Nykyaikaisessa kasvihuoneviljelyssä kasvualustan ravinnepitoisuuksia tutkitaan yleisesti maa- ja puristenesteanalyysien avulla, mutta kasvien lehtien, hedelmien, kukkien, varsien ja juurien tutkiminen on yleistä vain alan tutkimuslaitoksissa ja käytännön koeviljelmillä. Monet lannoitukseen liittyvät asiat ovat selvinneet minulle vähitellen tutkittuani lähes 30 vuotta erilaisten kasvualusta-analyysien ravinnepitoisuuksien vaikututusta kasvien puutos- ja myrkytysoireisiin erilaisia kasvianalyysejä hyväksikäyttäen.

Ihmisen ravitsemukseen pääsin paneutumaan toden teolla 25 vuotta sitten, jolloin tutustuin biokemian professoriin, Jorma Erkamaan, joka oli vastannut siihen asti Kekkilän lannoitteiden ravinnepitoisuuksista ja tutkimuksista. Luettuani Jorma Erkaman kirjoittamat biokemian oppikirjat (kahdessa kirjassa yhteensä 927 sivua), opin vähitellen ottamaan huomioon kasvien lannoituksessa myös ravinteiden merkityksen ihmisen terveyteen. Kekkilän ensimmäiset kasvikohtaiset lannoitteet marjakasveille, hedelmäpuille, vihanneskasveille ja perunalle tulivat markkinoille jo vuonna 1924 tohtori Mikko Jortikan monipuolisen tutkimustoiminnan tuloksena.

Korkealaatuisia tomaatteja oikealla lannoituksella

Tomaattia viljeltiin kasvihuoneissa Suomessa viime vuonna 121 hehtaarin alalla. Ympärivuotisen valoviljelyn osuus on lisääntynyt joka vuosi ollen ensi talvena noin 15 % koko viljelyalasta. Tomaattia tuotettiin yhteensä 36.4 miljoonaa kiloa eli 7 kiloa vuodessa henkilöä kohden. Omavaraisuusaste tomaatilla on 63 %. Suomalaiset syövät tomaatteja keskimäärin noin 11 kiloa eli noin 30 grammaa päivässä.

Ravinteiden merkitys tomaatin laatuun on kiinnostanut minua opiskeluajoista lähtien. Vuonna 1976 tutkin Helsingin Yliopistolla, Puutarhatieteen laitoksen kasvihuoneella typen, kaliumin ja N/K-suhteen vaikutusta tomaatin satoon ja hedelmien sekä sisäiseen että ulkoiseen laatuun turveallasviljelyssä. Kaliumlannoitusta lisäämällä saatiin parannettua sekä tomaatin sisäistä että ulkoista laatua. Kalium lisäsi tomaatin sokeri- ja happopitoisuutta. Makutestien mukaan makeus vaikuttaa makuun edullisemmin kuin happamuus. Tomaatin hedelmien kiinteys parani kaliumilla, josta syystä niiden kuljetus- ja varastointikestävyys paranivat. Kalium lisää tomaatin lykopeenipitoisuutta, jolloin hedelmien sekä ulkoinen että sisäinen värittyminen paranevat.

Tomaatin lykopeenin vaikutuksesta ihmisen terveyteen tuli lisää tietoa Kuopion yliopistossa, jossa Tiina Rissanen väitteli viime kesänä filosofian tohtoriksi. Väitöskirjan aiheena oli ”Lykopeenin sekä hedelmien, marjojen ja kasvisten käytön yhteys ateroskleroosiin ja sydän- ja verisuonitautitapahtumien riskiin.” Kaulavaltimoiden seinämä oli kalkkeutunut paksuimmaksi niillä miehillä, joiden veren lykopeenipitoisuus oli matalin. Lykopeeni on elimistön härskiintymistä estävä antioksidantti. Kun veren seerumin lykopeenipitoisuus oli matalin, miesten riski sairastua sydäninfarktiin tai aivohalvaukseen oli yli kolminkertainen verrattuna miehiin, joiden seerumin lykopeenipitoisuus oli kohtalainen tai korkea.

Tomaatin hedelmät ottavat tehokkaasti kaliumia. Korkealaatuisissa kypsissä tomaateissa voi olla kaliumia jopa kaksi kertaa enemmän kuin typpeä. Ihmisen päivittäinen kaliumin tarve on 2-5 grammaa päivässä. Syömällä noin kilon päivässä tomaatteja saamme kaliumia riittävästi. Suomalaisten kaliumin saannista tulee vihanneksista noin 30 %.

Tomaatin kivennäiskoostumus on monipuolinen ja useimpien ihmisen terveyden kannalta tärkeiden ravinteiden pitoisuuksia voidaan nostaa tasapainoisella lannoituksella. Viljelmä-kohtaisia lannoitteita suunniteltaessa otetaan huomioon raakaveden ravinnepitoisuudet, edellisien vuosien kasvualusta- ja kasvianalyysit, satotavoitteet, viljelykasvit, viljelyajat ja valotustasot ym.

Varmuutta kurkun lannoitukseen

Kurkkua viljeltiin kasvihuoneissa Suomessa viime vuonna 78 hehtaarin alalla, josta ympäri-vuotista valoviljelyä on noin 25 hehtaaria. Kurkkua tuotettiin 30.8 miljoonaa kiloa eli noin 6 kiloa vuodessa henkilöä kohden. Omavaraisuusaste kurkulla on 79 %. Suomalaiset syövät kurkkuja keskimäärin noin 8 kiloa eli noin 21 grammaa päivässä.

Kasvianalyysin käyttäminen lannoituksen tarkentamisessa kurkulla on huomattavasti yksiselitteisempää kuin tomaatilla, koska kurkku ottaa useimpia ravinteita helpommin kuin tomaatti. Kurkun lannoituksessa on erityisen tärkeää se, että kaikkia ravinteita annetaan joka kastelukerta siinä suhteessa, kuin hyvin kasvava kurkkukasvusto niitä vaatii. Lehtianalyysi voi paljastaa yllättäen puutteita lannoituksessa, joita ei huomata raakavesi- ja kasvualustan puristenesteanalyyseillä.

Viljelmällä saattaa olla käytössä galvanoituja putkia tai kouruja tai messinkisiä osia, joista voi liueta sinkkiä tai kuparia kurkun kasvulle myrkyllisiä määriä käytettäessä happamia ravinneliuoksia.

Lehtianalyysit paljastavat lannoituksessa ilmenneitä puutteellisuuksia pidemmältä ajalta kuin puristenesteanalyysit. Boorimyrkytykset ovat nykyään harvinaisempia kuin ennen, mutta vielä nykyäänkin jotkut viljelijät lisäävät booria, jos kurkunalkuja kuolee runsaasti ja osa kurkuista kehittyy epämuotoisiksi. Useimmiten epämuodostuneita kurkkuja kehittyy runsaasti, kuin ilman lämpötila ei ole oikea valoisuuteen nähden ja satorasitus on liian voimakas. Kasvualustan puristenesteen alhaiset mangaanipitoisuudet johtavat helposti liialliseen mangaanilannoitukseen ilman lehtianalyysin tukea.

Annettaessa talvikurkun viljelyssä runsaasti lisävaloa ja hiilidioksidia kasvien ravinteiden ottokyky tehostuu huomattavasti. Kurkun lehtien ja hedelmien kaliumpitoisuudet voivat parhaimmillaan nousta jopa kaksinkertaisiksi valon puutteesta kärsineeseen kasvustoon verrattuna. Lisättäessä kaliumlannoitusta on muistettava lisätä myöskin magnesium-lannoitusta, vaikkakaan kurkun lehtiin ei ilmesty magnesiumin puutosoireita läheskään yhtä helposti kuin tomaatin lehtiin.

