Siirry sisältöön

Kaikki jutut

  • Puu kuin kirahvi

    Kasvin kukinta vie yleensä kaiken huomion, siinäkin tapauksessa, että kukinta olisi lyhyt. Mutta joskus käykin toisinpäin. Tämä Australiasta kotoisin oleva pensas, Phebalium whitei, kukkii kyllä viehättävän keltaisin kukin talvisaikaan ja varhain keväällä, mutta erityisen siitä tekee sen varsien ja lehtien alapinnan täplitys. Kun kasvi vielä on tuollainen hontelo rakenteeltaan, ovat japanilaiset nimenneet sen kirahvipuuksi, kirin-no-ki.

  • Saku Sammakon pikkuserkut

    Yllä olevassa kuvassa on japanilainen talvikamelia kukkanuppuja täynnä – ja lehdillään kolme sammakkoa. Löydätkö? Annan vinkin: kaksi sammakoista on vasemmassa laidassa ja yksi oikeassa. Löytämistä hankaloittaa se, että nämä veijarit osaavat maastoutumisen taidon, mitä pitempään ne paikoillaan pysyvät, sitä enemmän ne alkavat muistuttaa ympäristönsä värimaailmaa. Vihreämmällä lehdellä ne ovat vihreämpiä, ruskealla oksalla rusehtavia. Helpotan tehtävää:

  • Mikä siinä on – aina kukassa kun on sisään siirron aika

    Verenpisarat ovat valloittavia – etenkin sen jälkeen, kun olen saanut ne talvehtimaan menestyksekkäästi. Loppukeväällä vien kasvit sisätiloista ulos ja sitten saakin odotella niiden kukkia oikeastaan koko kesän. Kesällä on niin paljon muuta tekemistä ja kukkaa, joka vie huomion, ettei verenpisaroita tule ajatelleeksi. Mutta kun elokuu alkaa kääntyä syyskuun puolelle, alkaa verenpisaraosastolla tapahtua. Nuppuja kehittyy siitä

  • Surinaa piiskuissa

    Olen viime päivinä ihastellut ikkunani edessä avautuvaa kullankeltaista näkymää, kun kultapiiskut ovat rävähtäneet täyteen kukkaan. Ja mikä surina ja pörinä niissä käykään! Pienet kimalaiset, mehiläiset, ampiaiset ja muut mettä etsivät eivät meinaa saada näistä kylläkseen. Perhosia on sen sijaan näkynyt hyvin vähän.

  • Herkullinen herukka-aika

    Vieläkö on herukoita puskissa? Viimeisiä viedään, mutta ihana on yhä kipaista aamulla pihalle ja kerätä tuoreet marjat suoraan pensaasta aamuviilin tai -jogurtin päälle. Toki niistä on riittänyt muuhunkin, mehuun ja ranskalaistyyliseen siirappiin, pakkaseenkin. Mustaherukoita tulee vähemmän kuin punaisia, joita riittää häkellyttävän paljon muutamastakin pensaasta. Oma suosikkini on kuitenkin valkoherukka, jossa on todella hienostunut maku. Niitä

  • Mainio maatiaisperenna

    Ihan justiin pitäisi tilaajien postilaatikoihin ja -luukkuihin sekä lehtipisteisiin kolahtaa Oma PIHA -lehden numero 5/2019. Siinä on mm. Pirkko Kahilan kiva artikkeli kymmenestä mainiosta maatiaisperennasta, vähän vähemmän tunnettuja lajeja. Maatiaisperennoissa parasta on luotettavuus ja hyvä kukinta niin sateisina kuin paahteisinakin kesinä. Niillä ei ole taipumusta tehdä katoamistemppua mahdottomanakaan talvena. Omalla pihallani on yksi esimerkki, joka

  • Syysleimujen väriloistoa

    Vanhojen pihapiirien yksi ikisuosikeista on syysleimu, joka aloittelee kukintaansa näin heinä-elokuun vaihteessa. Aniliininpunaiset, violetit, valkoiset ja kaksiväriset kukinnot ovat näyttäviä tiiviiksi ryhmiksi istutettuina, mutta yhtä hyvin niitä voisi sijoitella sinne tänne muiden kukkien joukkoon. Syysleimun kukissa on voimakas tuoksu, joka houkuttelee luokseen myös erilaisia pörriäisiä ja pölyttäjiä. Jotakin aika hurmaavaa näissä mummolan pihalta tutuissa kukissa

  • Katso kauas – ja lähelle

    Pihalla puuhastellessa tulee huomaamattakin harrastettua hyötyliikuntaa, mutta yhtälailla voi tehdä hiukan silmäjumppaa: katsotaan kauas ja sitten lähelle, taas kauas ja lähelle. Varsinkin toimisto- tai näyttöpäätetyötä tekevälle sekä älypuhelimeen kiintyneelle tällainen silmien verryttely tekee uskomattoman hyvää!

  • Löysin ruusuisen kylän

      Tulin juuri kotiin pieneltä puutarhakierrokselta, kävin tutustumassa muutamiin Suomen Paras Piha -kilpailuun osallistuneisiin pihoihin. Matka vei Uudestakaupungista Poriin, ja koska siinä oli hieman luppoaikaa, kävin tutustumassa Pyhärantaan ja jatkoin rantatietä siitä pohjoiseen. Tien varrella oli kyltti ”Santtion kylätie” ja se osoitti vasemmalle, meren puolelle. Välitön pysähdys seuraavalle bussipysäkille, auto ympäri ja käännös kylätielle. Nimi

  • Luonto ja puutarha yhdessä

    Koska juhannusruusu ehti täällä lounaissaaristossa, kuten kai koko eteläisessä Suomessa, kukkia ennen juhannusta, otetaan tästä sille korvaaja: orjanruusu (Rosa dumalis). Komea kaartuvaoksainen ruusu kasvaa villinä kotisaarellani lounaissaaristossa ja missä vain pihalla tilaa on, annan sen kasvaa. Kuvan yksilö on pihani komein. Monimetriset versot kohoavat ensin ylös, sitten alkavat kaartua alas niin, että puska vie tilaa

  • Kellonkaltainen kärsimyskukka

    Muutama viikko sitten Oma Pihan Facebook-sivuilla kerrottiin kärsimyspassion puhjenneen kukkaan ja mainittiin, että nuppuja tuskin huomaa ja sitten kukka onkin jo auki. Nämä sanat luettuani innostus hiipi mieleeni: josko ehtisin sittenkin nähdä kärsimyshedelmän kukassa? Nuppuja siinä jo näkyi… Ja siinä kävi juuri niin! Yhtäkkiä nupuista oli avautunut täyteen kukkaan. Ehdin onneksi ottaa pikkukameralla illalla kuvan,

  • Japanilaisia kämmeköitä

    Tässä vielä toinen maistiainen tulevasta: Kävin keväällä ihastelemassa japanilaisia ebineran-orkideoja kukkanäyttelyssä ja kasvattajan tykönä. Toinen toistaan kiehtovampia väriyhdistelmiä hempeän vaaleista vahvojen värien tykitykseen. Kukkien yksityiskohtia tutkaillessa ymmärsi hyvin, että näihin voi hurahtaa täysillä – mutta mielenkiintoista oli myös huomata, että suurin osa harrastajista oli iäkkäitä miehiä! Jokin näissä koukuttaa… Visiitistä lisää myöhemmin, tässä muutama herkkupala