Viininkulutus kasvaa maailmanlaajuisesti noin prosentin verran vuodessa,mutta viinipullon hinta nousee vastaavasti kahden prosentin vuosivauhtia.Englantilaisen viinin ja alkoholijuomien markkinointitutkimuslaitoksenIWSR:n tutkimustuloksia esitellyt JEAN FRANCOIS LEY Bordeauxinkansainvälisiltä Vinexpo-messuilta sanoi, että tuottajamaat tähyävät nyterityisesti ei-tuottajamaiden, muun muassa Pohjoismaiden suuntaan.
Leyn mukaan ei-tuottajamaat kuluttavat kaikesta maailman viinistä 10,4prosenttia, mutta niissä kulutus tulee kasvamaan kolmanneksella vuoteen2006 mennessä. -Suomessa viininkulutus on kasvanut maailmanennätysluokkaa.Se on noussut vuodesta 1997 vuoteen 2001 peräti 44,4 prosenttia ja arviovuoteen 2006 on 31,7 prosentin kasvu, Jean Francos Ley sanoi. Kulutusaikuista henkilöä kohti tulee kasvamaan seitsemästä litrasta noin 13litraan vuosina 1997-2006.
Suomen viininkulutus ei tuolloin kuitenkaan yllä muiden Pohjoismaidentasolle. Ruotsissa kulutuksen arvellaan olevan henkilöä kohti 27 litraa,Englannissa 25,4 litraa, Saksassa 38 litraa ja Tanskassa 44 litraa.
Suomessa viinipullon keskihinta on nyt 7,65 euroa, kun Saksassa samastapullosta saa pulittaa 2,70 euroa ja Ranskassa vielä vähemmän. Japanissa,jossa viinisaloihin ollaan vasta hiljakseen tutustumassa, viinipullonkeskihinta on hieman yli 10 euroa ja Norjassakin 9,5 euroa.
Vanha mantere porskuttaa tuottajana etunenässä
Vuonna 1997 maailmassa tuotettiin rypäleviinejä vajaat 200 000 miljoonaahehtolitraa. Vuoteen 2001 mennessä tuotanto kohosi 5,7 prosenttia 208 400miljoonaan hehtolitraan ja vuoteen 2006 mennessä sen arvioidaan kohoavan5,4 prosenttia eli lähes 220 000 miljoonaan hehtolitraa. Määrästä onlaskettu pois tislaukseen tuotettava rypäleviini.
Läntinen Eurooppa tuottaa maailman viineistä enää 58,7 prosenttia.Esimerkiksi johtava viinintuottajamaa Italia panostaa tänä päivänä enemmänlaatuun kuin määrään, ja sen viinintuotanto tulee arvioiden mukaanlaskemaan vuodesta 2001 vuoteen 2006 lähes neljä prosenttia. Seuraavaksisuurimman tuottajamaan Ranskan tuotanto kasvaa reilut kuusi prosenttia jakolmannella sijalla oleva Espanja kasvattaa tuotantoaan lähes 14prosenttia.
Seuraavina tilastoissa olevat maat kasvattavat tuotantoaan roimasti; USA 11prosenttia, Australia 20 prosenttia, Saksa 21 prosenttia ja Chile peräti 24prosenttia. Öljykriisissä rypevä Argentiina menettää tuotannostaan 18prosenttia.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Monipuolisista raaka-aineista valmistetut kotimaiset tilaviinit kilpailevatlaatunsa puolesta jo perinteisten rypäleviinien kanssa. Esimerkiksiviherherukasta ja variksenmarjasta syntyy hienoja ruokaviinejä.Jälkiruokaviineissä hurmaavat muun muassa uuniomena ja mustaviinimarja. – Kehitys on ollut huimaa, kehuu helsinkiläisen Ravintola Nokankeittiöpäällikkö MARKUS MAULAVIRTA. Kotimaiseen ruokaan erikoistuneessaNokassa keskustellaan myös tilaviinien mahdollisuuksista ravintolassa. –Paikalliset erikoisuudet kiinnostavat etenkin keskieurooppalaisiamatkailijoita. Tilaviinit sopisivat seikkailunhaluisille turisteille,ennustaa Maulavirta. Tilaviinejä kohta kymmenen…
Tilaviinien myyntiajat laajenevat. Niitä saa saa huhtikuun puolivälistä lähtien myydä joka päivä kello 7 – 21 eli myyntiajat ovat samat kuin kaupoissa, kioskeissa ja huoltamoilla myytävien alkoholijuomien. Valtioneuvosto päätti asetuksen muuttamisesta keskiviikkona.Tähän saakka tilaviinien myynti on ollut kiellettyä kirkollisina juhlapäivinä, itsenäisyyspäivänä, vapunpäivänä ja pääsiäispäivän aattona. Muutoksen tarkoitus on parantaa maaseutumatkailun toimintaedellytyksiä, perustelee hallitusneuvos ISMO TUOMINEN.…
Suomen tilaviiniyrittäjät odottavat, että tilaviineille myönnetty yhteensäparin viikon mittainen lisämyyntiaika voi nostaa tilaviinien myyntiä 10-20prosenttia. Myynti on sallittu nyt myös juhlapyhinä sekä iltaisinyhdeksään asti eli myyntiajat ovat samat kuin keskioluella. Mustilan viinitilan tirehtööri MARIA TIGERSTEDT Elimäeltä iloitsee, ettäkauan odotettu päätös vihdoin saatiin aikaan. Uudistusta on ehdotettupäättäjille vuodesta 1998 lähtien. – Tärkein pointti tässä on, että…
Lepaan vuoden tilaviini -kilpailu oli tänä vuonna korkealuokkainen, sillä mitaleita myönnettiin aiempaa enemmän. — Hyvää tasoa kuvaa myös se, että 82 tuotteesta kahdelle myönnettiin kultamitali, totesi kilpailun puheenjohtaja ISTVÁN ZSEMBERY. Kisassa oli mukana 13 kotimaista viinitilaa. Järjestyksessään yhdeksännet kilpailut järjestettiin Lepaa -2004 näyttelyn yhteydessä. Kultamitalin sai vuoden tilaviiniksi valittu pälkäneläisen Rönnvikin Viinitilan Rönnvik -marjaviini, joka…
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.