Lähestyessäni tien vierellä kukkivia keltamataroita (Galium verum) ja ahdekaunokkeja (Centaurea jacea) nenäni aisti mataroiden voimakkaan, miellyttävän tuoksun jo monen metrin päähän. Onko se hunajainen, vai kuinka keltamataran tuoksua voisikaan luonnehtia?
Kuiville kasvupaikoille sopeutunut ja heinä-syyskuussa kukkiva keltamatara on ainoa keltakukkainen mataramme. Se risteytyy helposti valkokukkaisen paimenmataran (Galium album) kanssa. Hailakamman keltaisena kukkiva risteymä on nimetty piennarmataraksi (Galium x pomeranicum). Keltamatara on vielä yleinen Lounais-Suomessa, mutta niittyjen katoamisen seurauksena keltamatarakasvustot ovat vähentyneet ja ovat sitä harvinaisempia mitä pohjoisemmaksi mennään.
Keltamatara on ollut tärkeimpiä värjäyskasveja luonnossamme, koska kukista saatavan keltaisen värin lisäksi juuresta saadaan korallinpunaista. Kasvia on käytetty myös juuston ja voin valmistuksessa. Rohtona käytettynä keltamataran kukintojen on uskottu auttavan jos jonkinlaiseen vaivaan.
Pyhimystarun mukaan keltamatara on saanut kauniin kullankeltaisen kukintonsa ja hyvän tuoksunsa, kun neitsyt Maria laittoi mataroita pehmikkeeksi Jeesus-lapsen seimeen, ja nukkuipa hän itsekin keltamataran oljilla eli neitsyt Marian sänkyheinillä (maarianpahnoilla).
