
Sain tänään iltapäivällä inspiraation lähteä luonnon helmaan oman kylän nurkkia tutkimaan kameran kanssa, siinä toivossa että näkisin järvellä tai pellolla joutsenia. Kovin kauan ei tarvinnut joutsenia haeskella kun jo ensimmäiset tulivat läheisellä pellolla vastaan. Reilun 50 laulujoutsenen parvi oli levittäytynyt pellolle ja järvelle. Lähdin varovasti hiipimään lähemmäs näitä kovasti tööttäillen juoruilevia joutsenia, ja huomattuaan minut ne puolestaan hiippailivat hienovaraisesti lähemmäs järveä.

Maa oli täynnä pieniä ja vähän suurempiakin puhtaanvalkoisia höyheniä. Poimin muutaman taskuuni muistoksi.

Hieman muusta parvesta erossa ollut yksi joutsen ei tosin tuntunut järin järkyttyneeltä läsnäolostani vaan jaksoi hetken aikaa poseerata kameralle.

Itse en ole lintuharrastaja, mutta sain juuri tietää että tänä viikonloppuna on valtakunnallinen joutsenbongaus 26.–27.10.2013. Omat havainnot voi ilmoittaa www.joutsenbongaus.fi -sivustolle jonka avulla kartoitetaan joutsenten lukumäärää Suomessa. Onko sinun rannallasi tai pellollasi suuria joutsenparvia? Lähtekää kaikki mukaan bongailemaan ja laskemaan näitä upeita puhtaanvalkeita kansallislintujamme! Näiden kuvien myötä toivotan luonnonläheistä viikonloppua kaikille!
Uutisoidaanpa, että Luonnonvarakeskuksen perinnepelargonihankkeen tulokset on nyt julkaistu. Ensimmäinen laatuaan oleva tietopaketti on useamman pelargonien säilymisen eteen työtä tehneen tahon kokoama ja sisältää mm. kuvia, kuvauksia ja tarinoita lukuisista […]
Oletko koskaan nähnyt kiivin kukkivan? Ei sitä helposti huomaakaan, sillä kukat ovat pienet ja piilottelevat lehtien alla. Ovatko ne erityisen kauniit, on mielipidekysymys, mutta mielenkiintoiset ne ainakin ovat. Tämä […]
Olen nähnyt tulppaanipuita kasvitieteellisissä puutarhoissa eri puolilla Eurooppaa, mutten koskaan kukassa. Joten kun nyt äkkäsin vehreän puun ja sen kookkaiden lehtien keskellä kellanvihreät oranssiraitaiset tulppaania tai liljaa muistuttavat kuppimaiset kukat, […]
Mahtavan aurinkoinen pääsiäisviikonloppu on edessä ja ilmoilla on lupaavia kevään merkkejä, lämpötilan kohotessa reippaasti plussalle. Tänään virittäydyin tunnelmaan risutöiden parissa. Luonnonmateriaalit sopivat kevään juhlaan niin kasvihuoneessa kuin kattauksessa. Ra
Poimitaanpa näiltä erikoisen sahaavan keväänsaapumisen aikana tehdyiltä kasvikävelyiltä vielä blogiin eräs mukava maanpeittokasvi, nimittäin seppelvarpu (Stephanandra incisa ’Crispa’/Neillia incisa). Väistyvän talven sulavaiheissakin matalat seppelvarputiheikö