Salaattien suosiota on kasvattanut se, että viljely ruukussa mahdollistaa herkuttelun tuoreilla salaateilla myös talvella, jolloin avomaasalaattien tarjonta hiipuu. Ruukkusalaattien etuna ovat tuoreus ja pidempi säilymisaika, jonka mahdollistaa myynti kasvatusruukussa. Ruukkusalaatit tulivat markkinoille 1980-luvun puolivälissä. Ruukkusalaatit ovat olleet pohjoismaalaisia erikoisuuksia, joiden viljely on laajentunut täältä myös muualla maailmaan aina eteläiselle pallonpuoliskolle asti.
Kuluttajat suhtautuvat uusimman Taloustutkimus Oy:n selvityksen pohjalta hyvin myönteisesti ruukkusalaatteihin, yli puolet heistä pitää ruukkusalaattia mieluisimpana vaihtoehtona salaatteja ostettaessa. Toiseksi suosituin tapa ostaa salaatteja on ostaa ne pakkaamattomina irtosalaatteina. Pussitettuja irtosalaatteja suosii viidennes kuluttajista. Vain harvat ovat toistaiseksi mieltyneet valmiisiin salaattisekoituksiin, kertoo Taloustutkimus Oy:n Omnibus-tutkimus.
Tutustu uusiin salaatteihin
Markkinoille tulee säännöllisesti myös uusia salaatteja, joihin kannattaa tutustua. Tämän vuoden tulokkaita ovat esimerkiksi mieto ja hienostuneen makuinen mitsuna, eksoottinen ja kestävä tatsoi (tah tsai) sekä voimakkaan makuinen, punaruotinen punamangoldi. Myös napakkalehtinen roomansalaatti sekä sinappisenmakuinen rucola ovat kokeilemisen arvoisia. Niiden saatavuus on jo yleistä, kun edellä mainittuja salaattityyppejä ei vielä löydy kaikista myyntipisteistä.
Salaatit voidaan makunsa puolesta jakaa mietoihin ja voimakkaisiin lajeihin. Suomalaiset ovat tottuneet mietojen salaattien makuun, mutta maukkaamman ja uudenlaisen salaatin saa yhdistelemällä mietoja ja väkeviä salaatteja keskenään. Eri salaattien yhdisteleminen parantaa salaattiseoksen ulkonäköä, houkuttelevuutta ja nautittavuutta. Maultaan ja suutuntumaltaan eri salaatit täydentävät hyvin toisiaan.
Miedoista tutuimpia ovat pehmeä ja rapea keräsalaatti, tammenlehti- ja roomansalaatti sekä värikäs lollo rosso. Kaikille tuttu on puolestaan pehmeälehtinen perusruukkusalaatti. Voimakkaita salaatteja ovat sikurit ja endiivit, esimerkiksi friseesalaatti sekä rucola. Salaatit ovat väriltään vihreitä, vaaleita tai enemmän tai vähemmän punertavia. Samassakin salaatissa voi olla eri värisävyjä. Väritys ja maku vaihtelevat myös kasvuolosuhteiden mukaan.
Salaatin teko on helppoa
Yksinkertaisimmillaan salaatin voi maustaa vain suolalla ja juuri puristetulla sitruunan mehulla. Tällä tavoin maustettuna kannattaa tutustua uusiin erikoissalaatteihin, jolloin niiden oma maku pääsee parhaiten oikeuksiinsa. Kevyt lounas syntyy käden käänteessä esimerkiksi sitruunalla maustetusta salaattisekoituksesta, jonka lisänä tarjotaan paistettua kalaa.
Erilaisilla kastikkeilla, yrteillä, yrttiöljyillä, viinietikoilla tai vinegreteilla saa aina uutta piristävää makusävyä salaattisekoituksiin. Esimerkiksi tomaattivinegretti sopii erinomaisesti maustamaan vuohenjuustosalaattia.
Osa salaateista kestää myös kevyttä kypsennystä. rucolaa, roomansalaattia, jääsalaattia, mitsunaa ja tatsaita voi käyttää myös lämpimissä ruoissa niin, että ruokaan lisätään kypsennyksen loppuvaiheessa näitä salaatteja. Ruokasalaatin joukkoon voi sekoittaa myös nopeasti pannulla öljyssä freesatut salaatin lehdet. Esimerkiksi pitsan ulkonäkö ja maku paranevat, kun vastapaistetun pitsan koristelee Rucolan lehdillä ennen tarjoilua.
Salaattifaktaa: Suomalaiset syövät salaatteja vajaa 4 kiloa henkeä kohti vuodessa. Kotimaista avomaansalaattia saadaan kesäkuun loppupuoliskolta aina lokakuun alkuun asti. Kasvihuoneissa viljellyt ruukkusalaatit pidentävät tuoreiden salaattien kauden ympärivuotiseksi. Avomaalla salaatteja viljellään noin 380 hehtaarilla ja kasvihuoneissa noin 22 hehtaarin alalla. Säilytä salaatit jääkaapissa +2-+4 asteessa, haihtumiselta ja vedolta suojattuna.
Yksinkertaisimmillaan salaatin voi maustaa vain suolalla ja juuri puristetulla sitruunan mehulla. Tällä tavoin maustettuna kannattaa tutustua uusiin erikoissalaatteihin, jolloin niiden oma maku pääsee oikeuksiinsa.
