoista löytyy myös kerrattukukkaisia lajikkeita. Kukintaa on odotettavissa lokakuun puolelle saakka.
Verenpisarat ovat valloittavia – etenkin sen jälkeen, kun olen saanut ne talvehtimaan menestyksekkäästi. Loppukeväällä vien kasvit sisätiloista ulos ja sitten saakin odotella niiden kukkia oikeastaan koko kesän. Kesällä on niin paljon muuta tekemistä ja kukkaa, joka vie huomion, ettei verenpisaroita tule ajatelleeksi. Mutta kun elokuu alkaa kääntyä syyskuun puolelle, alkaa verenpisaraosastolla tapahtua. Nuppuja kehittyy siitä
Alppikärhön (Clematis alpina) liilansininen kukinta ilahduttaa, myös lokakuun viimeisinä päivinä! Hopeanhohtoiset siemenystöt hauskuuttavat vieressä pörheällä ”beatlestukka”-muodollaan. Räntää on viuhunut nyt etelässäkin ympärillä, mutta herkkämuotoiset nuokkukukat vain värittävät maisemaa kesän paletilla. Alppikärhö voi hyvinkin kukkia syksyn korvalla hieman uudelleen, saati sitten ennen tätä nopeiden, viileämpien säämuutosten aikaa vallinneen historiallisen lämpimän syyskuun vuoksi. Näkyykö sielläpäin Suomea vielä
