Siirry sisältöön

Valkoisten kukkien kausi alkaa varhaiskeväällä, kun lumikellot (Galanthus) puhkovat tiensä läpi ohuen hangen ja kurkistavat rohkeasti vielä hyiseen maailmaan. Lumikellolajeja ja -lajikkeita on paljon, mitä kannattaa hyödyntää. Kun hankit puutarhaasi monia eri lajeja, saat pitkän lumikellokauden, sillä ne kukkivat hieman eri aikoina. Kaikki lumikellot lajiin katsomatta ovat valkokukkaisia; joissakin on enemmän, joissakin vähemmän vihreitä kuvioita.

Pian lumikellojen vanavedessä tai jo samaan aikaan kukkii vaaleajouluruusu (Helleborus niger), jos se ei ehtinyt kukkia jo ennen joulua. Sitten alkaa putkahdella muita: kevätsahramit (Crocus vernus), joista ’Jeanne d’Arc’ on puhtaanvalkoinen klassikkolajike, sekä kevätlumipisarat (Leucojum vernum), jotka muistuttavat kovasti lumikelloja siihen asti, kunnes kumarrutaan tutkimaan kukkaa hieman lähempää. Silloin huomataan, että kukka on leveän kellomainen suuri kupu verrattuna lumikellojen hentoisiin kukkiin. Kevätlumipisaran kehälehtien kärjissä on koristeelliset pilkut, joko vihreät tai keltaiset. Kesälumipisara (Leucojum aestivum) kukkii vasta kesän korvalla huomattavasti korkeammin kukkavarsin, joissa on useita kukkia. Kevätlumipisaralla niitä on korkeintaan kaksi per varsi.

Kaikki edellä mainitut lajit viihtyvät puolivarjossa pensaiden alla, sahrami sietää parhaiten suoraa auringonvaloa. Myöhään lehteen tulevat pensaat ja puut tarjoavat sopivan annoksen siivilöityä valoa, mikä myös pidentää kukinnan kestoa. Kevättalven voimakas auringonpaiste saattaa kuihduttaa kukkien ohuet terälehdet nopeasti.

’White Ladies’ on tuoksuvakukkainen narsissi, jonka valkoisuutta vaaleankeltainen, pieni torvi vain korostaa.

Auringossa auki

Jotkut kukat tarvitsevat aurinkoa avautuakseen. Tähdikeistä (Ornithogalum) aikaisimmin kukkivat lajit ovat jonkin verran talvenarkoja: niiden kasvupaikalle kannattaa kasata pakkassuojaa syksyllä, jos muistaa tarkan paikan. Aurinkoisena kevätpäivänä avautuvat valkoiset kukat selälleen. Kaikilla aikaisilla tähdikeillä ei ole edes suomenkielistä nimeä eikä niiden sipuleita löydy kovin usein kaupoista, turkintähdikkiä (O. oligophyllum) ehkä useimmin. Muita kokeilemisen arvoisia lajeja ovat Ornithogalum fimbriatum ja boucheanum.

Kevään ja koulujen päättymistä juhlistavat puista kauneimmat, kirsikat (Prunus) ja tuomipihlajat (Amelanchier). Kun niiden alla kukkivat tulppaanit ja esikot, on näky pökerryttävän ihastuttava. Kokeile esimerkiksi puhtaanvalkoista ’Calgary’-triumftulppaania (Tulipa Triumph-Ryhmä) ja valkokukkaisia loistokevätesikoita (Primula Polyantha-Ryhmä) sekä puistolemmikkejä (Myosotis sylvatica), jotka muodostavat kukkapilviä korkeiden tulppaaninvarsien väliin.

Kevätlumipisaran vihreäpilkkuinen muoto.

Kesällä viileää

Jotkut ovat sitä mieltä, että keväällä ei valkoisia kukkia kaipaisi, vastahan kuukausia kestäneestä valkoisen maiseman katselusta on päästy. Kevät voikin olla tarkoituksellisesti riemukkaan värikäs kausi puutarhassa, vasta kesällä tekee mieli siirtyä viileään valkoiseen.

