Olemme kasvattaneet ja selvitelleet pioneita pian 20 vuotta, ja nyt viimein tuli tilaisuus koota aiheesta kirja. Aloitimme ostamalla pioneita melkein aina, kun niitä vastaan tuli. Pian huomasimme, että ei siitä tule mitään. Melkein kaikki kotimaassa myydyt pionit olivat iloisesti sekaisin.
Että saisimme selville edes joitain pionilajikkeita niiden oikeilla nimillä, aloimme tilata pioneita Saksasta. No, osoittautui, että niistäkin oli ainakin kolmasosa ihan mitä sattuu. Vuosien varrella olemme hankkineet pioneita myös Itävallasta, Ranskasta, Englannista, USA:sta, Kanadasta ja mistä vielä. Nämä ovat siis pionin juurakoita, jotka on pitänyt johdattaa kaksien terveystarkastusten ja tullin hyllyjen kautta oman puutarhan multiin – joskus 20 asteen talvipakkasissakin.
Pionin siemeniä on kertynyt niin monista lähteistä, että en jaksa edes muistaa. Vuosien mittaan on sitten kertynyt onnistumisia ja epäonnistumisia ja paljon kasvatuskokemusta, ja salapoliisitaitoja, kun on yritetty löytää nimet kauniille kasveille.
Puutarhaystävillä siellä täällä olimme nähneet matalaa, kerrottukukkaista pionia, joka kukki tarhapionien aikaan, mutta ei ollut tarhapioni. Nettikeskusteluissa samasta pionista käytettiin monia nimiä, joista ¤Juhannuspioni¤ oli suosituin. Kun sitten olimme tutkimassa Helsingin yliopiston Kasvimuseon pionin luonnonlajien näytteitä, katseemme osui kerrottukukkaiseen näytteeseen: se oli ilmiselvä ¤Juhannuspioni¤ ja kerätty Alajärven pappilan puutarhasta vuonna 1917.Amanuenssi Arto Kurtto oli huvittunut, ja sanoi, että olipa hyvä, että sillekin näytteelle löytyi jotain käyttöä, yliopiston kokoelmissa kun ei yleensä säilytetty tällaisia koululaisten kasvioista saatuja näytteitä. Iloisia olimme mekin, sillä nyt tiesimme, että ¤Juhannuspioni¤ oli kuulunut suomalaisiin puutarhoihin viimeistään jo 1910-luvulla. Siitä pääsimme veilä paljon vanhempiin aikoihin.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Viherympäristö-puutarhanäyttely tuo taas koko piha- ja puutarhatuotteiden kirjon ihailtavaksemme Espoon Marketanpuistoon 16.-18.5. Ideoita ja uutuuksia pihanomistajille ja puutarhaihmisille tarjoilee 150 näytteilleasettajaa. Marketanpuiston vehreisiin maisemiin nousee jokaisen viherpeukalon pieni paratiisi puutarhakoneineen ja -laitteineen, työkaluineen, kalusteineen ja loistavina hehkuvine kasveineen. Tänä vuonna keskitytään erityisesti koneisiin, joilla haetaan helpotusta pihan hoitotöihin, kerrotaan hyötypuutarhan uusista mahdollisuuksista ja esitellään perennoja,
Agrimarket-ketjun kasvinsuojeluneuvonnan puhelinpalvelu aloittaatoimintansa jälleen ensi maanantaina. Puhelimessa kasvinsuojelunammattilaiset vastaavat kasvinsuojeluun liittyviin kysymyksiin sesonginajan päivittäin kello 8.00 – 19.00. Puhelinnumero on kaikkialta Suomestasoitettaessa sama: 0203 12213. Asiakkaalle puhelu maksaa lähipuhelunverran. Agrimarket-ketju avaa 19.5. kasvinsuojeluneuvonnan puhelinpalvelun. Puhelimessa kasvinsuojelun ammattilaiset vastaavat kasvinsuojeluun liittyviin kysymyksiin kasvinsuojelusesongin ajan päivittäin klo 8.00 – 19.00. Puhelinnumero on kaikkialta Suomesta soitettaessa sama:
Elokuun 1.-4. päivinä Hämeenlinnassa järjestettävä Farmari-näyttely kerää 100.000 kävijää. Puutarhaosastolla on teemana maatilan luonnon hoito. Kuluvavuosi on ruusun vuosi. Ruususeura esittelee perinteisiä ruusulajejamme jaasiantuntijat vastaavat kysymyksiin ruusuista ja ruusujen kasvatuksesta.Puutarhaosastolta voi ostaa perinneperennojen taimia. Farmari Suomen Maatalousnäyttely on maatalouden ja maaseudunammattilaisten näyttely. -Ammattitapahtuma kiinnostaa myös kuluttajia,joita maatalousnäyttelyn kävijöistä on noin puolet, sanoo näyttelynjohtaja JAAKKO KIVINEN.
Parikkalan Patsaspuisto lukeutuu Suomen suosituimpiin nähtävyyksiin. Kävijöitä on vuosittain kymmeniä tuhansia. Viidensadan betonipatsaan ja satojen kasvilajien puisto muodostui 50 vuoden aikana Veijo Rönkkösen (1944–2010) elämäntyönä. Suomalaisen nykykansantaiteen eli ITE-taiteen mittavin ja vaikuttavin teoskokonaisuus on myös kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu. Rönkkösen ensimmäiset patsaat ovat 1960-luvulta ja viimeisimmät 2010-luvulta. Tänäkin kesänä Patsaspuistossa kävi entiseen malliin kymmeniä tuhansia
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.