Moni perenna on syötävä ja moni vihannes kelpaa kukkapenkkiin. Hyötykasvien estetiikka ja koristekasvien hyötykäyttö, sekaviljely, hyönteiskannan suojeleminen ja mahdollisimman monipuolinen lajivalikoima pienessä puutarhassa ovat pinnalla.

Ryytikasvit ovat kukkiessaan täysin paraatipenkkikelpoisia. Kuvassa ruoho- ja pillisipuli, ryytisalvia (Salvia officinalis) ja timjameita (Thymus).

 

Kasvimaat ovat nousseet kohinalla puutarhamuodin kärkeen. Ruokaa ei nyt viljellä siksi, että täytyy vaan siksi, että se on hauskaa, palkitsevaa – tai ainakin huvittavaa – ja jotta saadaan kypsinä kerättyjä maukkaita vihanneksia. Itse kasvatetun ruoan syöminen on ylellisyyttä. 

Vihannes- tai hedelmätarha ei enää ole erillinen osa puutarhaa, johon puskat ja perunat istutetaan suoriin riveihin. Vihanneksia laitetaan koristekasvien sekaan kukkapenkkeihin ja hedelmäpuu kasvaa muiden istutusten joukossa. Pieni rivitalopiha tai parvekepuutarha täytyykin toteuttaa niin, että siellä on vähän kaikkea. Syötävä kasvi, kuten papu, toimii samalla parvekkeen varjostajana ja näkösuojana, ja mansikka kukoistaa orvokin kanssa amppelissa. Kumpaakin laitetaan kakun päälle.

Laventelipikkuleivät ovat herkullisia, vaikka kukat paistuvatkin uusissa tummiksi. Taikinaan sekoitetaan myös hienonnettuja lehtiä.

 

Parsaa kukkapenkistä

Typensitojakasvien, kuten papujen ja herneiden, istuttaminen kukkapenkkiin on hyvä ajatus, sillä niiden avulla saadaan istutusalueelle näyttävää korkeutta sen lisäksi, että kasvit parantavat maata. Pajukartiot tai muut köynnösrakennelmat voivat olla pysyvä osa kukkapenkkiä. Niiden tyvelle kylvetään tai istutetaan joka vuosi uudet vihannekset: välillä typensitojakasveja, välillä vaikkapa köynnöskrassia (Tropaeolum) tai malabarinpinaattia (Basella alba). 

Monivuotiset vihannekset soveltuvat erityisen hyvin kukkapenkkiin. Maa-artisokka (Helianthus tuberosus) saattaa olla hieman epäkäytännöllinen perennojen lähellä, sillä sen sato kaivetaan juuristosta, mutta parsa (Asparagus officinalis), josta leikataan vain maanpäällisiä versoja, on täydellinen, kunhan sille löytyy aurinkoinen kasvupaikka. Parsan korkeilla, höyhenmäisillä lehdillä on suuri koristearvo. 

Niille hienona vastakohtana ovat vaikkapa päivänliljan (Hemerocallis) suipot lehdet. Päivänliljan kukkanuppuja syödään kurpitsankukkien tapaan, niissä on parsamainen maku ja rapea rakenne. 

Monivuotiset ja kauniisti kukkivat sipulit ovat monin tavoin mainioita kasveja. Ne tuovat silmäniloa, ravintoa ja ovat pölyttäjienkin suosiossa. Pillisipuli (Allium fistulosum) on luotettava vitamiinipitoisten sipulinvarsien tuottaja jo varhain keväällä. Ruoho-, nuokku– ja vaarinlaukka (A. schoenoprasum, cernuum ja senescens) ovat kauniita reunuskasveja kukkapenkin etureunaan, mistä niiden lehti- ja kukkasatoa on helppo kerätä. Niiden taakse istutetaan isomaksaruohoa (Sedum telephium),
joka on maukkaan rouskuvaa salaattiainesta, miedon makea-aromisia kurjen-, peuran– ja ukonkelloja (Campanula persicifolia, glomerata ja latifolia), helokkeja (Oenothera) sekä harjaneilikoita (Dianthus barbatus), joilla on pippuriset kukat. Värimintussakin (Monarda) on mausteinen aromi.

Harmaaminttu (Mentha longifolia) on leviävä, mutta maukas ja lisäksi ihana perhoskasvi.

 

Lammen äärelle ja puiden alle

Raparperi (Rheum × hybridum) on niin komea, että sillä voi reunustaa pihalammen samaan tapaan kuin jättigunneralla (Gunnera manicata) eteläisemmissä maissa. Sekaistutuksessa raparperi on erityisen edukseen matalamman maanpeittokasvuston seassa, vaikkapa koristeellisten punalehtisten valkoapiloiden (Trifolium repens) keskellä – niiden kukkia kerätään teeainekseksi. 

Karhunlaukka (Allium ursinum) on omiaan kosteahkolle kasvupaikalle. Se sopii yhteen vaikkapa vuohenkellon (Campanula rapunculoides) ja isokonnantattaren (Bistorta officinalis) kanssa, jotka ovat mainioita ja monikäyttöisiä vihanneksia, mutta karhunlaukan tapaan kovia leviämään. Yhdessä niistä saadaan hyvät wokkivihannekset tai munakkaan täytettä.

Pohjoinen luonnonkasvi väinönputki (Angelica archangelica) kasvaa kosteilla kasvupaikoilla. Sen miedosti anikselta maistuvista varsista keitetään maukasta hilloa. Lehtiä, siemeniä ja juuriakin voidaan käyttää ravinnoksi tai mausteeksi. Saksankirveli (Myrrhis odorata) on astetta voimakkaamman makuinen, kookas yrttikasvi. Sen kukkaset ja lehdet ovat lakritsin makuista karamellia ja varsista saa lisäpotkua raparperimehuun.

