Vaikka linnunpöntöt kehotetaan puhdistamaan ja huoltamaan jo helmikuussa, ehtii asian hoitaa myöhässä olevan kevään takia vieläkin, kunhan toimeen tartutaan heti. Kovat yöpakkaset ovat hillinneet pihapiirissä viihtyvien lintujen intoa aloittaa vielä pesänrakennuspuuhia. Sen sijaan pieni pakkanen on oikein sopiva ilma ryhtyä tyhjentämään edellisten vuosien pesäjätteet pois pöntöstä, koska mahdolliset lintukirputkaan eivät silloin hypi silmille. Pöntöissä saattaa olla myös talven jäljiltä ulostekasoja, jos linnut ja oravat ovat pitäneet niitä yöpymis- ja suojapaikkoina kylminä pakkasöinä.
Kirjosieppo on valloittanut pesäpaikakseen luonnonpuusta tehdyn pöntön
Umpilahot ja huonokuntoiset pöntöt on syytä poistaa, sillä nehän saattavat pudota puusta kesken pesimäkauden. Uusia pönttöjä voi hankkia tavarataloista tai tehdä itse. Hyviä rakennusohjeita erilaisten pönttöjen tekoon löytyy mm. BirdLife Suomen nettisivuilta (www.birdlife.fi). Pönttöjen kiinnittämisessä ei yleensä tarvita tikkaita, koska vain parin metrin korkeus riittää hyvin esim. tiaisille ja kirjosiepolle. Koska lentoaukon ilmansuunnallakaan ei ole väliä, pöntöt voi asetella siten, että pihan oleskelupaikoilta saattaa seurata lintujen keväisiä pesintätouhuja.
-
-
Käenpiika kävi viikon aikana usein tutkimassa tätä vanhaa pönttöä, muttei ryhtynyt pesintään, koska pönttö oli liian rauhattomalla paikalla
-
-
Voiko linnunpönttö kauniimpi ollakaan? Mutta moni kakku päältä kaunis, koska ainakin pohjan pitäisi olla upotettu seinien sisään
-
-
Ärhäkäs kirjosieppo kävi tietysti tutkimassa jokaisen pöntön, mutta tässä vanhassa pöntössä on sille aivan liian suuri lentoaukko
-
-
Sinitiainen pitää luonnonkoloon tekemänsä pesän puhtaana kantamalla ulosteet ”pihanperälle”
-
-
Veden äärellä olevaan telkän pönttöön tulee olla esteetön lentoreitti
Lokakuu on saapunut puutarhaan, sadonkorjuuaika alkaa olla ohi ja pakkasyöt ovat palelluttaneet suurimman osan kesäkukista. Pikkuhiljaa pihan pensaat ja puut ovat alkaneet saada ruskaväriä lehtiinsä. Sitkeät kehäkukat eivät kuitekaan kylmästä […]
Tämän muutenkin hedelmäisen syksyn kohokohtana mieleen palautuu ’Sinikka’ -luumupuun suursato. Lajikkeen miellyttävän soikeat luumut ovat melko pienikokoisia, runsaslukuisia ja herkullisia. Ruokavirasto kuvailee vuonna 1988 kauppoihin saapuneen ’Sinikan
Oma PIHA -lehdessä 5/2024 on paljon asiaa omenapuista: neuvoja lajikkeen valintaan, hedelmätarhan suunnitteluun ja säilöntään. Itse kirjoitin lyhyen jutun siitä, kuinka monella eri tavalla omenapuuta voi leikata. Omakin omenapuuni esiintyy […]
Ihana ja värikäs daaliakesä on jälleen takana. Täällä Pohjois-Pirkanmaalla ensimmäinen pakkasyö tuli noin viikko sitten, palelluttaen kaikki aremmat kesäkukat, mukaan lukien daaliat. Tänään oli tuulinen ja aurinkoinen päivä, joten ennen […]
Tarvitsin kesäkuun alussa pari kuvaa ruusun pistokaslisäyksestä. Piti näin ollen ottaa ruususta pistokas. Päädyin ihanaan kirjavakukkaiseen bourbonruusuun ’Variegata di Bologna’, jonka olin istuttanut edelliskesänä. Se ei ole vielä kukkinut ruusutarhassani, [&hell