
Tuoksuvat tuomen kukat ovat avautuneet. Huomenissa taidan kerätä näitä pihan perällä kasvavasta isosta tuomesta runsaan kimpun maljakkoon.

Pihan ikivanha luumupuu on täydessä kukassa, viime päivien kova tuuli on riepotellut kukkia ja osa on jo varistanut terälehtensä. Kukkia tuntuu olevan kaikissa kasveissa ihan millitön määrä tänä keväänä, eri asia on pölyttyvätkö ne. Kolea sää ei ainakaan mitenkään houkuttele pörriäisiä liikkeelle.
Kirsikan kukinta on aina yhtä kaunista katseltavaa. Nyt jos tulisi lämmintä ja pölyttäjät lähtisivät töihin, saataisiin todella komea kirsikkasato. Tämä puu on lajikkeeltaan ’Huvimajan kuulasmarja’, se on maistamistani kirsikoista kaikkein parhaimman makuinen.
Uutisoidaanpa, että Luonnonvarakeskuksen perinnepelargonihankkeen tulokset on nyt julkaistu. Ensimmäinen laatuaan oleva tietopaketti on useamman pelargonien säilymisen eteen työtä tehneen tahon kokoama ja sisältää mm. kuvia, kuvauksia ja tarinoita lukuisista […]
Oletko koskaan nähnyt kiivin kukkivan? Ei sitä helposti huomaakaan, sillä kukat ovat pienet ja piilottelevat lehtien alla. Ovatko ne erityisen kauniit, on mielipidekysymys, mutta mielenkiintoiset ne ainakin ovat. Tämä […]
Olen nähnyt tulppaanipuita kasvitieteellisissä puutarhoissa eri puolilla Eurooppaa, mutten koskaan kukassa. Joten kun nyt äkkäsin vehreän puun ja sen kookkaiden lehtien keskellä kellanvihreät oranssiraitaiset tulppaania tai liljaa muistuttavat kuppimaiset kukat, […]
Mahtavan aurinkoinen pääsiäisviikonloppu on edessä ja ilmoilla on lupaavia kevään merkkejä, lämpötilan kohotessa reippaasti plussalle. Tänään virittäydyin tunnelmaan risutöiden parissa. Luonnonmateriaalit sopivat kevään juhlaan niin kasvihuoneessa kuin kattauksessa. Ra
Poimitaanpa näiltä erikoisen sahaavan keväänsaapumisen aikana tehdyiltä kasvikävelyiltä vielä blogiin eräs mukava maanpeittokasvi, nimittäin seppelvarpu (Stephanandra incisa ’Crispa’/Neillia incisa). Väistyvän talven sulavaiheissakin matalat seppelvarputiheikö