Tasankojen, soiden ja vaarojen vyöhyke, Oulusta Kolille
Vuodet vaihtelevat, säät yllättävät, onneksi on aina jokin kasvi, jolle olosuhteet ovat juuri sopivat. Kenties jo viime kasvukausi, syksy ja kulunut talvi olivat varjoliljoille otolliset, sillä nyt kukkavarsia tuntuu nousevan runsaasti. Marhanlilja (Lilium Martagon-Ryhmä) on varjoliljan sukulainen risteymien kautta. Hankin ’Claude Shride’ -liljan sipulin muutama vuosi sitten Viherpeukaloilta ja se taisi kukkia ihan hyvin jo
Auringontähden (Telekia) säteilevät kukat tarjoavat oivan laskeutumispaikan kimalaisille sekä muille medellä ja siitepölyllä ruokaileville hyönteisille. Auringontähti on kestävä maatiaisperenna, joka kasvaa muhevassa maassa tömäkäksi pensaaksi. Tämä muutaman vuoden paikallaan kasvanut kasvi tekee runsaasti kukkavarsia, joista jokaisessa avautuu monia iloisenvärisiä mykerökukkia. Tunnen puutarhurin kiitollisuutta, kun näen näitä pieniä mutta tärkeitä pölyttäjävierailijoita istuttamillani kukilla. Kimalaisten pulleantouhukasta surinaa
Poimulehtien (Alchemilla) yleisilme on pehmeän aaltoileva. Limenkeltaiset kukinnot piristävät kasvia kesäaikaan. Hieman sahalaitaisilla, pehmeäkarvaisilla lehdillä on monia terveysvaikutuksia ja niitä voi poimia esimerkiksi teeaineksiksi tai salaattiin. Poimulehdessä on runsaasti mineraaleja ja antioksidantteja, se tukee hyvin ruoansulatusta ja edistää kaikenikäisten naisten terveyttä. Poimulehtikasvusto näyttää jatkuvasti aamukasteisen kostealta, sillä kasvi erittää nestepisaroita lehtiensä yläpinnalle. Yksi kasvin englanninkielisistä
Upean punaiset villiviininversot laskeutuvat keveästi päiväkävelyllä nähdyltä kivimuurilta. Tutummatkin puutarhakasvit ovat taas näihin aikoihin räiskähtäneet täyteen syysväritykseensä. Villiviiniverhon lämmintä värivaikutelmaa elävöittävät lehdistön lomasta pilkistävät oranssin ja vihreän sävyt. Villiviinistä saa myös oivan maanpeittokasvin, kun sen antaa kiemurrella vapaasti maata pitkin. Se pärjää varjoisallakin pihalla, mutta toisaalta loisteliain syysväritys syntyy aurinkoisella paikalla. Kesällä maanpeittovilliviini tuo puutarhaan tuuheaa ja
Kanerva on luonnossa niin yleinen ja arkinen kasvi, että sen kauneutta tulee harvoin ihailleeksi. Tosin Eino Leino kyllä ymmärsi jo aikoinaan kanervan kauneuden, kun hän runossaan ”Hyljätyn valitus” muisteli nuoruutensa impeä kanervakimppu kädessään. Yleensähän kanervaiset kankahat loistavat punavioletteina, mutta toisinaan saattaa löytää pienen laikun kanervia, joilta puuttuu kyky muodostaa sinipunaista antosyaniiniväriainetta ja tämän seurauksena kukat
Kukkiva päivänliljameri on vaikuttava värinäky. Nämä keltaiset päivänliljat ovat tutuimpia, mutta lajikevalikoimaan kuuluu nykyisin monia muitakin viehättäviä sävyjä, ruosteenoranssista burgundinpunaiseen. Suuressa päivänliljameressä riittää aina nuppujen, avautuvien ja täydesti kukkivien kukkien vaihtelevuutta. Kiinnitin tänä kesänä huomiota myös hienoon muotovaikutelmaan, jonka lukuisat pystysuorat liljanvarret synnyttävät. Kuvan liljojen taustalla kasvaa matalahko kuusiaita, jollaiset ovat nykyisin melko harvinaisia kaupunkiympäristössä.
