Varjoisa puukujanne johdattaa tulijan Visavuoren puutarhaan.
Kuvanveistäjä Emil Wikströmin (1864–1942) vuonna 1908 pronssiin valama Väinämöinen istuu mietteissään visakoivujen ympäröimänä. Iltapäivän aurinko täplittää ateljeen jyhkeää paanukattoa ja Vanajaveden Rauttunselkä pilkahtelee suurten tammien lomasta.
Emil Wikström vuokrasi 1893 Sääksmäen Uittamon kylästä Lovenkärjeksi kutsutun kallioisen niemen ja 19 aaria viljelysmaata. Kansallisromanttisen aikakauden taiteilijoiden tapaan Wikström suunnitteli niemelle karjalaishenkisen ateljeekodin, joka valmistui jo seuraavana vuonna. Rakennus kuitenkin tuhoutui tulipalossa vain kaksi vuotta myöhemmin. Nuori ja tarmokas taiteilija ei lannistunut, vaan aloitti pian uuden asuinrakennuksen suunnittelun. Wikström asui ja työskenteli Pariisissa ja Helsingissä vuoteen 1902 saakka, jolloin uusi asuinrakennus valmistui ja Wikström muutti vaimonsa Alicen kanssa uudelleen Visavuoreen. Perhe oli tällä välin kasvanut kahdella tyttärellä, ja nuorin tytär syntyi Visavuoressa.
Emil Wikström oli 1900-luvun alkuvuosikymmenten tuotteliaimpia kuvanveistäjiämme. Hänen tunnetuimpia töitään ovat Elias Lönnrotin ja J.V. Snellmanin muistomerkit, Helsingin Säätytalon julkisivun pronssiveistosryhmä ja Helsingin rautatieaseman julkisivun lyhdynkannattajat. Taiteilijan työnsä lisäksi Wikström suhtautui intohimoisesti harrastuksiinsa. Wikström harrasti puutarhanhoitoa ja tähtitiedettä, niinpä Visavuoren ympärillä levittäytyi laaja koriste- ja hyötypuutarha ja ateljeen kupeeseen rakennettiin tähtitorni.
Wikström paneutui erityisen huolellisesti Visavuoren puutarhan suunnitteluun, rakentamiseen ja hoitoon. Hän piirsi tarkkoja suunnitelmia puutarhan istutusalueita varten ja laati yksityiskohtaisia luetteloita koti- ja ulkomaisilta kauppiailta tilattavista siemenistä ja taimista. Wikströmin kasviluetteloissa on mainittu 50 puuvartista kasvia, noin 300 perennaa, 30 yksivuotista kesäkukkaa ja kymmenen köynnöskasvia.
Visavuoren museoarkistossa on säilynyt useita suomen-, ruotsin-, englannin-, ranskan- ja saksankielisiä puutarhakirjoja ja siemenluetteloita. Puutarhakirjat käsittelevät laajasti puutarhanhoitoon liittyviä aiheita, kuten maalajien ja lannoittamisen merkitystä, kasvihuoneviljelyä ja rikkakasvien torjuntaa. Wikström luki myös Tampereen puutarhaseuran julkaisemaa ensimmäistä suomenkielistä puutarhalehteä. Wikström tilasi marjapensaiden ja hedelmäpuiden taimia muun muassa Turun Kupittaan puutarhakoulusta sekä yksi- ja monivuotisten kukkakasvien siemeniä suomalaisten siemenkauppiaiden lisäksi Saksasta ja Ranskasta.
Visavuoren museonjohtaja Pälvi Myllylä kertoo, ettei Wikströmin innostus puutarhanhoitoon ollut mitenkään tavatonta. Myös monet Wikströmin taiteilijaystävät, esimerkiksi Eero Järnefelt, olivat kiinnostuneita puutarhanhoidosta.
– Puutarhanhoito oli varmasti myös hyvä vastapaino sisällä ateljeessa ahertamiselle, Myllylä lisää.
Suomalaistaiteilijat näkivät erämaa-ateljeensa usein kokonaistaideteoksina.
