Uusia tuulia Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa
Uudistetussa Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa kasvit ja niiden kehityshistoria tulevat tutuiksi Evoluutiopolkua pitkin kulkiessa. Aistipuutarhassa pääosassa ovat tuoksut ja erilaiset lehtipinnat.
Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva koreahohdekukka (Helenium hoopesii) kuuluu mykerökukkaisiin kasveihin.
Helsingin yliopiston kasvitieteellinen puutarha Kaisaniemessä on vuodesta 1829 lähtien ollut niin kaupunkilaisten kuin matkailijoidenkin mieluinen käyntikohde. Kasvitieteellisen puutarhan perusti alun perin professori Elias Tillandz 1600-luvun lopulla Turkuun, josta se kaupungin palon jälkeen siirrettiin kasveineen Helsinkiin. Nykyisin Kaisaniemen puutarha on kulttuurihistoriallisesti arvokas kokonaisuus suojeltuine rakennuksineen. Kasvitieteellinen puutarha toimii nykyisin kahdessa paikassa, kun kokonaan uusi alue perustettiin Kumpulaan 1980-luvun lopulla. Molemmat puutarhat ovat osa luonnontieteellistä keskusmuseo Luomusta, joka on Helsingin yliopiston erillinen tutkimuslaitos.
Arkkitehti Gustaf Nyströmin suunnittelema uusrenessanssi- ja jugendtyylinen museorakennus valmistui 1903. Kasvimuseo on avoinna vain tutkijoille ja henkilökunnalle.
Kasveja on esitelty neljän hehtaarin alueella Kaisaniemessä puutarhan perustamisajan tavan mukaan sukulaisuudesta kertovissa systemaattisissa osastoissa. Istutusalueiden uusiminen tuli ajankohtaiseksi rikkaruohojen vallattua alaa ja vanhan kastelujärjestelmän tultua tiensä päähän. Kasvien ryhmittelykään ei ollut enää ajan tasalla uusien DNA-menetelmien mahdollistettua sukulaissuhteiden uudelleenmääritykset. Niinpä puutarhassa aloitettiin remontti vuonna 2011 aitojen uusimisella. Seuraavaksi oli vuorossa systemaattisen puutarhan kohentaminen. Alueen käytäväverkosto on osittain suojeltu, joten puutarhan yleisilme säilyi lähes ennallaan. Sen sijaan istutusalueiden sijoittelu muuttui täysin. Nyt kasvit esitellään evoluution kehityshistorian mukaisesti sukupuun muodossa.
Ruusutarhassa kukkii kesäkuussa muun muassa papulanruusu (Rosa 'Papula').
Evoluutiopolku vie aikamatkalle
Kaisaniemen uusi Evoluutiopolku avattiin yleisölle keväällä 2017. Aikamatka alkaa puun tyveltä eli tulevaisuudessa rakennettavalta pääportilta, joka sijaitsee Kaisaniemen puiston puolella vastapäätä vuonna 1889 valmistunutta palmuhuonetta. Lähtöruudussa sijaitsevat alkukantaisimmat, itiöistä lisääntyvät liekomaiset kasvit ja saniaiset. Varhaiset liekokasvit saattoivat olla 360–290 miljoonaa vuotta sitten jopa nykyisten puiden korkuisia. Lähellä palmusalia kasvavat kehittyneimmät koppisiemeniset lajit.
Nukkapähkämön lehdet ovat pehmeät kuin pupun korvat.
Istutuksissa ei ole kookkaiksi kasvavia lajeja, sillä kulttuurihistoriallisesti arvokas alue on pidettävä avonaisena. Jos johonkin kasviryhmään kuuluu pelkkiä puita, istutuksiin on valittu kääpiömuotoja tai muuten hitaasti kasvavia lajeja. Ainoa poikkeus on Kaisaniemessä kymmeniä vuosia kasvanut neidonhiuspuu (Ginkgo biloba), joka siirrettiin uudelle kasvupaikalle suuren juuripaakun kanssa. Neidonhiuspuu on 300–150 miljoonaa vuotta sitten kehittyneiden paljassiemenisten kasvien edustaja, oikea elävä fossiili.
