Suomalaiset rakastavat mansikoita ja syövät niitä tuoreeltaan melkoisen määrän. Myös pakastaminen ja säilöminen onnistuu useimmilta. Moni onkin lisännyt kesälomaohjelmaansa käynnin itsepoimintatilalla – itse poimittu mansikka kun tuntuu useimpien suussa maistuvan hiukan muita paremmalta. Talvella on pakasteita sulatellessa mukava muistella kesäpäivää mansikkapellolla.

Tänä kesänä tuoreista mansikoista tehdään vuohenjuuston ja broilerin kanssa kevyt salaatti. Kannattaa kokeilla myös mansikkaratatouillea. Perinteinen lotta syntyy uudella tavalla mansikoista, jogurista ja vaniljakastikkeesta. Ohjeet ohessa.

**************************************

Mansikkalotta

8 liivatelehteä
2 rkl sitruunamehua
n. 2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
250 g rahkaa
2 dl (vähärasvaista) mansikkajogurttia
2 tl vaniljasokeria
0,5 l mansikoita
(sokeria)

Vuokaan:
n. 1 litra mansikoita

Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen noin 5 minuutiksi. Vaahdota vaniljakastike kovaksi vaahdoksi. Vatkaa rahka ja jogurtti keskenään ja kääntele vaniljavaahtoon. Mausta vaniljasokerilla. Survo peratut mansikat kevyesti ja sekoita rahkaseoksen joukkoon.

Kuumenna sitruunamehu höyryäväksi pienessä kattilassa. Purista liivatteista kevyesti vesi pois ja sekoita ne sitruunamehuun. Kaada liivateliemi ohuena nauhana koko ajan sekoittaen rahkaseokseen. Laita seos jääkaappiin.

Vuoraa noin 1,5 litran vetoinen pyöreä kulho tuorekelmulla. Perkaa mansikat ja halkaise ne. Asettele kulhon pohjalle mansikanpuolikkaita. Jos haluat leikkauspinnan näkyviin, asettele mansikat leikkauspinta kelmua vasten. Jos taas haluat kuperan pinnan esille, asettele mansikat toisin päin.

Ota hyytymään alkanut rahkaseos jääkaapista ja sekoita sitä voimakkaasti. Lusikoi siitä sen verran kulhon pohjalle mansikoiden päälle, että mansikat lähes peittyvät. Asettele lisää mansikoita kulhon reunoja vasten ja lisää rahkaseosta. Kokoa kulho täyteen samalla tavalla, peitä kulho ja anna hyytyä jääkaapissa mieluiten seuraavaan päivään.

Kun rahkaseos on hyytynyt, ota muovi pois kulhon pinnalta Laita tarjoiluastia hyytelön päälle ja kumoa hyytelö varovasti. Nosta kulho pois, irrota tuorekelmu, koristele tuoreilla mansikoilla sekä basilikalla tai sitruunamelissalla ja tarjoa herkku.

Mansikkaratatouille

4-6 raparperinvartta
1 l mansikoita
1 appelsiini tai 1 dl appelsiinitäysmehua
2 tl hunajaa
1 rkl juoksevaa margariinia
2 rkl fariinisokeria
15 basilikanlehteä
10 sitruunamelissan lehteä
2-3 rkl kookoshiutaleita

Paloittele raparperit noin 1 cm:n palasiksi. Perkaa mansikat ja halkaise tarvittaessa. Purista appelsiinista mehu ja sekoita hunaja mehun joukkoon. Silppua yrtit.

Kuumenna margariini pannussa ja paista siinä raparperinpaloja pari minuuttia. Sekoita joukkoon sokeri ja paista vielä, kunnes sokeri on sulanut ja raparperit ovat pehmenneet. Kääntele sekaan mansikat ja kaada päälle appelsiinimehu. Kuumenna vain sen verran, että mehu kiehahtaa. Älä keitä liikaa, etteivät mansikat pehmene. Ripottele pinnalle yrtit ja kookoshiutaleet ja tarjoa heti jäätelön kanssa.

Mansikkainen vuohenjuustosalaatti4 annosta

erilaisia salaatteja
tuoretta basilikaa
1 l mansikoita
n. 4 dl paloiteltua kypsää broileria
4 viipaletta paahtoleipää
1 valkosipulinkynsi
n. 100 g leikattavaa vuohenjuustoa
rouhittua mustapippuria
n. 3 rkl valkoista balsamicoa tai valkoviinietikkaa
suolaa

Revi erilaisia salaatteja annoslautasille. Silppua sekaan basilikaa. Perkaa mansikat ja viipaloi jokaiselle salaattilautaselle muutama mansikka. Ripottele salaateille pieneksi kuutioitua broileria. Paahda paahtoleivät ja hiero niihin valkosipulia. Viipaloi muutama mansikka myös jokaiselle paahtoleivälle.

Leikkaa vuohenjuustosta noin 1,5 cm:n paksuinen viipale jokaiselle leivälle ja ripottele pinnalle pippuria. Laita leivät uunipellille. Survo loput mansikat ja mausta mansikkasose balsamicolla sekä ripauksella suolaa. Pirskota kastiketta salaattilautasille.

Kuumenna paahtoleivät uunissa juuri ennen tarjoilua grillivastuksen alla vain sen verran, että juusto alkaa saada väriä ja hiukan pehmentyä. Nosta leivät salaattien päälle ja lusikoi mansikkakastiketta päälle. Tarjoa heti. Vinkki. Jos uunissasi ei ole grillivastusta, laita mansikanviipaleilla päällystetyt leivät salaattien päälle ja paista juustoviipaleet nopeasti pannulla.

Jaa artikkeli