Luonnonmukainen tuotanto kiinnostaa entistä selvemmin suurempia jatuotantoaan kehittäviä tiloja. Mikäli kaikkien luomusta kiinnostuneidensiirtyminen luo-muun toteutuisi, kasvaisi luomun osuus lähivuosinapeltoalasta noin 15 prosenttiin, maidon ja naudanlihantuotannosta noin 10prosenttiin sekä sianlihan ja kananmunien tuotannosta noin neljäänprosenttiin. Tulokset käyvät ilmi viljelijöiden suunnitelmiaselvittäneestä, Suomen Gallup Elintarviketiedon tekemästä Maatilojenkehitysnäkymät vuoteen 2009 -tutkimuksesta.

Peräti 90 prosenttia nykyisistä luomutuottajista prosenttia aikoo jatkaaluomutuotantoa tilallaan myös seuraavat viisi vuotta. Näiden lisäksi noinjoka kymmenes maatila on kiinnostunut jatkossa siirtymään luomutuotantoon.Viljelijöiden aikeet sopivat hyvin yhteen maa- ja metsätalousministeriönhyväksymän strategian kanssa, jonka tavoitteena on saavuttaa 15 prosentinosuus luomutuotannossa vuonna 2010.

Nuoret ja koulutetut innokkaimpia

Tutkimuksen perusteella luomutuotanto on kehittynyt ammattimaiseksituotannoksi. Luomutuotantoon on siirtynyt ja siirtymässä viljelijöitä,jotka useamman mittarin mukaan edustavat viljelijöiden ammattitaitoistakärkeä. Nykyiset luomuviljelijät ovat keski-iältään nuorempia, pidempäänopiskelleita ja kiinnostuneempia erilaisista kehittämishankkeista kuinviljelijät keskimäärin. He viljelevät myös keskimääräistä suurempia tilojaja arvioivat tuotantonsa kannattavammaksi kuin tavanomaiset viljelijät.Innokkainta jatkaminen on Etelä-Suomen ja Pohjanmaan luomutiloilla.

Vain kuusi prosenttia nykyisistä luomuviljelijöistä aikoi luopualuomutuotannosta ja neljä prosenttia oli epävarmoja jatkon suhteen. Enitenluopumisaikomusta oli sikatilojen keskuudessa. Keskeisin syy luopumiseen onkasvinviljelytiloilla rikkakasvi- ja tuholaisongelmat ja kotieläintiloillahuono taloudellinen tulos.

Luomu kiinnostaa erityisesti sekä peltoalaltaan että karjakooltaan isojatiloja. Luomusta kiinnostuneet viljelijät suunnittelevat myösuusinvestointeja muita tiloja aktiivisemmin. Eniten kiinnostustaluomutuotantoon on Itä-Suomessa.

Luomutuotannosta kiinnostuneista tiloista noin kolmannes on kotieläintilojaja kaksi kolmasosaa kasvinviljelytiloja. Myös nykyisistä luomutiloista noinjoka toisella on kotieläintuotantoa, mutta vain peltotuotanto ontoistaiseksi luomussa. Luomukotieläintuotantoon siirtyminen kuitenkinkiinnostaa lähes joka toista näistä kotieläintiloista, mutta siirtymisenjarruna on erityisesti rakennusten sopimattomuus luomutuotantoon.

Luomumaidontuotanto kiinnostaa 1700 maitotilaa, joista kolmanneksellapellot ovat jo luomuviljelyssä. Luomuemolehmätuotantoon voisi siirtyävajaat 400 emolehmätilaa, joista lähes 40 prosentilla kasvinviljely on joluomussa. Sikatalouden luomuun siirtämi-sestä on kiinnostunut 240 tilaa,joista joka neljännellä on luomukasvinviljelyä.

Siirtyminen koetaan helppona naudanlihatiloilla

Tavanomaista tuotantoa harjoittavat viljelijät pitävät luomutuotantoonsiirtymistä omalla tilalla vaikeana. Eri tuotantosuuntien välillä oliselviä eroja. Helpoimpana siirtymistä pitivät naudanlihantuotantoonerikoistuneet tilat, erityisesti emolehmätilat ja kasvinviljelytilat.Selvästi muita vaikeampaa siirtyminen olisi sika- ja kanatiloilla.

Vaikka siirtymisen helppous vaihteleekin sekä tuotantosuunnan että kunkintilan olosuhteiden mukaan, näyttää tutkimuksen valossa siltä, ettäsiirtyminen koetaan vaikeammaksi kuin se todellisuudessa on. Nykyisetluomuviljelijät nimittäin pitivät siirtymistä pääosin helppona. Heidänkinmielestään sian- ja kananmunantiloilla siirtyminen on hankalinta, muttanoin 40 prosenttia kaikista luomuviljelijöistä piti siirtymistä jopaerittäin helppona.

Luomuun siirtymisen vaikeutena mainittiin rikkakasvien tai tuholaistentorjunta, peltojen sopimattomuus luomuviljelyyn, luomusääntöjen ja -ehtojenkireys sekä sato- ja tuotostasojen alhaisuus. Kotieläintilat mainitsivatyleensä useampia syitä. Koti-eläintiloilla edellä mainittujen esteidenlisäksi mainittiin rakennusten soveltumattomuus luomutuotantoon.

Luomutuotannossa oli viime vuonna 5 075 maatilaa ja luonnonmukaisestiviljely peltoala oli 159 000 hehtaaria. Nämä edustivat noin seitsemääprosenttia kaikkien tilojen määrästä ja kokonaispeltoalasta.Luomukotieläintiloja oli vajaat 400 tilaa, joista noin puolet onlypsykarjatiloja.

Jaa artikkeli