Suomi Finland 100 -juhlavuoden tiimoilta käynnissä on ollut toukokuusta lähtien kampanja jossa haastetaan kansalaiset istuttamaan puita satavuotiaan Suomen kunniaksi. Istutusaikaa on toukokuulta syyskuulle, joten vielä ehtii mukaan! Lisätietoja kampanjasta voit lukea Suomi 100-nettisivuilta tästä linkistä. Oman juhlapuunsa voit rekisteröidä Puutarhaliiton nettisivujen kautta tästä linkistä. Oman juhlapuuni istutin tänään pihalleni 6.7.2017. Kyseessä on paratiisiomenapuu Malus ’Dolgo’,
Särkynytsydän (Dicentra spectabilis) vie ajatukset englantilaisiin cottage garden-puutarhoihin, mutta näyttää tässä sopivansa hyvin myös kotimaisiin metsäpuutarhoihin. Perhosmaisen keveät kukat ja tuuhea lehdistö rehevöittävät varjoisaa penkkiä ja kasvavat mainiosti esimerkiksi kuunliljojen ja saniaisten kanssa. Taustan tummempi kuusikko herättää vaaleat kukat loistamaan. Valkokukkainen särkynytsydän on jännittävän näköinen kasvi, vähän aavemainenkin. Valkoisina sen kukkien kaunis ja sydämellinen muoto
Luontoportin mukaan ”Jalokiurunkannus (Corydalis nobilis) on kotiutunut niin hyvin Lounais-Suomen lehtoihin ja vanhan asutuksen tuntumaan, ettei sen äkkiseltään arvaisi olevan vanha herraskartanoiden koristekasvi. Lajin alkuperäiset kasvupaikat löytyvät kuitenkin kaukaa Keski-Aasiasta, Altai-vuoriston rinnemetsistä. Itse Carl von Linné kylvi 1700-luvulla lajin siemeniä Hammarbyn kotikartanonsa puutarhaan, ja näistä kantavanhemmista väitetään kaikkien Suomen ja Ruotsin nykyisten jalokiurunkannusten polveutuvan”. Unikkokasvien
Tämä atsalea – tiarella yhdistelmä tuli vastaan alkukesäisellä kävelyllä. Tiarellan rehevä lehdistö antaa hyvän taustan sekä sen omille valkeille että atsalean pinkeille kukille. Raikas väriyhdistelmä kuvaa minusta hyvin juuri tätä vuodenaikaa. Kumpikin kasvi viihtyy varjonpuoleisessa penkissä, jossa metsäpuutarhafiilis on tervetullutta. Syksyllä atsalean ruskalehdet värittävät puutarhaa usein punaisen sävyillä. Tiarellankin lehdistö punertuu hieman kohti talvea, vaikka
Koristeomenapuut jatkavat parhaillaan kevään ja alkukesän kukkapuukavalkadia. Etenkin nämä pinkkikukkaiset lajikkeet ovat hätkähdyttävän hurmaavia näkyjä. Kukkien määrä vähän vaihtelee vuodesta toiseen, mutta tämä kevät näyttää taas otolliselta kukinnalle. Puiden matala ja leveä muoto korostaa vaikutelmaa vahvansävyisistä kukkapilvistä. Syksyllä on sitten odotettavissa toinen koristekausi, kun pikkuiset ja kirpsakat omenat värittävät puita. Ne ovat tärkeää syksyn ja
Sammalia ajatellaan harvoin tähän aikaan vuodesta, enemmän ne ovat mielessä talvella, kun luonnon väriskaala kutistuu. Kevään ja alkukesän kosteus herättää kuitenkin monet sammallajit rehevään kasvuun ja kirkkaisiin väreihin. Ilahduttavaa vihreää löytyy monissa sävyissä ja muodoissa, riippuen kasvupaikasta. Kuvan sammalet kukoistavat kalliolla, jota pitkin tihkuu hyvä määrä vettä nyt kun kesän helteet eivät vielä paahda. Sammaleita
Suomi jaetaan kahdeksaan kasvuvyöhykkeeseen, joiden pohjana ovat puuvartisten kasvien menestymisvyöhykkeet. Vyöhykejako perustuu kasvukauden pituuteen, tehoisan lämpötilan summaan sekä talven pituuteen ja kylmyyteen.
Kasvuvyöhyke kertoo, millaiset ovat kasvuolot keskimäärin ja mitä vyöhykkeellä voi viljellä.