– Piha ja puutarha sekä ympäröivä luonto olivat erittäin tärkeitä elementtejä tämän ajan taiteilijakodeissa sekä Suomessa että muualla Euroopassa, Myllylä korostaa.
Wikström teki Visavuoressa eron puutarhan luonnontilaisen osan ja hoidetun osan välillä. Asuin- ja ateljeerakennusten pohjoispuolella sijaitsevan kalliorinteen Wikström halusi säilyttää luonnontilassa, kun taas rakennusten eteläpuolelle istutettiin runsaasti koristekasveja. Hyötytarhan Wikström sommitteli muotopuutarhaksi, jota somistivat kaarevat hiekkakäytävät.
Wikström saattoi tuoda vaikutteita Visavuoren puutarhaan Ranskassa ja muualla Euroopassa näkemistään puistoista ja puutarhoista. Visavuoren pihapiirissä nykyisin sijaitsevat koristekasvien istutusalueet ovat edelleen lähes samoilla paikoilla kuin Wikströmin aikana.
Ateljeerakennuksen laajentamisen jälkeen Wikström istutti ateljeen korkean kivijalan edustalle kolme säleikköpäärynäpuuta, jotka saivat nimekseen Usko, Toivo ja Rakkaus. Päärynäpuista enää Toivo on jäljellä, mutta puu kasvaa perusrungosta jalo-osan kuoltua.
Wikström suunnitteli Visavuoren pihapiiriin ”viinihuoneeksi” kutsutun kasvihuoneen, joka rakennettiin vuonna 1911 kallioisen tontin etelärinteeseen osittain maanpinnan alapuolelle. Kasvihuoneessa kasvatettiin viiniköynnöksiä ja aprikoosipuita. Lyypekistä Volkertin taimistolta tilatut viiniköynnöslajikkeet ’Leipziger Frühe’, ’Gutendel’ ja ’ Frankenthaler’ tuottivat satoa elokuusta lokakuuhun. Kasvihuonetta käytettiin keväisin kesäkukkien taimikasvatukseen ja ruukkumansikoiden viljelyyn. Myös runkoruusut talvetettiin kasvihuoneessa ja hyödettiin kukkaan ateljeen lasikattoisessa talvipuutarhassa.
Kasvihuoneen eteläpuolella oli kymmeniä kasvilavoja, joissa kasvatettiin muun muassa tomaatteja, kurkkuja, kurpitsoita ja papuja. Kasvilavojen erikoisuus olivat melonit, jotka saattoivat kasvaa jopa nelikiloisiksi. Marja- ja hedelmätarhassa kasvoi omena- ja kirsikkapuita, herukoita sekä vadelmaa. Wikström oli perehtynyt hedelmäpuiden hoitoon ja ymppäsi itse oksia omenapuihin saadakseen saman puun tuottamaan eri omenalajikkeita.
Visavuoren hyötyviljelmät sekä marja- ja hedelmätarha olivat niin laajat, että Visavuoressa oltiin omavaraisia juuresten, marjojen ja hedelmien osalta. Hyötytarhan tuotteita riitti myytäväksi jopa Toijalan torille kerran viikossa. Syksyn viimeiset viinirypäletertut saatiin säilymään pitkään tuoreina leikkaamalla tarpeeksi vartta tertun mukana ja työntämällä varret vesipulloihin.
– Wikström lähetteli viinirypäleitä myös ystävilleen lahjaksi ja sai haltioituneita kiitoskirjeitä vastauksena, kertoo Myllylä.
Vaikka Wikström ahersikin puutarhassa päivittäin ja muut perheenjäsenet osallistuivat töihin, tarvittiin myös ulkopuolista apua. Puutarhassa työskenteli joinakin vuosina puutarhuri, ja kesäapulaisiksi vihannesviljelyksiä kitkemään palkattiin lisäksi naisia ja lapsia lähistön taloista. Wikströmin nuorin tytär Mielikki Ivalo kertoo muistelmissaan, että myös syksyinen sadonkorjuu, varastointi ja säilöminen olivat kovaa työtä, johon kului useita viikkoja.