Valkoisten kukkien ja valkokirjavien lehtien avulla puutarhasta saadaan helpolla tyylikäs. Kun kuunliljat viimein alkukesällä puhkeavat lehteen ja niiden vierellä kukkivat viimeiset tulppaanit, esimerkiksi valko-vihreäkukkainen ’Spring Green’, ollaan klassisen tyylikkyyden äärellä.

Valkokukkainen idänsinililja (Scilla siberica ’Alba’) kukkii ainakin omassa puutarhassani sinistä versiota myöhemmin.

Valko-vihreä istutus on parhaimmillaan laajana alueena, pienessä kukkapenkin pätkässä se ei ehdi tehdä toivottua vaikutusta. Jos tilaa on, voisi kokonaisen alueen rajaamista pensasaidalla harkita ja istuttaa sen sisälle valkoisen puutarhan. Köynnösten verhoama säleikkö on mainio tapa muodostaa rajoja puutarhan eri alueiden välille, jos pensasaidat eivät mahdu. Valkoisen puutarhan köynnökset ovat luonnollisesti lumi- ja mantšuriankärhö (Clematis ’Paul Farges’ ja mandshurica), jotka kukkivat loppukesällä. Alkukesää koristaa valkoinen alppikärhö, kuten ’Albina Plena’ (C. alpina). Tuoksuköynnöskuusaman (Lonicera caprifolium) kukinto on kellervänvaalea, mutta tuoksu on niin taivaallinen, että se täytyy laskea mukaan valkoisiin kukkiin. Tuoksuherneen (Lathyrus odoratus) valkokukkainen lajike, esimerkiksi ’Royal Wedding’, täytyy myös mahduttaa johonkin – onneksi sekin kasvaa pystysuunnassa.

Valkoiset kukat ovat usein tuoksuvia. Johtuisiko tämä siitä, että valkoinen väri erottuu kunnolla vasta illalla, ja monesti tuoksuvat kasvit houkuttelevat nimenomaan iltaisin lentäviä pölyttäjiä. Narsissitupakka (Nicotiana sylvestris) ja kuningaslilja (Lilium regale) kuuluvat erityisen tuoksuviin valkoisiin kukkiin. Vanhan ajan syysleimut tuovat puutarhaan suloista tuoksua loppukesällä, valkokukkaiset lajikkeet ovat valkoisen puutarhan kuningattaria.

Hidcoten valkoinen puutarha on pieni alue lähes täynnä syysleimuja. Vasemmalla on kaunis hailakanroosa siroverenpisara ’Molinae’ (Fuchsia magellanica).

Esikuvat

Maailman kuuluisimpiin valkoisiin puutarhoihin kuuluu Sissinghurst Etelä-Englannissa. Koko puutarha ei toki ole valkoinen, vaan se on ajan tavan mukaan jaettu pensasaidoin moneen eri osaan. Puutarhan keskellä olevasta tornista käsin voi valkoisen puutarhan sommittelua ihailla: pykäreunaiset istutusalueet kehystävät keskellä olevaa huvimajaa, jota peittää Rosa mulliganii, yhtä hyvin siinä voisi olla helenanruusu (R. helenae). Valtavaa köynnöstä kuorruttavat pienet, yksinkertaiset, villiruusumaiset kukat.

Kun Vita Sackville-West, kuuluisa kirjailijatar ja Sissinghurstin intohimoinen kotipuutarhuri, sai ajatuksen valkoisen puutarhansa luomiseen 30-luvun lopulla, eivät värien mukaan luodut puutarhat olleet huudossa. Yksi sellainen oli kuitenkin olemassa: Hidcote läntisessä Englannissa, jonka loi majuri Lawrence Johnston. Sen valkoinen puutarha-alue on pieni verrattuna Sissinghurstin laajaan kasviloistoon. On kiinnostavaa, että kummassakin on ripaus roosaa mukana – nykyisin puutarhasuunnittelijat tuntuvat olevan tiukkapipoisempia kuin nämä puutarhataiteen ikonit.

Sissinghurstin valkoinen puutarha sai odottaa toimeenpanoa kymmenen vuotta, sillä sota tuli väliin. Sinä aikana suunnitelmat kehittyivät ja muuttuivat niin kuin niillä on tapana tehdä. Tämän päivän puutarhassa on kellertäviäkin kukintoja, mainittuja roosan sävyjä tulee muun muassa enkeliperhoangervon (Gillenia trifoliata) kaksivärisistä kukista. Pääpaino on kuitenkin valkoisten kukkien ja hopeanharmaiden lehtien liitolla, joka on toiminut innoituksena sadoille, ellei tuhansille saman värimaailman kukkapenkeille.