Ruukkuvihannesvalikoiman monipuolistaminen

Ruukkuvihannesten viljely on lisääntynyt Suomessa varsin nopeasti. Viljelypinta-ala oli vuonna 1987 noin kaksi hehtaaria lisääntyen kolmessa vuodessa yli seitsemään hehtaariin. Vuonna 2001 ruukkuvihanneksia viljeltiin jo lähes 17 hehtaarin viljelyalalla yhteensä yli 52 miljoonaa kappaletta.

Alkuvuosina viljeltiin pääasiassa ’Grand Rapids’ –lehtisalaattia, mutta vuosien varrella ruukuissa on alettu viljellä monia muita salaatteja kuten kerä-, jää-, tammenlehti- ja Lollo Rosso –salaatteja. Ruukkuvihannesten kokonaisalasta erilaisia salaatteja on noin 14 hehtaaria ja loput kolme hehtaaria tillillä, persiljalla, basilikalla ja muilla mausteyrteillä. Monin eri viljelyteknisin keinoin on pystytty parantamaan tuotteiden sekä sisäistä että ulkoista laatua. Tuotevalikoiman monipuolistamisen myötä tulee vastaan yhä uusia viljelyteknisiä ongelmia, joka tuo tutkimukselle ja neuvonnalle uusia haasteita.

Salaattien nitraattipitoisuudet alhaisemmiksi

Vuonna 1997 tulivat voimaan EU:n salaattien nitraatin enimmäispitoisuudet, joissa ylärajana vähä-valoisena aikana (1.10.-31.3) on 4500 mg nitraattia tuorekilossa salaattia ja 1.4.-30.9. ylärajana on 3500 mg/kg. Suurin osa ruukkusalaatin viljelijöistä antaa lisävaloa tarpeen mukaan, jos luonnon-valoa ei ole riittävästi. Sähkön hinnan kallistuessa viime talvena eräät viljelijät ovat joutuneet vähentämään valotusaikojaan kannattavuuden heiketessä. Valon puutteessa salaatteihin saattaa kertyä liiaksi nitraatteja. Tosin myös liiassa valossa ja lämmössä salaatin nitraattipitoisuus voi nousta korkeaksi. Tätä eräät viljelijät ihmettelivät, kun heinäkuun +30 asteen helteillä salaatin nitraattipitoisuudet nousivat yllättävän korkeiksi. Näin voi käydä myös, jos lisävalaistuksen takia kasvihuoneen lämpötila nousee liian korkeaksi. Niinpä helteellä kasvihuoneen lämpötilaa tulisi alentaa kaikin mahdollisin keinoin. Salaattien kasvaessa liian nopeasti nitraatti ei ehdi muuttua aminohapoiksi ja valkuaisaineiksi ja lisäksi lehdenreunapoltteen riski kasvaa ja salaatit myös venyvät liian pitkiksi.

Ruukkuvihannesten viljelyssä on syytä käyttää erikoisturpeita, joihin on lisätty runsaasti hienojakoista kalkkia. Näin ruukkusalaatit saavat osan tarvitsemastaan kalsiumista kalkista ja kalsiumnitraatin eli kalkkisalpietarin määrää voidaan vähentää olennaisesti ilman lehdenreuna-poltteen riskin lisääntymistä. Mitä suurempaa ruukkua käytetään, sitä enemmän ruukkuvihannesten juuret ottavat kalsiumia ja muita ravinteita turpeen peruslannoitteista ja kalkista. Suurempaa ruukkua käytetään nykyään pääasiassa mausteyrteillä, joilla käytetään jaksoittaista kastelua. Suurempi ruukku parantaa kaikkien ruukkuvihannesten kauppakestävyyttä.