Visavuoren puutarhan kukoistuskausi ajoittui 20- ja 30-luvulle. Wikströmin kokeilunhalusta on esimerkkinä kivikkopuutarha, jonka hän rakensi itse ateljeen alapuoliseen rinteeseen. Wikström tilasi kivikkokasvien siemeniä muun muassa saksalaiselta puutarhaliike Haage & Schmidtiltä ja kokeili vuosien mittaan lähes 140 kivikkokasvilajin ja -lajikkeen kasvattamista. Alppimaaksi kutsuttu kivikkopuutarha oli Wikströmin silmäterä, jonka hoitotöitä hän valvoi silmä tarkkana.
– Paikkakuntalaisissa Visavuoren erikoiset puutarhakasvit varmaan herättivät ihmetystä, arvelee Myllylä.
Wikströmit nauttivat kukoistavasta puutarhastaan ja viihdyttivät siellä myös vieraita. Aterioita ja päiväkahveja nautittiin puutarhassa, kalliolla sijaitsevassa lystihuoneessa tai asuinrakennuksen suurella eteläverannalla. Puutarhaan rakennettiin suurella vaivalla jopa nurmetettu tenniskenttä perheen nuorten ja kesävieraiden käyttöön. Puutarhurin tehtäviin kuului ajaa nurmi kelaleikkurilla.
Emil Wikström kuoli 1942 ja Alice Wikström 1950, minkä jälkeen puutarha alkoi vähitellen kasvaa umpeen. Visavuoressa on kuitenkin säilynyt tähän päivään saakka useita Wikströmin ajalta peräisin olevia puita ja koristekasveja. Wikströmin istuttamat tammet ovat yli satavuotiaita, ja pihan ylätasanne on nykyisin paljon varjoisampi kuin Wikströmien aikana. Osa visakoivuista on alkuperäisiä, osa vanhoista puista kloonaamalla lisättyjä.
Pensaista juhannusruusu ja mustialanruusu ovat Wikströmin ajalta, samoin kuin ruostehappomarja- ja oranssihernepensaat. Ateljeehen johtavien kiviportaiden vierellä kasvava säleikkövilliviini ja jalokiurunkannus ovat todennäköisesti Wikströmin istuttamia, samoin kuin harmaamalvikki ja vuohenkello, joka on levinnyt pihassa laajalle alalle. Myös pihatasanteen eteläreunalla kasvavat siperiankurjenmiekat ja rusopäivänliljat ovat puutarhan alkuperäisiä koristekasveja.
Visavuori avattiin yleisölle museona 1967. Vuonna 1990 rakennettiin pihapiiriin arkkitehti Erkki Helamaan suunnittelema Kari-paviljonki, jossa esitellään Wikströmin tyttärenpojan Kari Suomalaisen taidetta ja pidetään vaihtuvia näyttelyitä.
Puutarhan puu- ja ruohovartiset kasvit inventoitiin vuosituhannen vaihteessa ja puutarhaa varten tehtiin ympäristösuunnitelma. Wikströmin suunnittelema kivikkokasvitarha polkuineen ja portaineen rakennettiin uudelleen säilyneiden piirustusten ja valokuvien perusteella. Myös muut istutusalueet kunnostettiin ja niihin pyrittiin valitsemaan samoja kasvilajeja, joita niissä kasvoi Wikströmin aikana.
– Puutarhanhoitoa täällä määrittää Visavuoren historiallinen ulottuvuus, kertoo puutarhan ylläpidosta vastaava hortonomi Jaana Pietilä.
– Puutarhassa on säilytettävä alkuperäinen henki ja kasvivalinnat on tehtävä sen mukaisesti, Pietilä lisää.
Puutarhan kasvuolosuhteet ja saatavilla oleva kasvilajikkeisto ovat kuitenkin muuttuneet puutarhan perustajan ajoista, mikä tekee Pietilän mukaan puutarhan ylläpidosta haasteellista.
