Yara Suomi Oy ja Berner Osakeyhtiö ovat 27.1.2009 allekirjoittaneetsopimuksen Yaran kuluttajatuoteliiketoiminnan siirtymisestäBernerille. Sopimus astuu voimaan heti ja tarkoittaa, että Bernerryhtyy myymään ja markkinoimaan GrowHow kuluttaja- sekä golf- javiheraluetuotteita Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa.
Yara Suomi Oy:n kuluttaja-, golf- ja viheraluetuotteiden myynnissä jamarkkinoinnissa oleva henkilökunta siirtyy Berner Osakeyhtiönpalvelukseen vanhoina työntekijöinä.
Yara Suomi Oy jatkaa kuluttajatuotteiden valmistajana ja toimittajanaBernerille, joten järjestelyllä ei ole vaikutusta Yaran Harjavallantehtaan toimintaan.
Kauppahintaa ei julkisteta. Siirtynyt liikevaihto on n. 13 milj. €.
Berner vahvistaa kaupalla kotipuutarha-, viheralue-, ja golf-sektoriaan, joissa se on tähän asti ollut johtavakasvinsuojeluaineiden edustaja. Lannoitteiden myötä yhtiö voi nyttarjota myös laajan kasviravinteiden tuotevalikoiman ja osaamisensaman katon alta. Tavoitteena on parantaa palvelua vähittäiskaupalle,kuluttajille ja viheralueiden ammattilaisille. Internet -osoite www.kotipuutarhuri.com siirtyy kaupan yhteydessä Bernerille.
Berner on myynnin ja markkinoinnin erikoisosaaja. Yhtiö onomistukseltaan suomalainen perheyhtiö, joka toimii usealla eri alallaja jonka toiminta on kansainvälistä. Konsernin liikevaihto vuonna2008 oli n. 300 MEUR ja henkilöstön määrä oli 570. Berner täyttiviime vuonna 125 vuotta.
Yara Suomi Oy on Yara International ASAn tytäryhtiö, joka valmistaa ja myy kivennäislannoitteita maataloudelle ja metsänhoitoon. Tuotevalikoima sisältää lisäksi ympäristönsuojeluun käytettäviä tuotteita sekä kaasuja ja typpipohjaisia kemikaaleja teollisuuskäyttöön. Yaran osuus maailmanlaajuisista kivennäislannoitemarkkinoista on seitsemän prosenttia. Työntekijöitä on noin 8 200. Liikevaihto vuonna 2007 oli yli 7 miljardia euroa.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Turun Messukeskuksessa nähdään keväinen puutarha-alan huipennus, kun alan alueellisten järjestöjen kanssa yhteistyössä järjestetty Piha & Puutarha -messut avautuu 31.3.-2.4. Piha & Puutarha -messut toteutetaan yhteistyössä Lounais-Suomen Puutarhayhdistyksen, Ammattiopisto Livian, Kauppapuutarhaliitto Varsinais-Suomen piirin ja Suomen Kukkakauppiasliitto Varsinais-Suomen piirin kanssa. −Näyttelyämme kehutaan usein Suomen kauneimmaksi. Korostaisin myös hyötynäkökulmaa, eli näiden messujen noin 80 luennosta ja puheenvuorosta saa
Turussa oleva Kauppilan piha- ja puutarhakeskus tunnetaan jatkossa nimellä Flör. Samalla yritys ottaa merkittävän askeleen trendikkäämmäksi ja entistä laajempaa kohderyhmää palvelevaksi. – Flör-brändi yhdistää Kauppilan 70 vuoden perinteet ja ammattitaidon tämän päivän trendeihin. Uusi brändi viestii raikkaudesta ja entistä visuaalisemmasta yrityksestä, mutta ei poista tärkeintä eli ammattitaitoamme, sanoo toimitusjohtaja Karri Knaapinen. Kukat ja kasvit ovat
Vaikka lokakuinen puutarha näyttääkin pääasiassa tältä… …voi tarkkasilmäinen puutarhuri vielä löytää pihamaalta kaikenlaista sykähdyttävää. Kuukausimansikka (Fragaria vesca ’Rügen’) kukkii vielä ja kasvustoa pöyhimällä löytyy muutama makea suupalakin. Mirrinminttu (Nepeta x faassenii) on aloittanut uusintakierroksen huvimajan eteläseinustalla. Rosariossa on useampikin väripilkku. Nämä eivät ymmärrä lopettaa ennen kuin talvi tulee. Rosariossa kasvaa ruusujen seurana myös muutamia perennoja.
Vuonna 2012 kerättiin ennätysmäärä mustikkaa ja puolukkaa. Poimintatulojakin kertyi huipputulos. Yli puolet myyntiin tulleesta marjasadosta kerättiin Itä-Suomen alueelta. Sienisato sen sijaan jäi viileiden säiden ja sateisuuden vuoksi heikoksi. Tiedot selviävät Maaseutuviraston teettämästä MARSI-tutkimuksesta. Tutkimuksen toteutti Suomen Gallup Elintarviketieto Oy, joka keräsi tiedot marja- ja sienialan yrityksiltä. Luonnonmarjoista kertyi poimintatuloa ennätykselliset 25,3 miljoonaa euroa. Vastaava luku
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.