Kaisaniemessä on myös Sammal- ja jäkäläpuutarha.
Koppisiemeniset tulevat
Siemen oli kasvien evoluutiossa hieno edistysaskel, sisältäähän jokainen siemen alkion sekä itämiselle ja taimettumiselle tarpeellisen vararavinnon. Siemenen suojaaminen oli seuraava kehitysvaihe: näin muodostuivat koppisiemeniset eli kukkakasvit. Varhaisiin koppisiemenisiin kuuluvat lumpeet ja magnoliat olivat ensimmäisiä hyönteispölytteisiä kasveja.
Itäessään yhden sirkkalehden esiin työntävät yksisirkkaiset kasvit ovat noin 150 miljoonaa vuotta vanha ryhmä, johon kuuluu muun muassa tärkeitä ravintokasveja, kuten viljat. Yksisirkkaisia kasveja ovat myös esimerkiksi palmut, liljat ja tulppaanit.
Kasvien sukulaisuuksia esittelevä Evoluutiopolku on rakennettu puun muotoon kehityshistoriaa mukaillen.
Evoluutiopuun korkeimmilla oksilla ovat kaksi sirkkalehteä itäessään tuottavat kaksisirkkaiset kasvit. Varhaisten aitokaksisirkkaisten ikä on 120–150 miljoonaa vuotta, ja niihin kuuluvat muun muassa leinikit, vuokot ja unikot. Kaktukset, kihokit ja savikat kuuluvat Caryophyllales-ryhmään. Aitokaksisirkkaisten pieniä ryhmiä edustavat pionit, herukat ja maksaruohot. Asteridit ja rosidit ovat aitokaksisirkkaisten suurimmat ryhmät, ja niihin kuuluvat monet tutut puutarhakasvit, kuten asterit, kellot ja sarjakukkaiset sekä ruusut, mansikat ja herneet.
Kasvimuseon viereen rakennetulta terassilta näkee hyvin kehityksen suuntaa ja aikajanaa kuvastavat puunoksat, jotka ovat samalla kulkukäytäviä. Kasviryhmiä likempää katsellessa voi tutkailla, mitkä lajit ovat sukua toisilleen. Esimerkiksi parsa ja jukkapalmu kuuluvat molemmat parsakasveihin ja verenpisara ja maitohorsma horsmakasveihin.
Paljasjalkapolkua tunnustellaan jalkapohjilla.
Kasveja kaikin aistein
Lapsille on luontaista koskettaa ja tarkastella asioita lähietäisyydeltä. Kaisaniemen muutama vuosi sitten valmistunut Aistipuutarha onkin suunnattu erityisesti lapsille, mutta toki kaikenikäiset voivat syventää luontosuhdettaan tutkimalla kasveja muutenkin kuin katselemalla. Näkö-, haju- ja tuntoaistia hivelevä puutarha sijaitsee kivikkopuutarhan vieressä. Myös paahteisten elinympäristöjen kasvien muodostama kivikkotarha kasvimuseorakennuksen aurinkoisessa länsirinteessä on uudistettu.
Aistipuutarhan kasveja voi kosketella, tuoksutella ja kuulostella
Nukkapähkämö (Stachys byzantina) on oiva esimerkki kasvista, jonka lehdet ovat pehmeät ja pörröiset kuin kanin korvat. Lehtiä on pakko silittää tovi jos toinenkin. Myös jänönhäntä (Lagurus ovatus) kutsuu hivelemään pehmeää kukintoaan. Paljasjalkapolulla voi puolestaan kokeilla, miltä neulaset, kävyt, sora, kaislat, hiekka ja nurmikko tuntuvat jalan alla. Hiekkakäytävän toisella puolen polku jatkuu tasapainoradalla. Aistipuutarhan kasvit on istutettu korotettuihin altaisiin, joten niihin voi tutustua myös pyörätuolista käsin.
Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha on monipuolinen virkistymiskeidas ja ympäristökasvatusta tarjoava paikka keskellä kaupunkia. Kasvihuoneissa voi nauttia tropiikin lämmöstä ympäri vuoden. Evoluutiopolun ja Aistipuutarhan lisäksi alueella voi ihailla lukemattomia muitakin puutarhakasveja, kuten ruusuja, pioneja ja lukuisia koristepensaita omissa ryhmissään. Kasvimuseon takana olevassa upeassa Sammal- ja jäkäläpuutarhassa voi kokea aivan toisenlaista kauneutta.
Pionitarhan vihertäväkukkainen erikoisuus on kiinanpioni 'Green Halo'.
Opuntiakaktus menestyy ulkonakin. Kuvassa Opuntia phaeacantha.Keski-Kiinasta kotoisin oleva kellokuusama (Kolkwitzia amabilis) peittyy kukkiessaan vaaleanpunaisiin terälehtiin.Uudistetusta Kaisaniemen kasvitieteellisestä puutarhasta löytyvät Evoluutiopolku ja Aistipuutarha.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Puutarhatietoa koko vuodeksi!
Pihakalenteri on nyt ennakkomyynnissä. Ennakkohinta 21 € 16.11. saakka.
Pihakalenterin seurassa pääset mukavalle matkalle uuteen puutarhavuoteen. Pihakalenterin sisältö kootaan alan asiantuntijoiden voimin. Kierreselkä auttaa löytämään kalenterista aina oikean kohdan.
Tässä vielä matkakuvia Normandian matkaltamme. Pääpaikkamme oli Bayeuxin kaupunki, josta käsin teimme tutustumisia Normandian eri paikkoihin. Bayeux on pieni kaupunki, varsin sievä, josta sieltäkin löytyi paljon katseltavaa, mm. kasvitieteellinen puutarha. Kun oli kävellyt monta tuntia kaupungilla, oli mukava tulla tähän rauhalliseen paikkaan. Tämä kasvitieteellinen puutarha on kooltaan 2.6 hehtaaria. Puutarhan perusti Eugene Bühler vuonna 1859.
Paperikoivu (Betula papyrifera), kaljukultasade (Laburnum alpinum) ja mustaselja (Sambucus nigra) luovat omanlaisiaan runkovaikutelmia talvisessa Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Ensimmäinen on ryhtirunkoinen puu, seuraava monivartinen puu-pensas ja vanha mustaselja on levinnyt oikeastaan mustekalaksi! Seljanoksia läikittävä keltainen jäkäläkasvusto luo lumipilviseen päivään aurinkoisuutta. Talvisen puutarhan hauska yksityiskohta tämäkin – jopa niin, että pihaa voisi hieman hoitaa ja suunnitella jäkälien
Puutarhan kasvit antavat runsaasti aistikokemuksia, ja niiden hoitotyöt ovat parhaimmillaan terapoivaa hyötyliikuntaa. Sopivien kasvien valintaan kannattaa paneutua huolella.
Puolivilli puutarha hurmaa kasvien runsaudella ja rennolla tunnelmalla. Jalostetut lajit ja luonnonkasvit viihtyvät rinta rinnan. Ikuisen rikkaruohosodan käymisen sijaan tarhuri keskittyy nauttimaan pihansa villistä kauneudesta.
Niina Rekolan mäkisellä pihalla lapset ja koirat saavat juoksennella pitkin polkuja ja kanat kuopsuttaa pensaiden alla. Vesi solisee suihkulähteissä ja amppelit heiluvat kesätuulessa.
Ainutlaatuisen puutarhapolun varrelle on istutettu tuhansia pensaita, jotka kukkivat alkukesästä aina syksyyn saakka. Hortensiaharrastajan unelmakohde löytyy Ranskan Bretagnesta.
Vanhan pihan ostaja perii kaikenlaista. Osa on iloisia yllätyksiä, osa riesoja. Kuten kenen tahansa kanssa, myös puutarhansa kanssa täytyy vain oppia elämään.
Hiroshiman ja Nagasakin rauhanpuistot kunnioittavat atomipommien uhrien muistoa ja muistuttavat maailmaa ydinaseiden kauhuista. Kahdeksankymmentä vuotta tapahtumien jälkeen viesti on yhä ajankohtainen.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.