Salaattikasvien ja yrttien valikoima on monipuolistunut viime vuosina selvästi ja tarjoaa jokaiselle herkuttelijalle erilaisia makujen ja tuoksujen yhdistelmiä. Syksyään voi piristää esimerkiksi sekoittamalla päivittäin erilaisen salaatin, jossa raaka-aineita vaihtamalla maut, värit ja rapeusmuuttuvat. Viikolla 43 (21. – 27.10.2002) vietetään Ruukkuvihannesviikkoa.

Suomalaiset syövät reilut neljä kiloa salaatteja vuosittain henkeä kohti. Tuoreita yrttejä käytetään sen sijaan huomattavasti vähemmän, vain vajaa 200 grammaa henkeä kohti vuodessa. Yrttien ja salaattikasvien kulutus on suurinta keväällä ja kesällä, mutta vähenee syksyn kuluessa. Kuitenkin syksyllä salaattien ja yrttien sisältämät suojaravintoaineet olisivat meille suomalaisille erityisen tarpeellisia. Näiden kasvisten avulla voidaan keventää ja maustaa syksyllä muutoin raskaampaan suuntaan muuttuvaa ruokavaliotamme. Salaattien sisältämät suojaravintoaineet auttavat muun muassa jaksamaan pimenevässä syksyssä.

Kolmen tyypin sinfonia

Salaattisinfonia syntyy yhdistämällä kolmen erityypin salaatteja keskenään ja maustamalla lopputulos yrtein tai yrttiöljyllä. Tarvittaessa kirpeyttä ja makeutta salaattiin saadaan esimerkiksi vadelma- tai balsamico-etikalla ja hunajalla. Parhaimmillaan salaattisinfoniassa on aistittavissa samanaikaisesti pientä terävyyttä ja makeanpehmeitä perusmakuja.

Jokaisella on mahdollisuus säveltää itse oma sinfoniansa ystäville, perheelle tai vaikkapa omaksi iloksi! Sinfonia rakennetaan kolmesta peruselementistä: väristä, rapeudesta ja aromista. Heleänvihreä, pehmeä keräsalaatti luo taustan, perusvireen tulevalle värileikille. Väriä lisätään muun muassa punaisilla tammenlehti-, Lollo Rosso-salaateilla tai muilla kasviksilla.

Rapeutta seokseen tuovat jää-, jäävuori- ja roomansalaatti. Varsinainen makuaines syntyy esimerkiksi basilikasta tai sinappisen makuisesta rucolasta. Mukavaa kirpeyttä sinfoniaan tuovat puolestaan voimakas punasalaatti tai miedompi friseesalaatti. Uutuutena markkinoille on tullut cocktail-salatti, jossa on yhdistettynä valmiiksi kahta eri salaattia samassa ruukussa, jolloin pienemmänkin sinfonian luominen onnistuu entistä helpommin.

Ruukkuvihannesviikon yllätykset

Kotimaiset Kasvikset ry:n ruukkuvihannesviikon resepteissä ”Piristävässä perunasalaatissa”, ”Rucolapestolla kuorrutettu kalassa” ja ”Makeassa yrttismoothiessa” salaatti- ja yrttiaineksia on yhdistelty muihin ruokaraaka-aineisiin uusilla tavoilla. Jos lähikaupastasi ei löydy aina ohjeissa mainittuja yrttejä tai salaatteja, antavat reseptit mahdollisuuden säveltää ruukkuvihannesviikon resepteistä omia yhdistelmiä. Tuoreet yrtit sopivat useimmiten korvaamaan toisiaan. Ruoka saa silloin uuden maun ja useimmiten uusia ystäviä.

Rucolapestolla kuorrutettu kala4 lohi- tai kirjolohifileen palaa (á n. 150 g)

Rucolapesto:
2 ruukku rucolaa
1 ruukku basilikaa
1 dl parmesaanijuustoraastetta
0,5-1 dl auringonkukansiemeniä
0,5-1 dl öljyä
0,5 tl muskottipähkinää
mustapippuria
(suolaa)

· Mittaa kaikki rucolapeston raaka-aineet monitoimikoneen kulhoon ja aja tasaiseksi massaksi. Peston voi valmistaa myös sauvasekoittimella korkeassa ja kapeassa kulhossa.
· Mausta ripauksella mustapippuria, muskottipähkinää ja tarvittaessa myös suolalla.
· Levitä sose kalapalojen pintaan ja nosta uunipellille leivinpaperin päälle.
· Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia. Tarjoa kala perunasoseen tai vihreän salaatin kanssa.

Jaa artikkeli