Kukkiva keto on vaivan arvoinen

Puutarhassa kukkiva keto pysyy koko kasvukauden mielenkiintoisena ja vaihtelevana. Se on todellinen aarreaitta luonnonkasveineen ja hyönteisineen.

Päivänkakkarat (Leucanthemum vulgare) kuuluvat itsestään selvästi Suomen ketoihin. Rustiikki aita rajaa ketoalueen kauniisti.

Keto on alati muuttuva ja mielenkiintoinen seurattava. Keto- ja niittytyyppejä on useita, ja ne määritellään maan kosteuden, ravinteisuuden ja kalkkipitoisuuden sekä maanpinnan muotojen mukaan. Kedon kasvillisuus on yleensä matalaa, niityn kasvit ovat korkeampia.

Kedolle tarvitaan avoin, aurinkoinen, niukkaravinteinen ja kuiva paikka. Kukkaketoa suunnittelevan on hyvä tutkiskella tonttiaan tarkasti, voi nimittäin löytyä paikka, josta saa muokattua pikku kedon (tai niityn) jopa vähällä vaivalla. Joskus voi käydä niinkin onnekkaasti, että pihamaalla on jo olemassa luonnonketo monine kasvilajeineen.

Useimmiten tilanne on kuitenkin se, että keto on tekemällä tehtävä alusta lähtien. Tavoitteena on koko kesän kukkiva alue, jonka hoidoksi riittää niittäminen 1–2 kertaa vuodessa ja niittojätteen pois kuljettaminen. Keto on hyvä vaihtoehto ainakin osalle nurmikkoa, sillä se on leikattua nurmea kaikin puolin elävämpi ja vakiinnuttuaan nurmikkoa helppohoitoisempi.

Kedolle voi kylvää myös yksivuotisia kukkia, jolloin kukinnasta saadaan hyvinkin värikäs.

Kedon kasvit kestävät kuivuutta

Kedon kasvit ovat aikojen saatossa sopeutuneet kasvualustan kuivuuteen, ohuuteen ja vähäravinteisuuteen. Kuivassa maassa selviytyvien kasvien lehdet ovat pienet ja kapeat, jolloin haihdutuspinta on mahdollisimman pieni. Kuivan paikan kasvit ovat usein myös karvaisia tai nahkeita, matalia, hentoja ja hidaskasvuisia. Monet ketokasvit ovat kalkinsuosijoita.

oloiset puunrungot ovat tärkeitä asuinpaikkoja hyönteisille ja samalla alueen katseenvangitsijoita.

Tärkeä alkuvaihe

Kukoistaakseen keto tarvitsee valoa ja lämpöä sekä maaperän, joka on vettä läpäisevä, niukkaravinteinen, kalkkinen ja ennen kaikkea vähätyppinen. Mikäli maa on savista, multavaa ja ravinteista, on kedon perustaminen työlästä ja aikaa vievää, joskaan ei mahdotonta. Tällaisella alueella joudutaan vaihtamaan maa vähintään 20–30 sentin syvyydeltä. Savisen maan tilalle tuodaan laihaa, hiekkaista maata. Maakerrosten väliin on hyvä laittaa suodatinkangas, joka estää hiekkaisen maan sekoittumisen saveen.

Kun tulevan kedon kasvualusta on kunnossa, se pyritään pitämään niukkaravinteisena, jotta typpeä vaativat, runsaasti siementävät ja vahvajuuriset sekä monivuotiset rikkakasvit saadaan pysymään alueelta poissa. Kukkakedon kannalta ei-toivottuja kasveja ovat muun muassa nokkonen, voikukka, leskenlehti, vuohenputki, pujo, rönsyleinikki, piharatamo, peltovalvatti, peltokierto, karhunköynnös, pelto-ohdake, juolavehnä ja hevonhierakka.

Siperianunikko (Papaver croceum) on koko kasvukauden kiitollisesti kukkiva kaksi- tai monivuotinen pihakasvi. Kukkien väri voi olla keltainen, punaoranssi, oranssi tai valkoinen.

Koska kedon alkuvaihe on työläs, kannattaa pinta-ala suunnitella oman jaksamisen mukaan. Epäonnistunut keto harmittaa. Myöhemmin ketoa voidaan laajentaa, jos tilaa riittää.

