Suomen suurin mansikka poimittiin Suonenjoelta LEENA JA ERKKI KALILAISEN Kivirannan tilalta heinäkuun 16. päivänä. Jättimansikka oli Darselect-lajiketta ja painoi 113 grammaa eli se oli kooltaan omenan luokkaa. Erkki Kalilainen kertoo, että suuret mansikat ovat tulleet aivan normaalissa viljelyssä. – Emme ole erikseen yrittäneet kasvattaa kilpailuun voittajamansikkaa. Huomasimme kesällä viime vuoden keväällä istutetulla Darselct-lohkolla, että täältähän tulee isoja mansikoita ja muistimme kilpailun, jolloin ilmoitimme isoimmat marjat kisaan.
Kalilaisen Darselect-mansikat saivat kilpailussa ensimmäisen ja kolmannen sijan. Myös toiseksi tullut 110 gramman painoinen Kankaanrannan mansikka oli Darselectiä.
Kalilainen kertoo, että suurten mansikoiden kasvattamisessa kaiken tulee osua kohdalleen. – Vettä tulee olla riittävästi, lannoituksen tulee olla kohdallaan ja myös pölytyksen onnistua. Meillä on riittänyt luonnonpölytys. Alkusadossa keskipaino oli 65 gramman luokkaa ja koko sadossa 40 grammaa.
– On ilmeistä, että kyseisellä lohkolla marjan koko on ensi vuonna pienempi, mutta meillä on uusiakin istutuksia tulossa satoikään, kertoo Erkki Kalilainen.
– Suurikokoisia marjoja ei voi myydä aivan pienessä rasiassa, sillä puolen litran rasiaanhan niitä ei mahdu kuin kahdesta kolmeen. Avomaalla kasvatetussa Darselectissä maku on kuitenkin hyvä, joten siitä voisi kehittää erikoismarjan konditorioita varten, ehdottaa Kalilainen.
Darselectin koko näkyi jo lajikekokeissa
Vanhempi tutkija TARJA HIETARANTA MTT:n Piikkiön puutarhatutkimuksesta kertoo, että Darselect oli lajikekokeissa vuosikymmenen vaihteessa. – Se oli mukana vuonna 1998 istutetussa kokeessa ja satoa analysoitiin vuosina 2000 ja 2001. Kooltaan se oli selvästi suurin niistä lajikkeista, jotka ovat viljelykäytössä.
– Vuonna 2000 alkusadon keskipaino oli 23,6 grammaa, keskisadon aikaan 16-17 grammaa ja loppusadon aikaan 14,9 grammaa. Itse asiassa Darselctin loppusadon marja oli suurempi kuin Jonsokin alkusadon marja. Vuonna 2001 kokoero ei ollut enää niin häikäisevä, kun kasvusto oli kolme vuotta vanhaa, huomaa Hietaranta muistiinpanoistaan.
– Darselectiä olemme luonnehtineet pinnaltaan hyväksi. Maultaan se on ollut makea ja aika hedelmäinen. Keskisadon luonnehdinnassa olemme todenneet sen olevan pinnaltaan vahva, tasamuotoinen ja kiiltävä. Ehkä ensimmäisessä poiminnassa se ei ole ollutkaan niin tasamuotoinen. Verhiö ei ole irronnut kovinkaan helposti. Kaiken kaikkiaan yleisvaikutelmasta se on saanut erittäin hyvät pisteet.
– Darselect on kerännyt kuitenkin talvivaurioita. Satoisuudessa se on ollut Jonsokin luokkaa. Vuonna 2000 satoa tuli noin 300 grammaa istutettua tainta kohden laskettuna. Vuonna 2001 satoa saatiin 170 grammaa, mitä on alentanut se, että talvi oli hävittänyt joitain taimia ruudusta.
Hietaranta kertoo MTT:ltä tulleen tänä vuonna Kaunotar-niminen lajike markkinoille. – Katsotaan nyt tuleeko tästä aineistosta vielä jotain. Uudesta jalostusaineistosta on tulossa tosi paljon lajikkeita jatkokokeisiin, kertoo Hietaranta.
Suomen suurin mansikka- kilpailun tulokset 2003
– Kesän kilpailuun taso oli kovempi kuin viime vuonna. Kymmenen suurimman mansikan keskipaino oli 12 grammaa viimevuotisia suurempi, kertoo Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtaja HANNU SALO.
