Siirry sisältöön

Luomuliiton leppäkerttumerkki säilyy yhä suomalaisen luomutuotannontunnuksena, vaikka julkisuudessa ehti aiemmin keväällä liikkua huhujamerkin käytön lopettamisesta. Luomuliitto on kuitenkin keväänliittokokouksessa päättänyt, että merkin käyttösääntöihin ja valvontaantehdään muutoksia. Merkin luonne muuttuu Luomuliiton jäsenten käyttämäksilaatumerkiksi. Myös sen ulkoasuun on tulossa pieniä uudistuksia.Uudistusten tarkoituksena on parantaa merkin näkyvyyttä.

Luomuliiton päätöksen mukaan leppäkerttumerkin käyttöön liittyviätarkastuksia ei tulevana kesänä tehdä enää viranomaisvalvonnan ohella.Liitto valmistelee parhaillaan uutta tarkastuskäytäntöä. Voimassa olevatmerkin käyttösopimukset säilyvät ennallaan. Luomuliitosta kerrotaan, ettäleppäkertulla merkityt luomutuotepakkaukset voi käyttää loppuun ilman erisopimusta kuluvan vuoden aikana ja uudistamalla merkin käyttösopimuksenvuoden 2004 alussa.

Mainos – sisältö jatkuu alla

Pihakalenteri 2027

Pihakalenteri on täällä taas!

Koko puutarhavuosi samoissa kansissa – ajankohtaiset vinkit, tärkeät puutarhatyöt ja omat suunnitelmat kuukaudesta toiseen.

Pihakalenteri on 224-sivuinen, A5-kokoinen pihatarhurin apu, jossa on kierreselkä ja paljon tilaa muistiinpanoille ja piirroksille.

Pihakalenterin ennakkohinta 15.11. asti on 21 €.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *