Suomen tulee tehdä päätös Euroopan unionin kouluhedelmäohjelmaan liittymisestä. Myönteistä päätöstä maa- ja metsätalousministeriöltä vaatii Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n pääjohtaja Pekka Puska.
– Tämä on kova päätös, jolla voidaan edistää kouluruokailun terveellisyyttä. Kun pohditaan ohjelmaan liittymistä, pitää muistaa, että marjat ovat hedelmiä. Tarvitaan rahaa, että niitä voidaan tarjota kouluruokailussa enemmän. Kouluhedelmä on konkreettisesti terveyttä ja ravitsemusta tukeva hanke, ja toivomme tällaisia päätöksiä.
Puska korostaa myös oikeiden, ravitsemussuositusten mukaisten linjausten tärkeyttä.
– Toivomme maa- ja metsätalousministeriön vahvistavan päätöksellään, että vain terveellisiä vaihtoehtoja tuetaan. Koulumaitotukea pitäisi antaa vain vähärasvaisille ja sokerittomille tuotteille, sanoo Puska Valtion ravitsemusneuvottelukunnan puheenjohtajan roolissa.
Lasten ja nuorten terveysseurantaa halutaan kohentaa
Ylilääkäri Tiina Laatikainen toteaa, että aikuisten terveysseuranta on Suomessa hallussa, mutta etenkin alle 10-vuotiaista lapsista on vain vähän koottua tietoa. Lastenneuvola ja kouluterveydenhuolto tarjoavat hyvät puitteet terveysseurannan kehittämiselle. Osana LATE- ja OPTE-hankkeita tiedonkeruuta yhtenäistetään ja tehostetaan.
Jatkossa talteen halutaan myös ravitsemustottumuksia koskevia tietoja. Osana ravitsemusneuvontaa kysytään muun muassa perheen imetystottumuksista, D-vitamiinin syönnistä ja yhteisistä aterioista.
– Neuvolahenkilökunta tarvitsisi ravitsemustiedon keruuseen sopivia mittareita, jotta voitaisiin hahmottaa kokonaisuus. Taustalle tarvitaan tutkimustietoa, toteaa Suvi Virtanen THL:sta.
Yhteiset ateriat arvossaan
Perheiden yhteisellä aterioinnilla on tutkimusten mukaan myönteinen vaikutus lapsen kehitykseen.
Alle kouluikäisten lasten ravitsemusta tutkinut Virtanen toteaa, että yhdessä syöminen vaikuttaa myönteisesti lapsen ruokavalioon.
– Lapset, joiden perheissä ruokaillaan yhdessä, syövät monipuolisemmin, Virtanen sanoo.
Nuorisopsykiatri Mauri Marttunen korostaa, että perheen yhteiset ateriat ovat tärkeitä myös lapsen psyykkisen ja sosiaalisen kehityksen kannalta.
Keskiviikkona julkistetun Lapsen ruokavalio ennen kouluikää -raportin perusteella näyttää siltä, että koko perheen ruokatottumuksiin pitäisi puuttua jo kun lapsi tulee yhden vuoden ikään, Virtanen sanoo.
Valtakunnalliset kansanterveyspäivät Helsingissä vetävät täyden salin
Viidensien valtakunnallisten kansanterveyspäivien teemana on lasten ja nuorten terveys. Aiheen ajankohtaisuudesta todistaa kentän laaja kiinnostus: osallistujamäärä, noin 600 henkeä, täyttyi jo ennen ilmoittautumisajan umpeutumista.
– Annamme kentän toimijoille uutta sisältötietoa ohjaamaan heidän työtään. Kaupallisten viestien ja hälyuutisten keskellä on erittäin tärkeää antaa puolueetonta asiantuntijatietoa, Puska totesi.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Maa- ja metsätalousministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö panostavat vuosina 2010 – 2011 lasten ja nuorten hedelmien, marjojen ja kasvisten kulutuksen lisäämiseen tähtääviin hankkeisiin. Suuri osa suomalaisista lapsista ja nuorista syö aivan liian vähän kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Meillä ja maailmalla on runsaasti tutkimustuloksia, jotka kertovat kasvisten syönnin monenlaisista positiivisista vaikutuksista terveyteen. Niistä saadaan esimerkiksi kuitua,…
Biolanin pääomistaja, hallituksen puheenjohtaja Pekka Kariniemi täyttää 60 vuotta 3.5.2013. Kariniemen mielestä kuluttaminen on ymmärretty joko väärin tai sitä lähestytään väärästä näkökulmasta. – Poliitikot ja päättäjät laskevat kaiken kasvavan yleisesti kuluttamisen varaan. Samanaikaisesti ihmisellä on halu muuttaa kulutustottumuksiaan ekologisempaan suuntaan, sanoo Pekka Kariniemi syntymäpäivänsä aattona. – Kehittyviä maita ajatellen kulutuksen kasvattamiseen tähtäävä ajattelutapa on erityisen…
Biolanin pääomistaja, hallituksen puheenjohtaja Pekka Kariniemi täyttää 60 vuotta 3.5.2013. Kariniemen mielestä kuluttaminen on ymmärretty joko väärin tai sitä lähestytään väärästä näkökulmasta. – Poliitikot ja päättäjät laskevat kaiken kasvavan yleisesti kuluttamisen varaan. Samanaikaisesti ihmisellä on halu muuttaa kulutustottumuksiaan ekologisempaan suuntaan, sanoo Pekka Kariniemi syntymäpäivänsä aattona. – Kehittyviä maita ajatellen kulutuksen kasvattamiseen tähtäävä ajattelutapa on erityisen…
Viiden yleisömessun kokonaisuus – Kevätpuutarha, OmaMökki, Oma Koti, Asuntomarkkinat ja Sisusta! – keräsi Helsingin Messukeskukseen neljän päivän aikana 62 636 puutarhanhoidosta, rakentamisesta, remontoimisesta, sisustamisesta ja mökkeilystä innostunutta kävijää. Tuotteita ja palveluja heille esitteli ennätykselliset 656 näytteilleasettajaa. Oma Pihan -lehden osastolla järjestetyissä arvonnassa onni suosi Melina Heikkilää Toijalasta. Päivittäiset kävijämäärät olivat: torstaina 11.374, perjantaina 10.469, lauantaina…
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.