Kisaan osallistuva mansikka oli sääntöjen mukaan mitattava ja punnittava tarkalla vaa¹alla kahden todistajan läsnäollessa. Lisäksi suositeltiin marjan valokuvaamista vaa¹alla ja mittanauhan vieressä. Marjassa ei saanut olla multaa tai ylimääräistä pintakosteutta lisäämässä sen painoa. Marjaan sai jäädä verhiö ja kanta, mutta mansikan halkasijaa mitattaessa niitä ei saanut laskea mukaan. Palkintosijoille sijoittumisen edellytys oli myös, että mansikka pakastetaan kokonaisena myöhempää tarkastusta varten.
1. Kiviharjun marjatila, Suonenjoki, lajike Darselect, 113 g, 92 mm, poimittu, 16.7. 2. Panu Kankaanranta, Sauvo, lajike Darselect, 110 g, 100 mm, poimittu 10.6. 3. Kiviharjun marjatila, Suonenjoki, lajike Darselect, 94 g, 70 mm, poimittu 20.7. 4. Marja Alitalo, Paattinen, lajike Bounty, 90 g, 77 mm, poimittu 24.7. 5. Petri Pynninen, Saukkola, lajike Polka, 87 g, 67 mm, poimittu 10.7. 6. Kari Hirvensalo, Kyrö, lajike Polka, 86 g, 75 mm, poimittu 21.7. 7. Auli ja Jyrki Haapasaari, Laitila, lajike Bounty, 85 g, 70 mm, poimittu 25.7. 8. Rauhalammin mansikkatila, Vilppula, lajike Korona, 76 g, 78 mm, poimittu 18.7. 9. Petri Pennanen, Savonlinna, lajike Solprins, 75 g, 96 mm, poimittu 20.7. 10. Tuovi Pitkänen, Rääkkylä, lajike Polka, 72 g, poimittu 13.7.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto järjestää jälleen leikkimielisen kilpailun, jossa etsitään kesän suurinta mansikka ja sen kasvattajaa. Kisaan voivat osallistua niin kotipuutarhurit kuin kaupallisesti marjoja tuottavat ammattiviljelijät ympäri maan. Lopputuloksen ratkaisee mansikan paino. Toiminnanjohtaja Hannu Salo kertoo, että kesän suurinta mansikkaa voi pelloiltaan etsiskellä aina elokuun 18. päivään asti. – Aikaa on, sillä mansikan pääsatokausi näyttäisi…
Tänä kesänä kilpaillaan jälleen Suomen suurimmasta mansikasta. Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton järjestämään kilpailuun voivat osallistua niin kotipuutarhurit kuin kaupallisesti marjoja tuottavat ammattiviljelijät ympäri maan. Lopputuloksen ratkaisee mansikan paino. Kesän suurinta mansikkaa voi pelloiltaan etsiskellä aina elokuun 18. päivään asti. Mansikan pääsatokausi näyttäisi tänä vuonna ajoittuvan vasta heinäkuun puolen välin paikkeille, jolloin myös mahdollisuudet löytää jättimansikka…
– Heinäkuun alun viileiden säiden johdosta mansikat ovat kypsyneet hitaasti. Välillä on kuitenkin saatu aurinkoa ja lämpöä, jotka ovat antaneet mansikoille komean ulkonäön lisäksi hyvän aromin, toteaa toiminnanjohtaja Ilkka Voutilainen Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistyksestä. Voutilaisen mukaan lajikevalikoima on nyt laajimmillaan, sillä markkinoilla on yhtäaikaa Honeyoen, Polkan, Darselectin, Koronan, Kimberlyn ja Sonatan marjaa. – Lähiaikoina on…
Kilpailu kesän suurimmasta mansikasta on ratkennut. Sen voitti toistamiseen peräkanaa Kiviharjun marjatila Suonenjoelta. Tämän vuoden voittomansikka painoi peräti 130 grammaa, eli liki parikymmentä grammaa enemmän kuin viimevuotinen voittomöhkäle. Halkaisijaltaan mansikka oli kymmensenttinen. Tiukan vastuksen Kiviharjun voittomarjalle antoi Panu Kankaanrannan viljelmällä Sauvossa kasvanut 123-grammainen mansikka. Halkaisijaltaan kakkostilalle pääsyt mansikka oli jopa hiukan voittajaa suurempi, 102 millimetriä.…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.