Kasvit

07.09.2025

Väriä alkusyksyyn!

Syyshohdekukat kukkivat loppukesällä ja alkusyksyllä, kun muita kukkia ei paljon ole. Lämpimänsävyiset keltaiset, oranssit ja punaiset kukkamykeröt tuovat vahvaa hehkua ja hohtoa puutarhaan – juuri sitä kaivataan syksyn lähestyessä.

Jaa artikkeli

• Kopioi linkki
• Lähetä sähköposti
• Jaa Facebookissa
• Share on X

• Teksti ja kuvat Pirkko Kahila

Hohdekukat ovat kotoisin Pohjois-Amerikasta. Helenium-lajeja, yksi ja monivuotisia, on noin 40. Useimmat villit hohdekukat ovat keltakukkaisia preerioiden kasveja. Luonnon hohdekukista valittuja ja myöhemmin viljelyoloissa monipuolisiksi muuttuneita ja muutettuja hohdekukkakantoja ja -risteymiä kutsutaan syyshohdekukiksi, Helenium Autumnale-Ryhmän lajikkeiksi. 

Syyshohdekukkien tärkein kantalaji Helenium autumnale tuotiin Eurooppaan tiettävästi 1700-luvun alkupäässä. Koristekasveiksi hohdekukkia alettiin muuttaa 1800-luvun lopulla, ja viljelymuotoja eli lajikkeita on tullut ja mennyt vuosikymmenien aikana. Nimettyjä lajikkeita on nykyisin viitisenkymmentä, ja niistä vastaavat lähinnä brittiläiset, saksalaiset ja hollantilaiset jalostajat. 

Suomessa syyshohdekukkia ei ole harrastettu kovin paljon. Ehkä niitä pidetään hieman arkoina ja vaateliaina, vaikka harkiten valitulla kasvupaikalla ne viihtyvät oikein hyvin. Pohjoisen paksu hanki ja pitkään pysyvä routa ja vastaavasti etelän vatkulitalvet jääkuorineen saattavat toden totta koetella ohutjuurisia syyshohdekukkia. Kannattaa silti kokeilla. 

Pysty ja aloillaan pysyvä

Nuori syyshohdekukka on aluksi pysty ja jopa jäykän näköinen, tyyliltään kuin metrinen, vehreä pajurisukimppu, jonka latvaan avautuu lopuksi kukkia. Parin vuoden kuluessa kasvusto laajenee ja muuttuu luontevammaksi. Alkukesällä varsiaan kasvatteleva, kukaton syyshohdekukka on melko vaatimattoman näköinen eikä herätä huomiota kukkapenkissä. 

Varret ovat niin vahvat ja pystyt, ettei syyshohdekukka tarvitse yleensä tukemista, varsinkaan silloin, kun se saa nojailla naapurikasveihin. Avoimella ja tuulisellakin paikalla tukemiseen tapaa riittää varsikimpun ympäri kietaistu naru. Jos maa on hyvin muhevaa, kasvu voi olla jo liian rentoa ja reipasta ja silloin tarvitaan tukikeppejä. Myös eri lajikkeiden varsien tukevuudessa on eroja. Esimerkiksi tuttu ’Moerheim Beauty’ on melko ohutvartinen ja alttiimpi kaatumaan kuin vaikkapa ’Sahin’s Early Flowerer’.

Syyshohdekukan hyviin puoliin kuuluu aloillaan pysyminen: se ei tee rönsyloikkia vaan mätäs levenee rauhallisesti tiiviinä muodostelmana. Myöskään siementaimia en ole tähän mennessä osunut löytämään, vaikka siemeniä näyttää kypsyvän runsaasti ja lähellä olisi paljasta maata. Muiden asterikasvien tavoin syyshohdekukka tekee pieniä siemeniä, joiden pitäisi onnistua itämään ja kasvamaan taimiksi mullan pinnalla valossa. Yhtä pienisiemenisiltä syysastereilta sama temppu luonnistuu vallan hyvin. Ehkä hohdekukkalajikkeiden siemenet eivät ole elinvoimaisia. 

