Ohjeita ja vinkkejä hedelmäpuiden ja marjapensaiden istutukseen, hoitoon ja sadonkorjuuseen.
Minun tekisi mieli nimittää tyrniä Pohjolan oliiviksi, vaikkei niillä niin kauheasti yhteistä olekaan. Molemmilla on kuitenkin kauniit, hopeanvihreät kapoiset lehdet ja molemmat tuottavat hyvän sadon syksyllä. Molemmista puristetaan myös öljyä, joskin eri tarkoitukseen, ja molemmat ovat, tekisi mieli sanoa, terveellisen elämän perusta. Jos joskus olen harmitellut ettei oliivi meillä menesty, se on turhaa, sillä onhan
Oletko koskaan jäänyt katselemaan marjapensaiden kukkia? Pieniähän ne ovat, vaatimattomiakin kenties, mutta sellaisenaan varsin viehkeitä. Näiden pikku ihmeiden luo johdatteli tällä kertaa pullea kimalainen, joka imi kukista ahnaasti mettä: yllä karviainen ja alla mustaherukan sekä punaherukan kukat.
Vieläkö on herukoita puskissa? Viimeisiä viedään, mutta ihana on yhä kipaista aamulla pihalle ja kerätä tuoreet marjat suoraan pensaasta aamuviilin tai -jogurtin päälle. Toki niistä on riittänyt muuhunkin, mehuun ja ranskalaistyyliseen siirappiin, pakkaseenkin. Mustaherukoita tulee vähemmän kuin punaisia, joita riittää häkellyttävän paljon muutamastakin pensaasta. Oma suosikkini on kuitenkin valkoherukka, jossa on todella hienostunut maku. Niitä
Luumupuiden kukinta vetää vertoja kirsikkapuiden keväiselle kauneudelle. Varttuneeseen ´Sinikka´ -luumuun puhkeaa muhkea määrä kukkia, mikä enteilee hyvää satoa syksyllä. ´Sinikka´ -lajikkeen siniset hedelmät ovat muita luumuja pienempiä, makoisia suupaloja. Puu pysyy pienehkönä ja on itsepölytteinen, vaikka toisesta luumupuusta lähettyvillä voi olla lisähyötyä sadon määrälle. Tästä luumusta saa pienellekin pihalle samalla kertaa sekä hyöty- että kukkapuun.
Parasta syksyssä eivät ole pimenevät illat, sateen ropina tai kynttilöiden sytyttely, vaan hedelmistä raskaina olevat omenapuut. Näin ainakin keittiössä viihtyvän herkkusuun mielestä. Ensin kypsyvät pehmän makuiset Valkeatkuulaat, sitten iloisen punaiset Bergiukset ja kirpakat Syysviirut ja lopulta on happamien Antonovkien vuoro. Lajikkeita on valtavasti, ja jokaisella on oma käyttötapansa. Yksi maistuu parhaimmalta suoraan puusta poimittuna, toinen
Olen istuttanut karhunvatukan köynnöstelemään pihlajaa pitkin. Vahvoissa kukkaversoissa näkyy parhaillaan vihreitä raakileita, jotka saavat kypsyessään upean mustanpuhuvan värityksen. Marjoissa piisaakin monin tavoin terveyttä edistäviä antioksidantteja. Loch Ness – lajiketta oleva kasvi antaa vuosi vuodelta suuremman sadon. Se pitää vahvahkosta maasta, joka ennen kaikkea pidättää sopivasti kosteutta.
Kevään ihanin hetki on käsillä kun kirsikkapuut ilahduttavat kukillaan. Etelä-Suomessa ne varmasti ovat jo kukkineet, mutta omalla pihallani täällä Pirkanmaan pohjoisimmassa kolkassa ne ovat parhaillaan täydessä loistossaan. Pihallani kasvavat hapankirsikat ’Arttula’ ja ’Pihtipudas’ (eli ’Rauhalan Morelli’) sekä varjomorelli. Haaveuissa olisi myös suklaakirsikka – kunhan keksin ja löydän sille ensin sopivan istutuspaikan. Toisaalla metsänrajassa kasvaa myös
Tuoksuvat tuomen kukat ovat avautuneet. Huomenissa taidan kerätä näitä pihan perällä kasvavasta isosta tuomesta runsaan kimpun maljakkoon. Pihan ikivanha luumupuu on täydessä kukassa, viime päivien kova tuuli on riepotellut kukkia ja osa on jo varistanut terälehtensä. Kukkia tuntuu olevan kaikissa kasveissa ihan millitön määrä tänä keväänä, eri asia on pölyttyvätkö ne. Kolea sää ei ainakaan
Rivitalomme pihalla on sekä luumu- että kirsikkapuu. Seurasin eilen sinitiaisen akrobaattitemppuja sen roikkuessa luumupuun oksista kiinni pitäen. Luulin ensin, että se yrittää syödä raakoja luumuja. Ottamistani kuvista huomasin kuitenkin linnun napsivan luumupuun lehdiltä kirvoja ja muita ötököitä. Toinen sinitintti oli kirsikkapuussa, ja sehän kyllä herkutteli kirsikanmarjoilla. Vaikka osa kirsikoista on jo kauniin punaisia, eivät ne