Kedon perustamistyöt aloitetaan keväällä. Paikka merkitään kepeillä ja tasoitetaan. Kesän aikana poistetaan rikkakasvit mahdollisimman vähän maata sekoittaen, mutta muuten paikan annetaan olla rauhassa.

Kylvötyö tehdään loppukesällä. Pieneen ketoon tai niittyyn tarvittavat siemenet voidaan kerätä lähiseudulta, mutta niitä voi myös ostaa valmiina. Siemenet ovat hyvinkin pienikokoisia. Kun siemenet sekoitetaan ennen kylvöä kouralliseen hiekkaa tai sahanpuruja, saadaan kylvöksestä tasainen. Kylvön jälkeen alue haravoidaan kevyesti ja jyrätään. Säännöllisestä kastelusta on huolehdittava, sillä siemenet tarvitsevat itämisvaiheessa tasaista kosteutta.

Jos keto on laaja, kotimaisten ketokasvien lisäksi voidaan alueelle istuttaa perennoja, jotka noudattavat ketokasvien muotokieltä ja joilla on samat kasvupaikkavaatimukset. Erityisen hyvin kedolle sopivat kaunopunahattu (Echinacea purpurea) ja sen valkokukkainen lajike ’White Swan’.

Kitketään ja niitetään

Kedon kehittyminen täyteen loistoon vie useita vuosia, ja kasvilajit saattavat muuttua ajan mittaan hyvinkin paljon. Alkuvuosina on tärkeää kitkeä niin yksi- kuin monivuotisetkin rikkakasvit sitkeästi ja tarkasti. Jatkossa tärkein kedon hoitotoimi on niitto kerran tai kaksi kesässä. Niitetyn kasvuston annetaan olla paikoillaan viikosta kahteen. Niittojätettä pöyhitään muutaman kerran, jotta kypsyneet siemenet varisevat maahan. Niittojäte haravoidaan pois alueelta ja kompostoidaan.

Niiton ansiosta alue pysyy avoimena ja niukkaravinteisena. Parhaiten niitto onnistuu terävällä viikatteella, tosin pienellä niittylaikulla pärjää sirpilläkin. Niittoajankohta vaihtelee sääolojen mukaan, sillä korret katkaistaan, kun suurin osa siemenistä on kypsynyt. Etelä-Suomessa paras niittoaika on yleensä elokuun alusta elokuun puoleen väliin. Kuivana kesänä niittoa ei ehkä kannata tehdä ollenkaan, sillä matala ja nahistunut kasvillisuus ei välttämättä selviä siitä. Harkintaa siis tarvitaan.

Ketolaikkua kiertää hurmaava, pienten puiden rungoista tehty aita.

Vinkkejä kedon perustamiseen

Keto syntyy parhaiten vähäravinteiseen ja hiekkaiseen maahan.
Isot kivet kannattaa jättää paikoilleen, sillä ne antavat ilmettä kedolle.
Rikkakasvit hävitetään huolellisesti. Perustamisvaiheessa niiden hävittämisessä pääsee helpoimmalla, kun aikaisin keväällä levitetään paksu, musta muovi koko alueelle. Muovikate poistetaan kahden vuoden päästä loppukesällä ennen kylvöä. Kaikki muovin alta löytyvät, jäljelle jääneet sitkeät rikkakasvit on vaivatonta nyhtää pois juurakkoineen. Kaikki kasvijäte siivotaan pois.
Ketokasvien siemeniä voi kerätä lähiympäristöstä paikoista, jotka vastaavat maaperältään ja valoisuudeltaan omaa niittyaluetta. Kerää vain siemeniä, älä ota kokonaisia kasveja. Rauhoitettuihin ja harvinaisiin kasveihin ei saa kajota. Joissain tapauksissa on hyvä kysyä maanomistajalta lupa siementen keruuseen.
Kedon voi perustaa myös taimista. Taimikasvatus aloitetaan varhain keväällä. Taimet istutetaan kedolle sitä mukaa kuin ne saavuttavat sopivan koon.
Kylvös ja taimet tarvitsevat tasaista kosteutta, joten säännöllisestä kastelusta huolehditaan.
Pihan kedolle voi kylvää ja istuttaa myös kuivan paikan luonnonperennoja. Ne ovat muualta kotoisin olevia jalostamattomia luonnonkasveja ja kasvavat kotiseuduillaankin usein kedoilla ja pientareilla.