Valkoisen puutarhan kukkaloistoa Sissinghurstissa loppukesällä. Hortensian edustalla kukkii kellopeippi, taustalla virginiantädyke. Puksipuuaidat (Buxus) pidättelevät reheviä kasvustoja lakoamasta käytäville.

Valo-olosuhteet

Valko-harmaa puutarha saattaa näyttää erikoiselta, jopa hieman sairaalta keskipäivän korkealta paistavassa kirkkaudessa, mutta illan hämyssä se loistaa ikään kuin hohtaisi päivällä talteen kerättyä valoa. Valkoisen puutarhan tai kukkapenkin paikka kannattaa miettiä tarkoin.

Monet valkokukkaiset kasvit, kuten korkea himalajanjättililja (Cardiocrinum giganteum), viihtyvät parhaiten varjossa, samaten kuin edellä mainitut kuunliljat. Kaikkein arimpia ovat ohutlehtiset kuunliljat, joiden lehdissä on valkoista – niiden lehdet ruskistuvat paahteessa. Valkoiset kukat ovat erityisen herkkiä ruskistumiselle silloin, kun niihin on kertynyt sadevettä, mutta siltä on vaikea suojautua. Täytyy vain toivoa, että juuri silloin kun juhannusruusu on puhkeamassa kukkaan, olisi viikon ajan kuivaa.

Sissinghurstin valkoinen puutarha näkyy tornista käsin tiilimuurien ja marjakuusiaidan kehystämänä.

Harmaa- ja hopealehtiset kasvit ovat puolestaan kuivan ja paahteisen paikan kasveja. Niiden valoa heijastava väri suojaa lehtiä palamiselta. Kun lehdet ovat lisäksi paksut tai nukkaiset, on paahteenkesto varmaa.  Mainio valkoisen puutarhan kasvi, jota Sissinghurstistakin löytyy runsain mitoin, on hohtopiikkiputki (Eryngium giganteum). 

Kasvien luontaiset vaatimukset on syytä selvittää ennen istuttamista. Jos valkoinen puutarha tehdään pensasaitojen rajaamalle alueelle, tulee jokin osa istutuksista olemaan pensasaidan varjossa – käytä tätä hyväksesi ja istuta siihen kuunliljat, liljat, esikot ja suloinen valkovarjohiippa (Eryngium × youngianum ’Niveum’). Auringon puolelle laitetaan ruusut, pionit ja päivänkakkarat (Leucanthemum) sekä yksivuotisten kosmoskukkien (Cosmos bipinnatus) ja espanjanneidon (Nigella hispanica) valkokukkaiset lajikkeet. Talveksi niiden tilalle vaihdetaan valkoiset koristekaalit (Brassica oleracea Sabellica-Ryhmä). 

Juhannusruusu (Rosa spinosissima ’Plena’) on kaunis vielä silloinkin, kun terälehdet karisevat maahan, aivan kuten kirsikkapuutkin. Ruohomatolla kukkiva valkoapila (Trifolium repens) täydentää hiutaleisen hetken.
Etualalla kukkii sirotuomipihlaja (Amelanchier laevis), taustalla pilvikirsikka (Prunus pensylvanica).
Valkoinen rohtosormustinkukka (Digitalis purpurea ’Alba’) valaisee puolivarjoisan paikan kirsikkapuun katveessa. Jotkut pionit sietävät toisia paremmin varjoa, valkokukkainen ’Duchesse de Nemours’ -kiinanpioni (Paeonia lactiflora, taustalla) vaikuttaa olevan sellainen.
Mainos – sisältö jatkuu alla

Puutarhatietoa koko vuodeksi!

Pihakalenteri on nyt ennakkomyynnissä. Ennakkohinta 21 € 16.11. saakka.

Pihakalenterin seurassa pääset mukavalle matkalle uuteen puutarhavuoteen. 
Pihakalenterin sisältö kootaan alan asiantuntijoiden voimin. Kierreselkä auttaa löytämään kalenterista aina oikean kohdan.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *