Pian koittavat ensimmäiset yöpakkaset ja metsähiirten sekä rottien ravinnonsaanti luonnosta vaikeutuu. Alkaa siimahäntien vaellus sisätiloihin. Viime kesänä myös myyräkannat kääntyivät voimakkaaseen nousuun, ja myyrähuipun ennustetaan osuvan ensi talveen. Nykytekniikalla nämä vitsaukset on mahdollista saada kuriin tehokkaasti, vaivattomasti ja ympäristöystävällisesti, lupaa elektronisia karkotteita edustava Nils Manelius.

Metsähiireltä eivät keinot lopu, kun kyse on esimerkiksi pääsystä sisään kesämökkiin. Se jyrsii tiensä läpi vahvempienkin esteiden. Sisälle päästyään se rikkoo pureskelemalla lähes mitä vaan. Metsähiiri on erittäin aktiivinen tuholainen, niinpä myös sen jätöksiä löytyy paljon kaikkialta, missä se on liikkunut. Jätökset ovat aina myös infektioriski.

Myös rotat ovat kaikkiruokaisia ja levittävät tauteja. Ne harvemmin hakeutuvat asuttuihin tiloihin, mutta viihtyvät mainiosti välikatoissa, vinteissä, varastoissa ja kellareissa. Infektioriskin ja jätösten lisäksi rotat pitävät usein epämiellyttävää meteliä varsinkin yöaikaan.

Myyrien aiheuttamia taimituhoja esiintyi runsaasti jo viime talvena, ja niitä esiintyy ensi talvenakin. Metsämyyrien runsauden myötä myös myyräkuumetapaukset lisääntyvät tänä vuonna. Myyräkuume (nefropatia epidemica) on munuaisoireinen verenvuotokuume. Myyräkuumeen aiheuttava Puumala-virus tarttuu ihmiseen useimmiten hengitysteitse. Virus leviää pölyn mukana paikoissa, joissa on jyrsijöiden tuoreita ulosteita, ja joutuu näin keuhkoihin. Tutkimusten mukaan puuliiteri on yleisin tartuntapaikka.

Eroon loukuista ja myrkyistä

Perinteiset keinot torjua metsähiiriä, rottia ja myyriä ovat erilaiset loukut ja myrkyt. Nykytekniikka on kuitenkin mahdollistanut myös huomattavasti ympäristöystävällisemmän, vaivattomamman, hygieenisemmän ja tehokkaamman torjuntakeinon, elektronisen tuhoeläintorjunnan.

– Elektroninen tuhoeläintorjunta perustuu ultra- tai resonanssiääneen, jota karkotinlaite lähettää. Elektronisen tuhoeläinkarkotteen asennus mökille tai puutarhaan merkitsee sitä, että tuhoeläimet kokevat saavansa kilpailijan, joka taistelee niiden kanssa elintilasta. Lisäksi laitteen lähettämät äänet aiheuttavat tuhoeläimille voimakasta kivun tunnetta. Pitkällä tähtäimellä tuhoeläimillä ei ole mitään mahdollisuutta voittaa, vaan ne poistuvat tilasta tai puutarhasta, jonne karkottimet on sijoitettu, elektronisia karkotteita edustava Nils Manelius kertoo.

Manelius edustaa Suomessa Topo Stop – ja Mole Stop -merkkisiä ultraäänilaitteita. Ne ovat alan viimeistä tekniikkaa, ja niinpä kauppias uskaltaa antaa laitteiden ostajalle tyytyväisyystakuun. Asiakkaita ovat muun muassa elintarvikealan yritykset, maanviljelijät sekä pihojaan ja mökkejään suojaavat yksityishenkilöt.

– Tuhoeläimet voivat aiheuttaa huomattaviakin vahinkoja kiinteistöille tai siellä olevalle irtaimistolle. Silti yllättävän harva on tietoinen siitä, että tällaisia karkottimia on olemassa. Palaute asiakkailta on ollut yksiselitteisen hyvää, ja karkottimien kysyntä kasvaakin voimakkaasti, Manelius kertoo.

Jaa artikkeli