Yhdysvaltojen maatalousministeriön maataloustutkimuslaitoksen(Agricultural Research Service, ARS) tutkimusten mukaan vesimelonisisältää lykopeenia yhtä paljon tai jopa enemmän kuin raaka tomaatti.Vesimelonin lykopeenipitoisuuteen vaikuttavat lajike jakasvatusolosuhteet. Keskimäärin vesimelonissa on kuitenkin noin 40prosenttia enemmän lykopeenia kuin raa¤assa tomaatissa. ARS:n tutkimustenmukaan vesimelonin lykopeeni imeytyy hyvin ihmiselimistöön.
Kuopion yliopistossa kesäkuussa 2001 julkistetusta tutkimuksesta ilmenee,että tomaatin ja tomaattivalmisteiden syönti vähentää muun muassa riskiäsairastua sydäninfarktiin. Tulos perustuu tomaatin sisältämään karotenoidiinlykopeeniin. Tutkimuksen mukaan sydäninfarktin ja aivohalvauksen riski olikolminkertainen niillä miehillä, joiden veren lykopeenitasot olivat matalatverrattuna miehiin, joiden veressä oli enemmän lykopeenia. Tomaatinlykopeenin on todettu ehkäisevän myös eturauhassyöpää.
Lykopeeni on ravinnosta, lähinnä tomaateista ja tomaattivalmisteista saatavayhdiste. Suomalaisten tärkeimpiä lykopeenin lähteitä ovat paitsi tuoreettomaatit, myös tomaattipohjaiset kastikkeet ja ketsuppi. Suomalaistenlykopeenin saanti on edelleen alhaista verrattuna esimerkiksieteläeurooppalaisiin, joilla veren lykopeenitasot ovat kolme-neljä kertaasuuremmat kuin meillä. Lykopeeni kestää hyvin kuumennusta ja säilyy siisruuanvalmistuksessa. Kypsennettyistä tomaattituotteista lykopeeni imeytyyparemmin kuin tuoreista tomaateista, joten tomaatteja kannattaa käyttääruuanlaitossa entistä enemmän.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Pihakalenteri 2025
Uusi piha- ja puutarhavuosi kutsuu odotuksineen ja suunnitelmineen!
Pihakalenterin seurassa kunkin viikon, kuukauden ja vuodenajan asiantuntevat vinkit, olennaiset ohjeet ja ihanat kasvi-ideat kulkevat mukana.
224-sivuisessakalenterissa on runsaasti tilaa omille muistiinpanoille.
” Tomaatin ja tomaattivalmisteiden syönti vähentää muun muassa riskiä sairastua sydäninfarktiin. Tulos perustuu tomaatin sisältämään karotenoidiin lykopeeniin. Aivan viime vuosina tomaattien tarjonta on monipuolistunut myös maun osalta. Vaihtoehtoja on sekä voimakkaan että miedon tomaatin ystäville. Miedoimpia ovat keltaiset lajikkeet sekä paljon kuiva-ainetta sisältävät pihvitomaatit. Aromit puolestaan ovat voimakkaimmillaan pienissä kirsikka- ja luumutomaateissa. Tomaatti on nykytiedon
Tomaatti on maailman suosituin vihannes. Sitä syödään vuosittain miljardeja kiloja tuoreena, erilaisissa valmisteissa, ketsupeissa ja yhdessä muiden elintarvikkeiden kanssa. Suomalaiset popsivat joka vuosi jo 40 miljoonaa kiloa kotimaassa kasvaneita punaposkia sekä niiden lisäksi noin kymmenen miljoonaa kiloa muualta tuotuja tomaatteja. Toukokuussa kypsyy luonnonvalolla kasvatettu kotimainen tomaattisato. Tomaateilla ja kasviksille yleisemminkin tiedetään olevan lukuisia ihmisen terveydelle
Rymättylästä alkanut vesimelonin kasvatus on edennyt pitkin rannikkoamantereen puolelle Varsinais-Suomeen saakka. Pohjoinen vesimeloni onerittäin kiitollinen kasvatettava, helppo ja tuottava. -Parhaimpinavuosina olen saanut satoa 50 000 kiloa hehtaarilta, mutta tänä vuonnasadon määrä jäänee 5 000-6 000 kiloon, puntaroi maanviljelijä ERKKILIITOLA varhaisperunoistaan ja silakoistaan tunnetusta Rymättylästä. Kotimaisen vesimelonin korjuukausi alkoi elo-syyskuun vaihteessa ja jatkuuparisen viikkoa, kunnes ensimmäiset
Kasvispainotteisen ruokavalion terveyshyödyt on tunnettu jo pitkään, muttatuoreen tutkimuksen valossa myös monipuolinen sekaruokavalio on hyväksisydämen terveydelle. Terveystieteiden maisteri TIINA RISSASENväitöstutkimuksen mukaan kohtuullinenkin kasvisten käyttö osana tavallistasekaruokavaliota voi alentaa sydäninfarktiriskiä. – Jo puolet päivittäin syötäväksi suositellusta puolen kilon kasvismäärästätuo terveyshyötyjä, Rissanen kertoo. Hän selvitti väitöstutkimuksessaankasvisten, marjojen ja hedelmien käytön yhteyttä sydän- ja verisuonitautienriskiin keski-ikäisillä itäsuomalaisilla naisilla
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.