Vuoden tilaviiniksi on valittu Rönnvikin viinitilan Kostian Kutsumustaherukkaviini. Tuomaristo kuvaili voittoisaa tilaviiniä täyteläiseksija tasapainoiseksi tuotteeksi, jonka maku on pyöreä, tasapainoinen jarunsaan hedelmäinen. Arvosteluraadin puheenjohtajana toiminutkellarimestari ISTVÁN ZSEMBERY arvioi kilpailuviinien tason melko hyväksi,vaikka huiput edelleen puuttuivat.
Samaa mieltä oli raadin sihteerinä toiminut Lepaan Viinitilantuotantovastaava MIKKO HASU. -Tuntuu, että viinitilanne on tasoittunut.Viinitilojen joukosta ei nouse esiin selkeitä huipputiloja, mutta joukossaei ole pohjanoteerauksiakaan.
Kaikille kotimaisille viinitiloille avoimessa Lepaan viinikilpailussaarvioitiin yhteensä 41 tuotetta kuudessa eri sarjassa, joihin kuuluvatruoka- ja jälkiruokaviinit eri makeusasteineen sekä liköörit. Tuotteistaarvioitiin aistinvaraisesti ulkonäkö, tuoksu, maku ja kokonaisvaikutelma.Kultamitalin lisäksi kilpailussa myönnettiin pronssinen mitali 13:lle jahopeinen mitali kahdelle tuotteelle.
Voittajaviini ollut tuotannossa jo pitkään
Rönnvikin viinitilan emännän EILA RÖNNIN mukaan viinintuotannossa pitääolla määrätietoinen ja pitkäjänteinen. -Kostian Kutsu on ollut tuotannossasiitä lähtien, kun aloitimme viinintuotannon vuonna 1995. Silloin tuoteoli kuiva ruokaviini. Vuosien varrella siitä on tehty erilaisiamakeutusversioita. Tänä vuonna Kostian Kutsu oli vielä makeampi kuin viimevuonna, jolloin sama tuote niinikään voitti kilpailun. Makeajälkiruokaviini sopii hyvin suomalaisiin makutottumuksiin, hän myönsi.
Pälkäneen Laitikkalassa sijaitseva ja 90 000 marjapensasta viljeleväRönnvikin viinitila tuottaa tänä vuonna myyntiin 35 000 litraa tilaviiniäja erilaisia liköörejä yhteensä noin 30 eri tuotenimellä.
Komean pokaalin vastaanottanut JOUNI RÖNNI kertoi, että suomalaisilla viinitiloilla on vielä parannettavaa. – Toivottavasti ensi vuonna kilpailuun osallistutaan laajalla joukolla, totesi Rönni.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Vuoden Tilaviinin 2009 tittelin on saanut Mustilan Viini Oy:n valmistama Mustan Everstin Kosto. Viini on makea mustaherukoista ja mustikoista valmistettu marjaviini. Tuomariston mielestä kilpailu oli hyvin tasainen. Kuusihenkinen tuomaristo kuvaili voittajaa miellyttävän tasapainoiseksi tuotteeksi, jossa marjat tulevat mukavalla tavalla esille. Väriltään viini on syvän rubiininpunainen, kypsä, tuoksultaan täyteläisen pehmeä, mustikkainen ja flavoriltaan pehmeä, kypsynyt viini.
Suomen vuoden 2011 tilaviiniksi valittiin viime viikolla heinolalaisen Viini-Heila Oy:n valmistama Pihamaan Viherkuohu. Ammattilaisraati piti kuivahkoa, hiilihapotettua viherherukkaviiniä edustavana, täyteläisenä ja helmeileväksi tuotteeksi hyvin sopivana juomana. Kuudenteentoista Suomen Tilaviini -kilpailuun osallistui 6 tilaviiniyrittäjää yhteensä 28 eri tuotteella. Tämän vuoden kilpailu oli kahden marjaviininvalmistajan juhlaa, sillä kaikki ykkössijat menivät joko Viini-Heilan tai elimäkeläisen Mustila Viini Oy:n
Rönnvikin viinitilan Rönnvik viherherukkaviini on valittu Vuoden tilaviiniksi. Tuomaristo kuvaili voittoisaa tilaviiniä täyteläiseksi ja tasapainoiseksi tuotteeksi, lajityypilliseksi ja runsaan hedelmäiseksi. Vuoden tilaviinin valinta tehtiin 55 tuotteen joukosta seitsemässä eri sarjassa. Tuotteiden arviointimenetelmänä käytettiin kansainvälistä 0-20 pluspisteen menetelmää, jossa tuotteesta arvioidaan aistinvaraisesti sen ulkonäkö, tuoksu, maku ja kokonaisvaikutelma. – Tuntuu, että viinitilanne on tasoittunut. Viinitilojen joukosta
Kahdeksannessa Lepaan Vuoden Tilaviini -kilpailussa Vuoden tilaviiniksi valittiin Viini-Pihamaa Oy:n Pihamaan Rosé mansikkaviini, joka sai kilpailun historian ensimmäisen kultamitalin. Voiton ratkaisi viinin hyvä happo-sokeri-alkoholi -tasapaino sekä raikkaus ja mansikkaviinille sopivat ominaisuudet. Viini-Pihamaa Oy sijaitsee Asikkalan Kalkkisissa. – Ensimmäisen kultamitalin lisäksi myös hopea- ja pronssimitaleita jaettiin aikaisempia kilpailuja enemmän, kertoo kilpailun sihteerinä toiminut tilaviinikouluttaja ja projektipäällikkö
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.