Leikkaa kurkku halki ja lohkoiksi. Leikkaa fenkoli halki ja niin ohuiksi viipaleiksi kuin saat. Laita kurkku ja fenkoli kulhoon ja ripottele päälle suolaa. Fenkoli pehmenee suolan ansiosta ja kurkku luovuttaa nestettä, joka maustaa salaattia. Leikkaa erikoissalaatinlehdet ruukusta saksilla leikkaamalla. Huuhtele varsia tarvittaessa. Irrota myös jääsalaatin lehdet ja revi muutamaan osaan. Laita salaatit, kurkku ja fenkoli laakealle tarjoiluvadille. Ripottele päälle valkopippuria. Sekoita hyvin kevyesti.Juuri ennen tarjoilua purista salaatin päälle sitruunamehua. Sekoita kevyesti. Vinkki: Salaatti sopii mainiosti esimerkiksi paistetun tai savustetun lohen lisäkkeeksi.
Leikkaa herkkusienet viipaleiksi ja hienonna sipuli. Kuumenna öljy paistinpannussa ja kuullota sipulia siinä. Lisää herkkusienet ja kypsennä, kunnes sienistä irtoava neste on lähes haihtunut. Mausta pippurilla. Lisää pannulle muutamaan osaan leikatut rucolan lehdet ja ripottele päälle parmesaaniraastetta. Sekoita kevyesti, älä kypsennä enää. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa. Paahda leipäviipaleita nopeasti uunissa 250 asteessa grillivastuksien alla molemmilta puolilta tai leivänpaahtimessa. Hiero kuorittua valkosipulinkynttä rapeaksi paahtuneen leivän pintaan. Revi roomansalaatti kulhoon ja mausta kevyesti suolalla, pippurilla ja tilkalla öljyä. Jaa salaatti annoslautasille tai tarjoiluvadille, nosta paahdetut leivät päälle ja niille rucola-sienisalaatti. Vinkki: Halutessasi laita leivän päälle vielä nokare kevyttä ranskankermaa ja vasta hienonnettua punasipulia.
Vuohenjuusto salaatti ja tomaattivinegretti(4 annosta)
Tee tomaatteihin syvä ristiviilto ja purista siemenet sekä neste pois. Poista tomaattien kannat. Laita tomaattien malto sekä vinegretin muut ainekset monitoimikoneen kulhoon ja aja hienoksi. Tarkista maku. Revi salaatit kulhoon. Lisää basilikalehdet kokonaisina. Halkaise kirsikkatomaatit ja lisää myös ne salaattiin. Mausta salaatti tomaattivinegretillä. Paahda vuohenjuustoviipaleita halutessasi hetki uunissa grillivastuksien alla niin, että niiden pintaa saa kauniin kullankeltaisen pinnan. Jaa salaatti annoslautasille ja nosta salaatin päälle vuohenjuusto. Ripottele pinnalle suolapähkinöitä. Tarjoa loppu tomaattivinegretti erikseen.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Pihakalenteri 2025
Uusi piha- ja puutarhavuosi kutsuu odotuksineen ja suunnitelmineen!
Pihakalenterin seurassa kunkin viikon, kuukauden ja vuodenajan asiantuntevat vinkit, olennaiset ohjeet ja ihanat kasvi-ideat kulkevat mukana.
224-sivuisessakalenterissa on runsaasti tilaa omille muistiinpanoille.
Sipuliviikolla (24.–30.1.) nautitaan kipakoista talvisäistä ja ulkoilun jälkeen maistuvista sipuliruuista. Suosi keltasipulin ohella myös muiden sipulien käyttöä. Keltasipuli on edelleen käytetyin sipulimme, vaikka sen rinnalla suosiotaan ovat viime vuosina kasvattaneet värikäs ja koristeellinen punasipuli sekä aromaattinen, erityisesti ranskalaisen keittiön rakastama salottisipuli, joka tuodaan meille pääosin Etelä-Euroopasta. Sipulia valitessa huomioi ruoan muut raaka-aineet, niiden maku sekä
Kesäkuun puolivälistä aina syyskuun lopulle saakka Suomessa voidaan nauttia lähellä tuotettuja avomaan salaatteja. Salaattiviljelijät istuttavat pelloille uusia salaattitaimia viikoittain, joten tuoretta satoa on saatavissa koko satokauden ajan. Sipoolainen Anders Åström kuuluu suomalaisen salaattiviljelyn uranuurtajiin ja kehittäjiin. Hän aloitti 1970-luvulla jäävuorisalaatilla ja tavallisella keräsalaatilla. 1980-luvulla hän alkoi kokeilla erikoissalaatteja, esimerkiksi lollo rossoa, lollo biondaa ja tammenlehtisalaatteja.
”OECD:n ennusteiden mukaan vuonna 2050 noin puolella maapallon väestöstä on pulaa puhtaasta juomavedestä. Yhä useammin on todennäköisesti pulaa myös maatalouskäyttöön soveltuvasta vedestä. Suomessa on totuttu ajattelemaan, että meillä ei tarvitse rajoittaa maatalouden vedenkäyttöä. Päinvastainen tilanne on useilla maapallon tehoviljellyillä alueilla, joilla puhtaan kasteluveden saatavuus ja sen käytön rajoitukset rajoittavat tehoviljelyn harjoittamista. Joukkotiedotusvälineet ovat viime vuosien
Punajuuri eli punajuurikas on noussut viime vuosina uuteen suosioon. Eikä ihme, sillä punajuurihan on kaunis vihannes ja maultaan mukavan makea. Hyötytarhan perusvihanneksena se on helppo kasvatettava, eikä vaadi puutarhurilta kastelun lisäksi suurta huomiota. Paitsi jos lehdet alkavat tanssahdella kasvimaalla itsekseen, tietää että mukulat ovat matkalla myyrien talvivarastoon. Punajuuri on myös hyvin monikäyttöinen juures: mukulat sopivat
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.