Tuoreet yrtit ovat yksi reippaimmin kasvaneista vähittäiskaupan tuoretuotteista. Suomalaisten yrttien käyttö nousi AC Nielsenin talouspaneelin mukaan 6,2 prosentilla viime vuoden aikana ja kasvu tuntuu jatkuvan yhä. Suosion salaisuutena on se, että yrttien avulla ruokiin tuodaan lisää makuja ja myös näyttävyyttä. Viime vuosien aikana yrtti-innostus on levinnyt koko maahan.

Vaikka tuoreita yrttejä on saatavilla ympäri vuoden, kevät on kuitenkin ruukkuyrttien sesonkiaikaa. Päivä on pidentynyt ja valon määrä lisääntynyt, mikä houkuttelee ostamaan reheviä yrttejä ja käyttämään niitä ruoanlaitossa tai vaikkapa leivän päällysteinä. Makujen laaja valikoima sopii kaikkeen ruoanlaittoon: alkuruokiin (salaatteihin ja keittoihin), liha- ja kalaruokiin, kasvisruokiin, leivonnaisiin, jälkiruokiin ja juhlallisiin koristeluihin.

Monissa ruokaohjeissa annetaan annosteluohjeita kuivatuille mausteyrteille. Kun haluaa makuja tuoreista yrteistä, kannattaa muistaa hyvä vinkki, jonka avulla yrttien annostelu on helpompaa. Yrtin vahvuudesta riippuen noin 1 rkl -1/2 dl tuoreyrttisilppua vastaa yhtä teelusikallista kuivattua yrttiä.

Uutuuksia itäisilta mailta

Uusimpia tulokkaita kauppojen hyllyillä ovat viime vuonna myyntiin tulleet itämaiset yrtit Mizuna eli Japaninkaali, Tatsoi (Tah Tsai), Perilla, Japanilainen persilja (Mizuba) ja Thai-basilika. Nämä uutuudet sopivat antamaan väriä niin salaatteihin, wokkeihin, kasvisruokiin kuin esimerkiksi nuudelikeittoonkin.

Tuttujen yrttien uusia käyttötapoja kannattaa myös kokeilla. Esimerkiksi timjamilla voi maustaa muffineita ja salvianlehdet antavat lisämakua broilerin fileille. Silputtua kanelibasilikaa ja sitruunamelissaa voi käyttää mainiosti marjojen marinoinnissa. Esimerkiksi jälkiruuista saadaan näyttäviä, kun ne kruunataan yrteillä koristellulla sitruunavaahdolla.

Tuoreyrteistä on hyvä tietää se, että ne säilyvät parhaiten kotioloissa esimerkiksi keittiön ikkunalla tai ilmojen lämmetessä parvekkeella yrttiruukussa tai vesilasissa, jota kastellaan säännöllisesti. Kovin paahteista paikkaa kannattaa välttää. Jääkaappi on myös sopiva paikka yrteille kylmänarkoja basilikaa ja sitruunamelissaa lukuun ottamatta. Ne kannattaakin säilyttää keittiön pöydällä, josta lehtiä voi taittaa leivän päälle. Talvisaikaan kaupasta kotiin kuljetettaessa yrtit on hyvä suojata muovipussilla ja pakata ne lämpimään laukkuun.

Yrttifaktaa

Yrtit jaetaan hentoihin ja roteviin yrtteihin. Basilika, persilja, tilli, korianteri ja minttu esimerkiksi ovat hentoja yrttejä, jotka menettävät helposti makunsa kauan kypsennettäessä. Siksi ne lisätään ruokaan kypsennyksen loppuvaiheessa. Roteviin yrtteihin kuuluvat esimerkiksi rosmariini, timjami ja meirami. Ne kestävät kuumennusta paremmin kuin hennot yrtit, joten ne voidaan lisätä ruokaan jo kypsennysvaiheessa.

Yrttejä viljellään Suomessa kaupallisesti ruukuissa kasvihuoneessa ja kesäaikana myös avomaalla. Suomen suosituinta yrttiä tilliä viljellään kasvihuoneissa noin 4,3 miljoonaa ruukkua vuosittain. Avomaan viljelypinta-ala on 121 hehtaaria, mistä suuri osa päätyy teollisuuden raaka-aineeksi. Toiseksi suosituin on persilja, jonka viljelymäärä kasvihuoneissa on 2,3 miljoonaa ruukkua. Avomaalla persiljaa viljellään 11 hehtaarin alalla. Muita yrttejä tuotetaan kasvihuoneissa 2,8 miljoonaa kappaletta vuosittain. Näistä suosituimpia ovat erilaiset basilikat. Avomaalla muita yrttejä kuin tilliä ja persiljaa kasvatetaan 24 hehtaarin alalla.

Viikolla 14 (29.3.-4.4.04) vietetään Kotimaiset Kasvikset ry:n yrttiviikkoa.

Kokeile timjamimuffineita

6 -8 isoa tai 12 pienempää

2 kananmunaa
0,75 dl öljyä tai juoksevaa margariinia
2,5 dl maitoa
n. 300 g kesäkurpitsaa
1 pieni punainen paprika
n. 2 rkl silputtua tuoretta timjamia
0,5 tl suolaa
5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaura- tms. leseitä
1 dl auringonkukansiemeniä
1 rkl leivinjauhetta

Riko munat kulhoon ja sekoita joukkoon öljy sekä maito.Raasta kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi ja silppua paprika. Sekoita ne timjamin ja suolan kanssa maitoseokseen. Sekoita keskenään jauhot, leseet, siemenet ja leivinjauhe. Sekoita kuivat aineet nopeasti nesteen joukkoon. Maista taikinaa ja lisää tarvittaessa timjamia. Jaa taikina muffinipellin koloihin tai paperisiin vuokiin ja paista uunissa keskimmäisellä ritilätasolla. Pienet muffinit paistetaan 200 asteessa n. 20 minuuttia ja isot 175 asteessa n. 30 minuuttia eli kunnes niiden pinta on kauniin ruskea ja ne alkavat irrota vuokien reunoilta. Jäähdytä hetki ja nosta tarjolle.

Jaa artikkeli