Suomen vuoden 2011 tilaviiniksi valittiin viime viikolla heinolalaisen Viini-Heila Oy:n valmistama Pihamaan Viherkuohu. Ammattilaisraati piti kuivahkoa, hiilihapotettua viherherukkaviiniä edustavana, täyteläisenä ja helmeileväksi tuotteeksi hyvin sopivana juomana. Kuudenteentoista Suomen Tilaviini -kilpailuun osallistui 6 tilaviiniyrittäjää yhteensä 28 eri tuotteella.
Tämän vuoden kilpailu oli kahden marjaviininvalmistajan juhlaa, sillä kaikki ykkössijat menivät joko Viini-Heilan tai elimäkeläisen Mustila Viini Oy:n tilille. Molemmat viinitilat ovat pärjänneet kisassa myös aiempina vuosina. Viime vuonna vuoden tilaviiniksi nimettiin Viini-Heilan emoyrityksen, Päijät-Hämeen Kalkkisissa sijaitsevan Viini-Pihamaan valmistama valkoherukkainen Pihamaan Valkoinen.
Viini- ja Puutarhatila Pihamaan isäntä Janne Pihamaa kertoo, että voitto tuntuu lämpimältä ja sillä on aiempina vuosina ollut selvää taloudellista merkitystä tilan viinien myynnille.
Laatuluokitusta kuudessa sarjassa
Suomen viiniyrittäjät ry:n ja Hämeen ammatti-instituutin Lepaalla järjestämä kilpailu koostui kuudesta sarjasta. Vuoden tilaviini Viherkuohu voitti ensin oman helmeilevien juomien sarjansa. Tällä kertaa klassisella kuohuviinimenetelmällä valmistettujen juomien sarjaan ei tullut osanottajia.
Korkeimmat pisteet ruokaviinien sarjassa sai Viini-Heilan mustaherukkainen Pihamaan punainen. Seurusteluviinit voitti Mustila Viinin makea Syysunelma, joka on valmistettu omenasta ja viherherukoista. Jälkiruokaviinien sarjan voitti Viini-Heilan valmistama Pihamaan Jalovadelma ja liköörisarja meni Mustila Viinin Lakkaliköörille.
Tilaisuus oli samalla tilaviinituotteiden laatuluokitustilaisuus, jossa tuotteet saattoivat saada kulta-, hopea- tai pronssimitalipisteet. Kuusihenkinen raati arvioi Viherkuohun hopeamitalipisteiden arvoiseksi. Kilpailussa 8 tuotetta saavutti hopeamitalipisteet ja 12 tuotetta pronssimitalipisteet.
Arvioinnissa käytettiin kansainvälistä 0 – 20 pluspisteen menetelmää, jossa tuotteesta arvioidaan sokkomaistatuksessa aistinvaraisesti sen ulkonäkö, tuoksu, flavori ja kokonaisvaikutelma.
Arvioista vastasivat tuotekehityspäällikkö Paula Arki Oy Roberts Ab:sta, viiniyrittäjä Taina Hallman Alahovin viinitilalta, viiniharrastaja, tuotanto-AD Antti Kulonen Mainostoimisto Ständistä, konsultti, viini ja ruokakirjoittaja Jouko Kääriäinen, hallituksen puheenjohtaja Ossi Leväinen Suomen Alkoholitukku Oy:stä ja apulaisravintolapäällikkö Juha-Pekka Matilainen Ravintola Nokasta. (Ruokatieto)
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Monipuolisista raaka-aineista valmistetut kotimaiset tilaviinit kilpailevatlaatunsa puolesta jo perinteisten rypäleviinien kanssa. Esimerkiksiviherherukasta ja variksenmarjasta syntyy hienoja ruokaviinejä.Jälkiruokaviineissä hurmaavat muun muassa uuniomena ja mustaviinimarja. – Kehitys on ollut huimaa, kehuu helsinkiläisen Ravintola Nokankeittiöpäällikkö MARKUS MAULAVIRTA. Kotimaiseen ruokaan erikoistuneessaNokassa keskustellaan myös tilaviinien mahdollisuuksista ravintolassa. –Paikalliset erikoisuudet kiinnostavat etenkin keskieurooppalaisiamatkailijoita. Tilaviinit sopisivat seikkailunhaluisille turisteille,ennustaa Maulavirta. Tilaviinejä kohta kymmenen…
Kotimaisista raaka-aineista-aineista, kuten viinimarjoista, vadelmista,mansikoista ja karpaloista valmistettujen tilaviinien suosio on kasvanuttasaisesti alun rynnistyksen jälkeen. Tänä vuonna tilaviinejä myytäneennoin 370 000 litraa, joka on vain pisara meressä verrattuna Alkonmyyntiin, mutta merkittävä elinkeino noin 40:lle tilaviiniyrittäjälle. Tilaviinien sesonki on parhaimmillaan lomakauden aikana. Matkailijatkiertävät mielellään viinitiloja ostamassa tuotteita maistellakseen javertaillakseen eri alueiden tuotantoa. -Mukavan vilkkaalta kesä tuntuualkaneen,…
Rönnvikin viinitilan Rönnvik viherherukkaviini on valittu Vuoden tilaviiniksi. Tuomaristo kuvaili voittoisaa tilaviiniä täyteläiseksi ja tasapainoiseksi tuotteeksi, lajityypilliseksi ja runsaan hedelmäiseksi. Vuoden tilaviinin valinta tehtiin 55 tuotteen joukosta seitsemässä eri sarjassa. Tuotteiden arviointimenetelmänä käytettiin kansainvälistä 0-20 pluspisteen menetelmää, jossa tuotteesta arvioidaan aistinvaraisesti sen ulkonäkö, tuoksu, maku ja kokonaisvaikutelma. – Tuntuu, että viinitilanne on tasoittunut. Viinitilojen joukosta…
Vuoden Tilaviinin 2009 tittelin on saanut Mustilan Viini Oy:n valmistama Mustan Everstin Kosto. Viini on makea mustaherukoista ja mustikoista valmistettu marjaviini. Tuomariston mielestä kilpailu oli hyvin tasainen. Kuusihenkinen tuomaristo kuvaili voittajaa miellyttävän tasapainoiseksi tuotteeksi, jossa marjat tulevat mukavalla tavalla esille. Väriltään viini on syvän rubiininpunainen, kypsä, tuoksultaan täyteläisen pehmeä, mustikkainen ja flavoriltaan pehmeä, kypsynyt viini.…
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.