Kasvupaikan valinta ja muut temput

Villi Helenium autumnale kasvaa kotiseudullaan kosteilla paikoilla, niinpä perennakirjojen ohjeissa myös lajikkeille suositellaan kosteapohjaista kasvupaikkaa. Toisaalta suomalaisilla pihatarhureilla kuuluu olevan sellainen kokemus, että savimaassa – se on kosteaa – syyshohdekukat usein kuolevat talvella. Täällä pohjolassa maan kosteus yhdistettynä jäätymiseen on arkajuurisille kasveille sellainen koettelemus, etteivät ne aina selviydy siitä. 

Suomessa syyshohdekukille sopinee parhaiten multainen hiekkamoreenimaa. Multa säilyttää kosteutta kesällä, hiekka päästää syksyn ja talven vedet läpi eikä jäädy ilmattomaksi köntiksi. Savimaan päälle voi tehdä hiekkaisesta maasta parikymmentä senttiä korkean kohopenkin. Tällainen maakerrospenkki saattaa toimia oikein hyvinkin, sillä savi on mainio vesi- ja ravinnevarasto kesällä. Myös istuttaminen loivaan rinteeseen on kokeilemisen arvoinen vaihtoehto. 

Kasvukaudella syyshohdekukat tarvitsevat auringonpaistetta valtaosan päivästä. Puolivarjossakin ne pärjäävät, mutta varsista tulee heikompia kuin auringossa ja kukkiin voi ilmestyä ylimääräistä kirjavuutta. Naapurikasvien tulee sijaita sopivan hajuraon päässä, sillä hohdekukkamätäs ei pidä varjostuksesta varsinkaan keväällä kasvun alkaessa. 

Muuten syyshohdekukkia hoidetaan niin kuin perennoja yleensäkin. Keväällä annetaan kohtuullinen lannoitus, ei liikaa. Alku- ja keskikesän kuivana aikana kastellaan, jos varrenkasvu näyttää huonolta tai latvat nuupottavat. Ruohokate hidastaa maan kuivumista. Syysmyöhällä leikataan varret noin 20 cm:n tyngiksi pysäyttämään lunta mättään suojaksi. Voi laitella pari havuakin ilmavasti päälle, mutta ei mitään tiivistyvää eikä vettyvää katetta. 

Suureksi ja tiheäksi tullut ja ehkä jo huonosti kukkiva kasvusto jaetaan varhain keväällä uusien versojen ollessa pieniä. Maasta nostettu mätäs paloitellaan lapiolla tai käsin vetämällä ja palat istutetaan kunnostettuun multaan.

Hyviä lajikkeita

Syyshohdekukan lajikeluetteloa lukiessa tulee samanlainen hieman epätoivoinen olo kuin muitakin pitkiä sorttilistoja tavatessa: mikä näistä on hyvä Suomen oloihin, mitä kannattaa hankkia omaan puutarhaan? Valintaa vaikeuttaa myös se, että monet lajikkeet ovat kukkakuvissa kovin samanlaisia. Minkä näistä punakukkaista sorteista valitsen ja miksi? Muutaman vuoden kasvattelukokemuksen perusteella vastaisin nyt, että osta mitä kaupan laarista löytyy, yleensä se on aivan mainio. Jos harrastajien taimipirskeissä on tarjolla siemenistä kasvatettuja hohdekukantaimia, ota sellainen. Tai pyydä keväällä palanen puutarhaystävän hyväksi havaitusta syyshohdekukasta. 

’Moerheim Beauty’ on tunnetuin syyshohdekukka maailmassa ja tavallisin lajike Suomenkin puutarhoissa ja taimimyymälöissä. Se sai alkunsa Hollannissa Moerheimin taimitarhalla satakunta vuotta sitten. Varret kasvavat vähän alle tai yli metrisiksi kasvupaikan ja säiden mukaan. Lämpiminä kesinä kukinta alkaa Etelä-Suomessa kesäkuun loppupäivinä tai heti heinäkuun alussa. Poikkeuksellisen lämpimänä kesänä 2018 ensimmäiset mykeröt avautuivat jo juhannuksena. Viileänä kesänä 2017 kukinta alkoi pian heinäkuun puolenvälin jälkeen. Kukinta kestää 4–6 viikkoa, niin kuin syyshohdekukilla yleensäkin.