Mesimarja (Rubus arcticus) viihtyy puolivarjossa. Se sopii maanpeittokasviksi puiden ja pensaiden alle, vaikkapa yhdessä mansikoiden (Fragaria) kanssa. Muita syötäviä kasveja puiden alustoille ovat kuunliljat (Hosta), kotkansiipi (Matteuccia struthiopteris) ja tuoksumatara (Galium odoratum), jonka kukissa on vaniljainen aromi. Mintut (Mentha) ovat erinomaisia maanpeittokasveja niihin paikkoihin, joissa niiden legendaarinen leviämisvimma ei haittaa.

Kaikki neilikat ovat syötäviä. Kuvassa pulskaneilikka (Dianthus superbus).

 

Kukkapenkkien ryydittäjät

Moni yrtti kuuluu kukkapenkkiin, vaikkapa yrtti-iiso (Agastache), jolla on violetit, perhosten suosimat kukat. Harva tulee ajatelleeksi sitä ruokakasvina, mutta lakritsinmakuisista lehdistä saadaan maukasta teetä ja kukilla koristellaan kakut yhdessä sitruunamelissan (Melissa officinalis) kanssa. Tähkälaventelikin (Lavandula angustifolia) on syötävä, samoin ihana iisoppi (Hyssopus).

Rakuuna (Artemisia dracunculus) on komean puskan kasvattava yrttimauste. Ranskanrakuunan (’Sativa’) aromi on ylivertainen verrattuna venäjänrakuunaan (’Inodora’), mutta se on myös talvenarempi. Hyvä talvisuojaus ja viereisten perennojen suojaavat, lunta kerryttävät varret auttavat rakuunaa talvehtimaan.

Luonnon mäkimeirami (Origanum vulgare) tekee verrattomasti liikaa siementaimia kukkapenkkiolosuhteisiin, mutta sen kelta- ja kirjavalehtiset lajikkeet, jotka ovat yhtä lailla syötäviä, eivät siemennä juuri lainkaan ja ovat mitä kauneimpia esimerkiksi ruusujen alla. Ruusuista (Rosa) kannattaa valita kiulukoita tekeviä pensasruusuja, jotta päästään tekemään ruusunmarjahyytelöä, terälehtihyytelön lisäksi.

Lipstikka (Levisticum officinale) on täysikasvuisena komea ja korkea, mikä täytyy ottaa huomioon pientä taimea istutettaessa. Se vie tilaa, mutta on mainio taustakasvi istutuksille. Täytyy vain järjestää istutusalueelle astinkiviä, joita pitkin satoa päästään keräämään.

Yksivuotisten vihannesten kasvattaminen kukkapenkissä onnistuu etenkin, jos niissä on keväisiä sipulikukkaryppäitä kuten tulppaaneja, joiden kohdalle jää kesällä aukkopaikkoja. Niihin istutetaan varovasti vihannesten taimia alkukesällä tulppaanien lakastuttua lisäten hieman multaa ja varoen vaurioittamasta kukkasipuleita. Sanomattakin on selvää, että näin onnistuu parhaiten maanpäällistä satoa tuottavien vihannesten, kuten komealehtisten kaalien (Brassica) ja mangoldien (Beta vulgaris ssp. vulgaris var. cicla), kasvatus. Syksyllä paikkaan voidaan taas istuttaa lisää kukkasipuleita.

Nuokkulaukka (Allium cernuum) on hyvin kaunis. Keväisissä versoissa on miedoin aromi, kesän edetessä sipulinmaku vahvistuu.

 

Köynnöstävää syötävää

Kiinanlaikkuköynnös (Actinidia kolomikta), kiivin sukulainen, tekee syötäviä hedelmiä. Köynnöspinaatti (Hablitzia tamnoides) muodostaa vuosien saatossa vahvan juuriston, humalan (Humulus lupulus) tapaan. Kummankin nuoria versoja kerätään piiraisiin ja salaatteihin.

Palsamiköynnös (Schisandra chinesis) tuottaa kirpeänmaukkaita marjoja, joiden maku pyöristyy pakkasessa. Niistä keitetty hillo sopii riistaruokien kumppaniksi pihlajanmarjahillon tapaan.

Kuusamien suku on oikukas puutarhanapostelijan kannalta, sillä siinä on niin syötäviä kuin myrkyllisiäkin lajeja. Tunnetuin esimerkki syötävästä kuusamasta on marjasinikuusama (Lonicera caerulea var. edulis), jolla on herkulliset marjat – siinä missä lehtokuusaman (L. xylosteum) marjat ovat erittäin myrkyllisiä. Tuoksuköynnöskuusaman (L. caprifolium) tuoksuvia kukkia voidaan kerätä teen mausteeksi ja sen marjatkin ovat syötäviä. 

Kaikki kuunliljat (Hosta) ovat ruokaa: nuoret versot, lehdet ja kukat voi syödä.

 

Lukemista

Heidi Haapalahti, Teija Tuisku ja Gunilla Törnroos:
Kukkiva kasvimaa potager
(Tammi, 2018)

Jouko Rikkinen:
Villivihannekset Suomen luonnossa
(Otava, 2018)

Kirsi Tuominen:
Syötävän kaunis piha
(Minerva, 2014)

Philipp Weiss, Annevi Sjöberg ja Daniel Larsson:
Fleråriga grönsaker
(Hälsingbo Skogsträdgård, 2016)

Alys Fowler:
The Edible Garden
(BBC Books, 2010)

 

Julkaistu Oma PIHA -lehdessä 2/2019

Jaa artikkeli