Tillin ja muiden mausteyrttien juuristo tuhoutuu helposti Pythium-taudin takia kiertävässä ravinneliuos-viljelyssä varsinkin kesähelteillä, jolloin veden lämpötila nousee helposti yli +25 asteeseen. Kiertävän veden lämpötilan pyritään pitämään +20 asteen paikkeilla esimerkiksi asentamalla kylmähuoneeseen vedenkokooma-allas. Tällä toimenpiteellä estetään haitallisten pieneliöiden lisääntyminen kasteluvedessä ja lisätään veden happipitoisuutta. Kiertävän ravinneliuoksen vapaan hapen pitoisuus laskee liian alhaiseksi lämpötilan noustessa yli +20 asteen ja juuriston veden ja ravinteiden ottokyky heikkenee. Huonon juuriston takia ruukkuvihannekset ovat kitukasvuisia. Viljelijän kannalta harmillisin tilanne on tänäkin vuonna ollut elokuussa, kun sateiden takia tuotteista alkoi olla pulaa. Kaupan portaasta voi tulla tällöin valituksia liian pienistä salaateista.

Salaattien nitraattipitoisuutta voidaan merkittävästi laskea, jos ilman hiilidioksidipitoisuus pystytään pitämään tasolla 500-1000 ppm. Näin korkeisiin pitoisuuksiin on yleensä mahdottomuus päästä heinäkuun helteillä, koska tuuletusluukut joudutaan pitämään aivan auki lämpötilan laskemiseksi.

Kasvianalyysien avulla laadukkaita ruukkuvihanneksia

Useimmat viljelijät seuraavat ravinneliuoksen johtokykyä, pH:ta ja nitraattipitoisuutta omilla mittareilla ja indikaattoriliuskoilla. Liian harvat viljelijät ovat oivaltaneet, kuinka suuri hyöty ruukkuvihannesten sisäisen ja ulkoisen laadun parantamiseksi saadaan ravinneliuos- ja kasvianalyyseillä. Ruukkuvihanneksia tulisi lähettää vähintään 10 kappaletta, koska kaikkien kasvinravinteiden tutkimiseksi näytteiden tuorepainon pitää olla vähintään yhden kilon. Laajaan kasvianalyysin lisäksi kannattaa tutkituttaa tuotteiden nitraatti- ja piipitoisuus.

Ravinneliuoksen ja salaattien piipitoisuuden tutkiminen on osoittautunut hyvin tärkeäksi, jos ioninvaihtimien tai käänteisosmoosilaitteiden avulla kasteluvedestä poistetaan kaikki ravinteet. Näitä laitteita on taloudellisesti järkevä käyttää, jos raakavedessä on haitallisen runsaasti natriumia, klooria ja rikkiä. Valitettavasti raakavedestä poistuu myös pii, joka on välttämätön ravinne kaikille salaattikasveille. Ilman piitä salaateista tulee niin rentovartisia ja herkkiä lehdenreunapoltteelle, että tuotteiden laadusta tulee jatkuvia valituksia.

Ottamalla samana päivänä ravinneliuos- ja kasvinäytteet paljastuu usein että lehdenreunapoltteen aiheuttaja ei olekaan kalsiumin puute, vaan se voi olla kaliumin tai jonkin muun ravinteen puute tai liian korkea pitoisuus. Kasvianalyysit ovat myös suureksi avuksi suurilla viljelmillä, joille voidaan valmistaa viljelmäkohtaiset lannoitteet kaikille pääkasveille, esimerkiksi lehti-, kerä- ja jääsalaatille sekä tillille, persiljalle että basilikalle.

Viljelijä pystyy parantamaan tuotteiden sekä sisäistä että ulkoista laatua sekä satoa monin eri viljelyteknisin keinoin käyttämällä omia analyysituloksiaan ja tutkimuslaitoksista tulevaa tietoa järkevästi hyväkseen neuvontapalvelun avulla.

Jaa artikkeli