Laitakukat (”terälehdet”) ovat lämpimän oranssinpunaiset, myöhemmin ruskehtavan punaiset. Luonteenomaista tälle lajikkeelle on laitakukkien kääntyminen alaspäin. Ne näyttävät ikään kuin riippuvan pallomaisen, ruskean keskuskehrän alaosasta. 

’Waltraut’ on saksalainen syyshohdekukka vuodelta 1947. (Britit kirjoittavat usein ’Waldtraut’ tai ’Waltraud’. Waltraut on saksankielinen naisennimi). Kasvi on matalahko, noin 70 cm, ja kasvutavaltaan haarautuva, pensasmainen. Kukinta alkaa muutaman päivän myöhemmin kuin ’Moerheim Beautyn’ kukinta ja kestää hyvinkin pari kuukautta tai kauemminkin, jos viitsii nyppiä ohikukkineet mykeröt säännöllisesti pois. ’Waltraut’ tuntuisi vastaavan kuihtuneiden mykeröiden poistamiseen paremmin kuin muut syyshohdekukat kasvattamalla jatkuvasti uusia nuppuja. Laitakukat ovat kuparinoranssin ja keltaisen sävyisiä. Sävyjen määräsuhteet vaihtelevat lämpötilan mukaan, kukinnan edetessä ja kukan ikääntyessä.

’Sahin’s Early Flowerer’ on perinteinen pysty- ja vahvavartinen syyshohdekukka, korkeudeltaan noin 90 cm. Kukinta alkaa pian ’Waltrautin’ jälkeen. Laitakukkien kirkasta punaoranssia elävöittävät keltaiset viirut.

’Rubinzwerg’ (’Ruby Dwarf’) ei kääpiöön viittaavasta nimestään huolimatta ole erityisen matala eikä pienikukkainenkaan – tukevilla varsilla on korkeutta 70–80 cm. Syntyjään saksalainen, laajalti suosittu lajike, jonka taimia on melko hyvin saatavissa Suomesta. Kukinta alkaa maan eteläosissa elokuun alkupuolella. Laitakukat ovat syvänpunaiset. 

’Rauchtopas’ on niin itsensä näköinen sortti, että se on helppo erottaa syyshohdekukkien moninaisesta kelta-oranssi-punakukkaisesta joukosta. Vankat varret kasvavat 120-senttisiksi. Laitakukat ovat päältä aprikoosinkeltaiset ja alta punaruskeat. Laitakukkien reunat kääntyvät hieman ylös niin, että rusotus pilkottaa keltaisen joukossa – hieno väriefekti! Kukinta alkaa elokuun puolivälin paikkeilla. Saksalainen lajike.

Edellisten lisäksi kokeilurivissäni kasvavat ’Flammenrad’, ’Indianersommer’, ’Wonadonga’ ja ’Baudirektor Linne’. Ne ovat elo–syyskuun kukkijoita ja varsin samanaikaisia. Myöhäisin kokeilemani lajike on ollut ’Ruby Tuesday’, joka aloitti kukinnan elokuun lopussa ja ehti hyvin värittää kukkapenkkiä koko syyskuun ajan. Myöhemmin se jäi liian lähelle kasvaneen naapuriperennan jalkoihin ja tukahtui.

Etelä-Suomessa on siis lajikkeissa valinnanvaraa, mutta kun mennään pohjoisemmaksi, on järkevää istuttaa aikaisiksi havaittuja syyshohdekukkia. ’Moerheim Beauty’, ’Waltraut’ ja ’Sahin’s Early Flowerer’ – niistä on hyvä aloittaa ja jos nälkä kasvaa syödessä, voi kokeilla muitakin sortteja. 

Mainos – sisältö jatkuu alla

Tutustu Oma PIHA -lehteen

Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.

Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.

Katso tarjous

Mainos päättyy