Kerman kanavalla varaudutaan luonnon voimiin.Ensin maa on routainen ja aamulla kun emäntä herää, klapien varaston edessä on metri lunta. Ei se haitaksi ole, kyllä sinne sisään pääsee usean tunnin lapioimisella.
Miten äkkiä kaikki tapahtuikaan. Peltikaton painolasti tuli alas parissa tunnissa. Mutta eipä sorru navettakaan, joka oli aikamoisen paineen alla.Klapit ovat hyvässä tallessa, eivätkä sudet ulvo.
Aamun ensimmäinen tehtävä on oman aamiaisen laitto, mutta ennen sitä on itse rakentamani linturuokintapöntön täyttäminen.Olen suunnitellut ja rakentanut sen siksi, etteivät niin kauniit linnut, närhet, pääse heti napsimaan kaikkea. Ja homma toimii.
Närhistä on tullut ystäviä. Kaikkein rakkain lintu on pieni hömötiainen, joka on ottanut paikkansa lumipallopensaassa. Se tulee minua kaikkein eniten liki. Kiittää: tsip, tsip ja tulee melkein pussaamaan.En tosin tiedä, miten linnut pussaavat, mutta suvunjatkotoimista olen kyllä ottanut selvää.Parhaimmillaan pensaassa heittävät volttia kaksitoista talitiaista, hömis ja keltasirkku, joka on harvinaisempi vieras.
Katajani seisoo pitkänä pylväänä Terijoen salavien edessä. Nokisutari kertoi, ettei hän näillä main ole nähnyt ikinä niin korkeita ja komeita salavia.
Toissa kesänä katajasta oksittiin kuivimmat oksat, koska minulla oli tunne, että sitä ei kerta kaikkiaan voi kaataa. Tänä kesänä lähes männyn mittainen kataja rehevöityi ikään kuin kiittäen metsätohtorin toimista.Pohjoinen katsottiin kompassin avulla. Osa tuulesta tulee suoraan pohjoisesta, mutta ristiriitaista on, miksi lumi paakkuuntuu länsipuolelle. No, ei se mystiikkaa ole, sillä on hyvä paakkuuntua ja tehdä tykkyreservi, koska lunta tulee, mutta tuulee pohjoisesta – päinvastaisesta suunnasta. Tuuli pohjoisesta tykkylumi etelän puolella.
Kaunis uusi oksa katkesi lumen ja tuulen vuoksi pari päivää sitten. Kunnioitan katajaa.Tunsin itseni pelastusnaiseksi. Sahasin oksan poikki, annoin sen olla hangessa ja sitten sahalla katkennut oksa maljakkoon kaunistuttamaan huushollia. Varmaankin vuoden kulttuuriteko.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Luonnonvaraisen mustikan tulevaisuus on säiden armoilla. Ilmaston lämpenemisen vuoksi mustikan kukinta alkaa entistä aikaisemmin, mikä altistaa kukinnot hallalle. Tänä vuonna mustikkaa riittääkin poimittavaksi vain halloilta säästyneissä metsissä. Pelloilla viljeltevä pensasmustikka on nopeasti yleistynyt. Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) keräämien tietojen perusteella on havaittu, että mustikka on kukkinut kolmena vuonna (2000-2002) ja tänä vuonna aikaisemmin kuin 1990-luvun loppuvuosina.Varhainen kukinta
Rintamamiestalo puutarhoineen sai uuden elämän, kun porvoolaiset Beatrice Klaucke-Virtala ja Joni Virtala päättivät toteuttaa unelmansa kodista maaseudun rauhassa. Pitkään vailla vakituista asujaa ollut talo vajaan neljäntuhannen neliön kokoisella tontilla löytyi Loviisan Koskenkylästä.
Viiden yleisömessun kokonaisuus – Kevätpuutarha, OmaMökki, Oma Koti, Asuntomarkkinat ja Sisusta! – keräsi Helsingin Messukeskukseen neljän päivän aikana 62 636 puutarhanhoidosta, rakentamisesta, remontoimisesta, sisustamisesta ja mökkeilystä innostunutta kävijää. Tuotteita ja palveluja heille esitteli ennätykselliset 656 näytteilleasettajaa. Oma Pihan -lehden osastolla järjestetyissä arvonnassa onni suosi Melina Heikkilää Toijalasta. Päivittäiset kävijämäärät olivat: torstaina 11.374, perjantaina 10.469, lauantaina
Nyt puutarhasesonkiin virittäytyminen on kuumimmillaan, ja perjantaina 19.4. avataan samanaikaisesti kaksi puutarhanäyttelyä: toinen Lahdessa ja toinen Tampereella. Kävijöitä riittää molempiin, mutta näytteilleasettaja joutuu tekemään valinnan kumpaan lähtee. Valtakunnallinen Pihapiiri 2002 -puutarhanäyttely ja samaan aikaan Lahden Messukeskuksessa järjestettävä Omat rahat ja omaisuus -koko kansan sijoitusmessut käynnistyvät huomenna perjantaina 19.4. klo 10. Havukasveja, puun taimia, kukkivia ruukkukasveja,
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.