Vuoden Tilaviinin 2009 tittelin on saanut Mustilan Viini Oy:n valmistama Mustan Everstin Kosto. Viini on makea mustaherukoista ja mustikoista valmistettu marjaviini. Tuomariston mielestä kilpailu oli hyvin tasainen.
Kuusihenkinen tuomaristo kuvaili voittajaa miellyttävän tasapainoiseksi tuotteeksi, jossa marjat tulevat mukavalla tavalla esille. Väriltään viini on syvän rubiininpunainen, kypsä, tuoksultaan täyteläisen pehmeä, mustikkainen ja flavoriltaan pehmeä, kypsynyt viini.
Vuoden Tilaviini -kilpailu järjestettiin Hämeen ammatti-instituutissa Lepaalla jo neljännentoista kerran. Kilpailuun osallistui 11 tilaviiniyrittäjää yhteensä 46 eri tuotteella. Kilpailu järjestettiin yhteistyössä Suomen viiniyrittäjät ry:n kanssa.
Kilpailu oli samalla tilaviinituotteiden laatuluokitustilaisuus. Arvioinnin läpäisseet tuotteet saivat halutessaan laatusinetin arvioidulle pullotuserälle. Kilpailussa 7 tuotetta saavutti hopeamitalipisteet ja 26 tuotetta pronssimitalipisteet.
Kilpailussa oli kuusi sarjaa, joista korkeimmat pisteet saivat seuraavat viinitilojen tuotteet:
1. kuivat/puolikuivat valkoiset marja- ja hedelmäviinit: Hermannin viinitilan puolikuiva valkoherukka-viherherukkaviini Simana
2. puolimakeat/makeat valkoiset marja- ja hedelmäviinit: Punaisen Tuvan Viinitilan puolimakea Valkkari Punaisen Tuvan Marjaviini valkoherukasta
3. kuivat/puolikuivat punaiset marja- ja hedelmäviinit: Valamon Viinihermannin puolikuiva mustaherukkaviini Valamon Punainen
4. puolimakeat/makeat punaiset marja- ja hedelmäviinit: jaettu ykköstila tuotteille Mustilan Viinin Mustan Everstin Kosto sekä Temolan Viinitilan Niiniviini, molemmat makeita mustaherukkaviinejä
Vuoden tilaviiniksi on valittu Rönnvikin viinitilan Kostian Kutsumustaherukkaviini. Tuomaristo kuvaili voittoisaa tilaviiniä täyteläiseksija tasapainoiseksi tuotteeksi, jonka maku on pyöreä, tasapainoinen jarunsaan hedelmäinen. Arvosteluraadin puheenjohtajana toiminutkellarimestari ISTVÁN ZSEMBERY arvioi kilpailuviinien tason melko hyväksi,vaikka huiput edelleen puuttuivat. Samaa mieltä oli raadin sihteerinä toiminut Lepaan Viinitilantuotantovastaava MIKKO HASU. -Tuntuu, että viinitilanne on tasoittunut.Viinitilojen joukosta ei nouse esiin selkeitä
Suomesta on tullut mustaherukan tutkimuksen ja teknologian edelläkävijämaa. Uudet tutkimustulokset osoittavat, että mustaherukassa on muun muassa arvokasta stearidonihappoa, jota ei esiinny lainkaan muissa elintarvikkeissa. Suomi on myös edelläkävijä hiilidioksidiuuttomenetelmässä, jolla herukan siementen arvokkaat ainesosat saadaan talteen luonnollisina. Mustaherukan terveysvaikutuksia käsiteltiin tiistaina Helsingissä, missä Turun yliopiston biokemian ja elintarvikekemian laitos järjesti aiheesta seminaarin. Turun yliopiston professorin
Herukan satokausi on pääsemässä vauhtiin. Pieniä määriä puna- ja mustaherukkaa on jo ollut myynnissä kauppatoreilla maan eteläosissa heinäkuun loppupuolella. Herukan pääsatokausi alkaa heinä-elokuun vaihteessa ja satoa korjataan aina syyskuun alkuun asti. Herukkasadosta odotetaan tänä vuonna keskinkertaista. Oikukkaan talven säät sekä kevään kylmät jaksot ovat verottaneet satomäärää. Talven jäljiltä pensaissa on ollut paljon kuivuneita versoja. Vaurioita
Suomen vuoden 2011 tilaviiniksi valittiin viime viikolla heinolalaisen Viini-Heila Oy:n valmistama Pihamaan Viherkuohu. Ammattilaisraati piti kuivahkoa, hiilihapotettua viherherukkaviiniä edustavana, täyteläisenä ja helmeileväksi tuotteeksi hyvin sopivana juomana. Kuudenteentoista Suomen Tilaviini -kilpailuun osallistui 6 tilaviiniyrittäjää yhteensä 28 eri tuotteella. Tämän vuoden kilpailu oli kahden marjaviininvalmistajan juhlaa, sillä kaikki ykkössijat menivät joko Viini-Heilan tai elimäkeläisen Mustila Viini Oy:n
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.