– Lisäksi on huomioitava tasapaino hoidettujen ja luonnontilaisten alueiden välillä sekä rakennusten ja puutarhassa sijaitsevien taideteosten näkyvyys ja museovieraiden kulkeminen alueella, Pietilä toteaa.
– Emil Wikströmin kerrotaan olleen luonteeltaan ahkera, toimelias ja tunnollinen, kertoo museonjohtaja Myllylä.
Wikströmin kädenjälki näkyy edelleen Visavuoressa kaikkialla ja luo paikkaan tunnelman, jonka taikapiiristä kävijän on vaikea irtautua.
Lähteet
Visavuoren museosäätiön arkisto
Viitanen, Pia: Visavuoren historiallinen puutarha ja sen peruskunnostus, opinnäytetyö, 2007, HAMK, Lepaa
Ivalo, Mielikki: Visavuoren paljasjalka. Nuoruudenmuistoja ja päiväkirjoja vuosilta 1907–27. Toimittanut Pirjo Tuominen, Weilin & Göös, 1984
Suomalainen, Yrjö: Visavuoren mestari. Otava, 1948
Pihakalenteri on nyt ennakkomyynnissä. Ennakkohinta 21 € 16.11. saakka.
Pihakalenterin seurassa pääset mukavalle matkalle uuteen puutarhavuoteen.
Pihakalenterin sisältö kootaan alan asiantuntijoiden voimin. Kierreselkä auttaa löytämään kalenterista aina oikean kohdan.
Puutarhan kasvit antavat runsaasti aistikokemuksia, ja niiden hoitotyöt ovat parhaimmillaan terapoivaa hyötyliikuntaa. Sopivien kasvien valintaan kannattaa paneutua huolella.
Uudistetussa Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa kasvit ja niiden kehityshistoria tulevat tutuiksi Evoluutiopolkua pitkin kulkiessa. Aistipuutarhassa pääosassa ovat tuoksut ja erilaiset lehtipinnat.
Puolivilli puutarha hurmaa kasvien runsaudella ja rennolla tunnelmalla. Jalostetut lajit ja luonnonkasvit viihtyvät rinta rinnan. Ikuisen rikkaruohosodan käymisen sijaan tarhuri keskittyy nauttimaan pihansa villistä kauneudesta.
Helsinkiläisen kasvienkeräilijän kevätkukkapuutarhan avainsana on yltäkylläisyys.
Tachibana-tei Ohanan huvila puutarhoineen on nähnyt maailman muuttuvan pitkän historiansa aikana. Länsimaisia vaikutteita ja japanilaisuutta yhdistävä huvilapuutarha lumoaa säistä riippumatta – tai juuri niiden ansiosta.
Muun muassa kriinumia, valkotupsukkia tai keltakultakäpyä ei näy enää kukkakaupoissa, mutta onneksi vielä sentään harrastajien huomassa. Helsinkiläisen huonekasvikeräilijän kokoelma on vaikuttava.
Kyushun saarella eteläisessä Japanissa sijaitseva Dazaifun kaupunki tunnetaan pyhäköistään ja temppeleistään. Puutarhamatkailija löytää sieltä myös maan kauneimpiin kuuluvan sammal- ja hiekkapuutarhan.
Vanhat kujannepuut ja kortteleittain vaihtuva kasvimaailma tekevät kävelystä helsinkiläisellä Malmin hautausmaalla mieleenpainuvan. Edestäpäin löytyy aina uudenlaisia puutarhatiloja esimerkiksi amfiteatterin muotoisena.
Kuulas ja aurinkoinen syyspäivä, tihkuinen ja hämärä syyspäivä, kumpikin yhtä sopiva pieneen kävelykierrokseen puulajipuistossa.
Pehr Kalmin nimeen törmää, kun vähänkään perehtyy suomalaisen puutarhan historiaan. Kalmin matkassa Suomeen rantautuivat niin villiviinit, aitaorapihlajat, kanadanpiiskut kuin värimintutkin. Siinä sivussa innokas tiedemies opasti suomalaisia puutarhan hyötyjen äärelle aivan uudella tavalla.
